Jouluaatto

"Tähtitaivaan nään mä iltaan tummuneen.
Hiljaisuuden kuulen alkaneen

Tarttuu lumi asfalttiin ja katuun autioon.

Jää kiireet, taas aattoilta on."

Meidän perheen joulun vietto on sujunut hyvin arkisissa askareissa tänä vuonna. Olemme mm. hoitaneet kanoja ja ajaneet traktorilla uuden puusäkin katoksen alle. Toki muutamia perinteitäkin joulun viettoomme kuuluu: aamulla lapset katsoivat Joulupukin kuumaa linjaa, lounaalle keitettiin riisipuuro, joulupukkikin vierailee lahjoja tuomassa jossain välissä ja syömme joulupäivällisen. Illalla vielä kahdestaan miehen kanssa pihasaunaan, kun lapset ovat menneet nukkumaan. 

Vietämme joulua tänä  vuonna oman perheen kesken kotona, sillä olen itse töissä muut joulunpyhät, niin halusimme rauhoittaa yhden päivän joulusta omalle perheelle. Joulun ruokailuissa olen yrittänyt mennä sieltä mistä aita on matalin, sillä aikaa ei ole hirveämmin ollut tässä ruokaa laitella ennakkoon. Kaupan laatikot, anopin paistama pieni kinkku, karjalanpaisti, itse savustettu lohi, rosolli ja syksyllä kerätyistä sienistä sienisalaatti (elämäni ensimmäinen) ja jälkkäriksi taatelikakkua ja pipareita. Suurimman osan ruoista voi lisäksi pakastaa, joten hävikkiäkään ei synny. Muu porukka lähtee huomenna anoppilaan, joten minulle jäisi aikamoinen urakka tuhota kaikki eväät yksin. 

Monesti joulu on ollut kiireessä paikasta toiseen ravaamista ja stressiä aikatauluista. Tänä vuonna päätän, että minun on hyvä olla. Kiedon lahjaksi lämmintä joulumieltä, kuusen tuoksua ja kynttilän valoa. Annan aikaa läheisille, lähetän lämpimiä ajatuksia ystäville.
Annan joulun tulla, ihan sydämeen asti.

Toivottavasti sinäkin teet niin!

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLENI!

Itsenäisyyspäivä

Lapsuudessani itsenäisyyspäivät vietettiin aina samalla kaavalla: piparinpaistoa joululaulujen tahtiin ja illalla katsottiin Linnan juhlia. Kun muutin pois kotoa, kävin vielä useana vuonna äitini seurana piparkakkuja leipomassa itsenäisyyspäivinä. Vielä esikoista odottaessanikin sovin äidin kanssa pipareiden leivontatalkoot, jotka jouduin kuitenkin perumaan, sillä esikoisemme syntyi joulukuun viides päivä ja sen itsenäisyyspäivän vietin pienen nyytin kanssa synnärillä. Siitä itsenäisyyspäivästä ei jälkikäteen hirveästi muita muistoja olekaan kuin tuon pienen ihmeen tuijottelusta.

Tänä vuonna olemme nauttineet pitkästä aikaa perheen yhteisestä kiireettömästä ajasta (jota on nykyään aivan liian vähän) ja kyllähän ne piparkakutkin piti paistaa tänäkin vuonna. Linnan juhlia on tullut seurattua lähinnä toisella silmällä vilkuillen, sillä lasten iltapuuhat sattuvat samaan aikaan. Olen ollut tänä itsenäisyyspäivänä onnellinen siitä, että minulla on aivan ihana perhe, koti ja eläimet, joiden kanssa saan tehdä asioita joista aidosti nautin.

Mitä muuta itsenäisyyspäivä minulle merkitsee kuin pipareiden leipomista ja Linnan juhlien seuraamista televisiosta? Minulle on tärkeää, että saan elää itsenäisessä Suomessa ja päättää omista asioistani sekä toteuttaa unelmiani. Rakastan Suomen puhdasta luontoa sekä tilaamme, jonka ovat Karjalasta tulleet evakot kovalla työllä rakentaneet ja raivanneet. Olen kiitollinen sotiemme veteraaneille ja Suomea sotien jälkeen jälleenrakentamassa olleille ihmisille näistä kaikista mahdollisuuksista, joita meillä nykyaikana Suomessa on. Kiitos!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoilleni!

Elämänhallintaa vai täysi kaaos?

Olen viime aikoina pohtinut paljon elämässäni tällä hetkellä vallitsevaa kaaosta. Ulkopuolelle tilanne näyttää varmasti todella seesteiseltä ja rauhalliselta, mutta oman pääni sisällä kuohuu. On ollut hyvä välillä pysähtyä miettimään omaa suhtautumistaan muutoksiin ja omaan elämäänsä. Olen myös huomannut, että minulle on nykyään entistä tärkeämpää vaalia asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä ja tärkeitä. Aikataulut metsätalousyrittäjänä työskentelevän miehen, oman opiskelun, töiden, omien ja miehen harrastusten ja lasten harrastusten välillä ovat välillä aikamoinen sekametelisoppa. Kalenteri on ollut kultaakin kalliimpi aarre tämän sopan keskellä, enkä tiedä miten tulisin ilman sitä toimeen. Liian tiukaksi en kuitenkaan halua elämääni suunnitella, eli kalenterista löytyy joka viikko myös niitä vapaapäiviä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua.


 Olen aina ollut kalenteri kädessä kulkeva ihminen. Haluan tietää mahdollisimman tarkkaan elämää eteenpäin niin pitkälle kuin se vaan on mahdollista ja suunnittelen kalenteriin paljon asioita, joiden toteutumisesta ei ole vielä edes tietoa. Mieltäni on viime aikoina eniten kuohuttanut ensi kevään koulutuksen jatkumisesta johtuvat haasteet, sillä uutta ryhmää ei aloitakaan enää ensi keväänä. Jään siis ilman opiskelukavereita. Asiaa aikamme opettajan kanssa setvittyämme, löysimme minulle sopivan ratkaisun ja uskon, että tämä ratkaisu tulee pidemmän päälle auttamaan tulevaisuuden suunnitelmiani myös jatkossa. Myös tulevaisuuden suunnitelmani oman urapolun osalta ovat hieman selkiytyneet ja olenkin menossa asian tiimoilta ensi viikolla yritysneuvojan kanssa niistä keskustelemaan.

"Älä kiiruhda niin lujaa, että unohdat matkasi merkityksen"

      - Marjo Pennanen-

Kesäkanalasta talvikanalaksi

Hommat aluillaan

Päätimme jo kesän aikana mieheni kanssa, että tämänvuotiset kanamme jäävät meille myös talveksi. Kananmunien kysyntä on myös ollut mukavasti kasvussa ja kanamme ovat tulleet perheemme jäseniksi omilla persoonallisilla kotkotuksillaan.

Talvikanalaa suunniteltiin alunperin navettamme keskiosaan, jossa on joskus tietojemme mukaan ollut hevosen karsina. Asiaa lisää pohdittuamme tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että kanat majoitetaan navetan päätyyn, johon saadaan isompi kanala heille tehtyä ja josta pääsee ikkunaluukun kautta ulkoilemaan ulkotarhaan. Talvikanalan tekeminen jäi todella viime tinkaan, vaikka sen aloittamisesta koko kesä puhuttiin. Kanat pääsivät juuri ensimmäisten kylmien säiden aikaan sisäkanalaansa yöksi suojaan. Kanalan rakentamisesta kuuluu iso kiitos mieheni isälle, joka toteutti lähes koko projektin, sillä emme omilta kiireiltämme siihen ehtineet hirveämmin avuksi.

Hirsiseinään maatilavanerit

 Navetan seiniä tasoiteltiin kanalan puolelta ja yhteen seinään laitettiin maatilavanerit hirsirungon päälle. Vanhoja ikkunoita tiivistettiin ja tehtiin yksi uusi seinä sekä ovi kanalaan. Kanala jaettiin kahteen osaan kanaverkolla, josta toinen puoli on kanojen aluetta ja toinen tarkoitettu ruokien ja pehkujen säilyttämistä varten. Kanalan ilmanvaihtoa tehostettiin tunnelipuhaltimella, jonka voi laittaa päälle katkaisijasta tarvittaessa. Mieheni rakensi kanoille hienon "munintapöydän", johon munintakopit sijoitettiin ja pöydän alle saa kätevästi pehkuja kanoille kuoputeltavaksi. Lisäksi kanoille tehtiin nukkumaorsi, jonka alle laitettiin vanerilevy kakkoja varten (helpompi siivota).

Joko siellä olisi valmista??

Kuivikkeeksi valitsimme turve-kutteri-yhdistelmän tutkisteltuani ensin eri lähteistä mikä olisi hyvä kuivikeratkaisu kanoille. Katsotaan vaihdetaanko ensi vuonna johonkin toiseen kuivikkeeseen, sillä turvepölyä on joka paikassa kun kanat kuopsuttelevat kuitenkin aika paljon. Tarkoituksena oli tehdä palava pehkupohja, mutta aikataulun ollessa todella tiukka emme sitä kerenneet tekemään.

"Munintapöytä"

Kanat ovat viihtyneet hyvin uudessa kodissaan ja osaavat kulkea ulos ja sisälle omatoimisesti ikkunan ollessa auki. Uutta ortta he eivät kuitenkaan vielä ole kelpuuttaneet nukkumapaikakseen, vaan hakeutuvat aina ikkunalaudalle nukkumaan. Nostelemme heidät siis joka ilta sieltä alas lattialle ja paimennamme orrelle nukkumaan. Edistystä asian suhteen on kuitenkin tapahtunut, sillä aikaisemmin heidät piti nostaa orrelle saakka, jos halusi heidän siellä nukkuvan. Eilen meille kotiutui neljä uutta kotkottajaa ja kanat vielä tekevät uutta nokkimisjärjestystä keskenään. Lähiaikoina  Instagramin puolelle tulossa uuden talvikanalan videoesittelyä, jossa nähdään myös uusimpia kanatulokkaitamme. Tervetuloa tutustumaan uuteen kanalaamme ja munakaupoille :)

Esittelyssä: Kämärinkoski

Olemme nyt parina vuonna retkeilleet lasten kanssa kotikaupunkimme lähiluontokohteella eli Kämärinkoskella. Kämärinkoski sijaitsee Varkaudessa ja 3 kilometrin pituinen luontopolku kiertää Ämmänkosken ja Taipaleen kanavan välissä.

Mielestäni luontopolku soveltuu mainiosti pientenkin lasten kanssa retkeilyyn, sillä se on sopivan lyhyt ja helppokulkuinen. Ainoana miinuspuolena on, ettei alueella ole erillistä laavua/tulipaikkaa, mutta onneksi muutamia penkkejä löytyy niitä tarvitseville. Vaihtoehtoisesti eväät voi syödä kiven tai kannon nokassa, kuten me teimme. Kämäri sijaitsee myös aivan Varkauden kaupungin keskustan tuntumassa, joten sinne pääsee helposti liikkumaan myös julkisilla kulkuvälineillä tai vaikka polkupyörällä.







Alue on todella kaunis luonnontilaisena säilynyt paikka, jossa vuodenaikojen vaihtelut näkyvät selvästi. Vuodenajat on myös otettava huomioon retkeilyä suunniteltaessa, sillä keväällä tulvavedet voivat nousta luontopolulle. Kämärin ja Ämmänkosken alueilla voi tavata harvinaisen vesinisäkkään eli saukon, joka on nimetty Varkauden nimikkoeläimeksi.

Syysflunssan taltutus

Kuivattua mesiangervonkukkaa ja maitohorsmankukkaa

Heti ensimmäisen lasten päivähoitoviikon jälkeen meihin iski syysflunssa. Nenää niistettiin pari viikkoa ahkerasti ja esikoinen valitteli kurkkukipua. Mieskin sai oman osansa taudista, mutta minä säästyin tältä ensimmäiseltä pöpöltä. Kuumeelta ja muilta flunssan aiheuttamilta taudeilta onneksi kuitenkin vältyttiin. Viikoksi taisi lasten nenät lakata vuotamasta ja mieskin jo tervehtyi kunnes seuraava pöpö meidät saalisti ja nyt pääsin minäkin nauttimaan näistä antimista. Onneksi emme edelleenkään kuumetta ole sairastaneet, mutta yskää ja nuhaa on kyllä riittänyt.

Kaivelin heti ensimmäisen flunssa-aallon iskettyä kaapeista villiyrttejä avuksi flunssan taltuttamiseen ja vastustuskyvyn parantamiseen. Pakuriteetä olemme me aikuiset juoneet hunajalla terästettynä ja lapset ovat saaneet yskäänsä kuusenkerkkäsiirappia paljaaltaan. Itse olen sekoittanut siirapin joko teehen tai puurooni, sillä minun makunystyröilleni se on liian stydiä ainetta paljaaltaan. Lapset kyllä tuntuvat tykkäävät (sokerisokeri...). Yhtenä aamuna kun tuntui, että joka paikkaa särkee, niin sekoittelin teeheni myös kuivattua mesiangervoa, sillä mesiangervo sisältää salisylaatteja, jotka toimivat kivunlievityksessä "luonnon aspiriinina". Sinkkiä ja C-vitamiinia on myös tullut purkista syötyä ja C-vitamiinia myös marjojen muodossa pakkasesta.

Onko sinulla hyvin vinkkejä syysflunssan taltutukseen?

Uusi arki

"Syksysateet alkaa, laita kumpparit jalkaan...". Tämä Valvomon biisi soi päässäni, kun katson ikkunasta ulos kirjoittaessani tätä tekstiä. Työhuoneestamme avautuu nimittäin näkymä suoraan takapihan koivikkoomme, joka on alkanut pikkuhiljaa muuttaa väriään vihreästä keltaisen eri sävyiksi. Ilma on syksyisen tuntuinen ja sade piiskaa kattoa. Tekisi mieli käpertyä viltin alle lukemaan hyvää kirjaa ja syömään suklaata.

Vaikka olenkin opinto"vapaalla" tämän syksyn ei minulla kuitenkaan ole mahdollisuutta heittäytyä aivan laiskottelemaan. Olemme nyt opetelleet koko perheenä uudenlaista arkea minun hoitovapaani jälkeen. Lapset aloittivat päivähoidon elokuun alussa ja ovat nyt reilun kuukauden käyneet lähipäiväkodissa. Päivähoidon alkua toki helpottaa se, ettei heidän tarvitse siellä täysillä tunneilla olla, vaan pystyn heitä kotona pitämään opiskeluni ohessa mahdollisimman paljon. Opiskeluni toteutuu monimuotona, joten meillä on koulua joka toisella viikolla neljä päivää ja joka toinen viikko on etätehtävien tekemistä varten. Etäviikolla lapset ovat parina päivänä hoidossa, että saan rauhassa keskittyä etätehtävien tekemiseen. Myös mieheni säännöllisen epäsäännölliset yrittäjän työajat tuovat omia haasteitaan elämäämme ja kalenteri on kyllä meidän perheen tärkein työkalu tällä hetkellä. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto ja lastenhoito onnistuu välillä muutenkin kuin vain päivähoidon kautta.

 

Kesälampaamme lähtivät elokuun lopulla ja elämäämme jäi kyllä viiden ihanaisen otuksen jättämä aukko. Katse hakeutuu yhä ikkunasta koivikkoomme ja etsii lampaita. Ulos mennessä on outoa kun ei kukaan sano tervehdykseksi "bää". Toki lampaiden lähdettyä kotihommat helpottuivat, kun ei ole niin "paljon" eläimiä hoidettavana. Kanamme kokivat yllättävän takaiskun kun yksi kanoistamme joutui ilmeisesti naapurin kissan kynsiin ja menetti henkensä siinä rytäkässä. Toivoisinkin kaikkia kissanomistajia oikeasti miettimään eläimiensä pitämistä vapaana ulkona, sillä eihän tämä kissan vika ollut vaan tilaisuus teki varkaan. Jäljelle jääneet kanat olivat hyökkäyksen jälkeen hyvin arkoja pitkän aikaa, eivätkä juuri uskaltautuneet ulkoilemaan vapaana. Olemmekin ottaneet kanat tarkempaan vahtiin niiden ulkoillessa vapaana, sillä myös kanahaukka pyörii talomme ympäristössä ja on syönyt muutaman peltopyyn pihallamme. Kananpitomme muutoksista tulossa blogiin myös lähiaikoina postausta.

Opiskelujeni osalta minulla on välillä meinannut paniikki iskeä, sillä mielestäni en ole saanut tehtyä niin paljon etätehtäviä kuin olisi pitänyt ja olen jäljessä opinnoistani. Kuitenkin unohdan välillä, että minulla on opiskeluaikaa vielä jäljellä 8 kuukautta. Suurin osa kurssini opiskelijoista nimittäin on aloittanut opiskelunsa jo tämän vuoden tammikuussa ja he valmistuvat nyt joululta, mutta minullahan opiskelu jatkuu vielä ensi vuoden toukokuuhun saakka. Pohdittavana lisäksi on ollut tulevaisuus opiskelun jälkeen ja mahdolliset uudet urapolut. Nähtäväksi jää mitä seuraavat 8 kuukautta tuo tullessaan näidenkin asioiden tiimoilta.

Esittelyssä: Etelä-Konneveden kansallispuisto

Vierailimme viime viikolla Etelä-Konneveden kansallispuistossa kouluhommieni tiimoilta. Etelä-Konneveden kansallispuisto sijaitsee Konneveden ja Rautalammin kunnissa ja on verrattain uusi kansallispuisto, sillä se on perustettu virallisesti vasta vuonna 2014. Kansallispuistossa aava järviluonto kohtaa pohjoissavolaiset kalliot. Kalliorantojen taakse kätkeytyykin reheviä lehtonotkelmia, joissa kasvaa valtavia arvokkaita vanhoja haapoja. Kansallispuiston alue on kalasääsken pesimäaluetta.

Kansallispuiston maasto on osin jyrkkäpiirteistä, mutta esimerkiksi Vuori-Kalajan alueella pääsee liikkumaan pyörätuolilla (300 m) avustajan kanssa. Kauniit vesireitit puolestaan houkuttelevat melojia ja veneilijöitä. Etelä-Konneveden kansallispuistossa on useampia reittejä, joiden pituus vaihtelee 300 m - 14 km välillä.

Me kävimme kiertämässä Kalajan kierroksen, jossa kiipesimme jyrkän nousun aina Kalajanvuoren huipulle saakka. Sieltä avautuikin huikeat näkymät koko kansallispuiston alueelle. Matkalla ihastelimme kirkasvetistä Vuori-Kalajan lampea sekä hienoja lehtometsiä ja niiden runsasta lajistoa. Lammen rannalla oli mökki, jossa hevosensa kanssa asunut mies oli aikoinaan suojellut vanhoja metsiä. 

Lisää tietoa Etelä-Konneveden kansallispuistosta löydät osoitteesta https://www.luontoon.fi/etela-konnevesi

Erätaitoja opettelemassa

Olimme luonto-ohjaajaopiskelijakollegoideni kanssa tällä viikolla metsäleirillä erätaitoja opettelemassa yhden yön ja kaksi päivää. Leirin teemana oli opetella erätaitoja, tutustua luontoon ja harjoitella tunnistamaan eri kasvupaikkatyyppejä maastosta. Leiri järjestettiin Majatuvan ympäristössä Suonenjoella, joten käytössämme oli myös koulun omistama mökki. Ideana oli kuitenkin harjoitella erätaitoja, joten majoituimme puolijoukkueteltassa ja ruoan valmistimme trangialla tai avotulella (viimeistä lounasta lukuunottamatta). Toki näin ensi kertaa pj-teltassa majoittuneelle oli mukavampaa kun vieressä oli ulkohuussi ja mökissä sauna, jossa pääsi peseytymään. Leirielämän "ihanuudet" kuitenkin meille avautuivat, sillä pj-teltassamme ei ollut kamiinaa (lämpimän sään vuoksi) ja olimme unohtaneet ottaa mukaan, jotain millä tukimme kamiinan reiän teltan sisältä. Onneksi vettä ei satanut kaatamalla, kuten kotona kuullemma oli satanut leirimme aikana, muutoin olisimme yöllä uineet teltassamme.

Ensimmäisenä paikalle saavuttuamme harjoittelimme puolijoukkueteltan pystyttämistä ja kun teltta oli saatu pystyyn oli ruoan valmistuksen vuoro.



Valmistimme ruokaa trangialla ja sanottakoon, että se oli yllättävän helppoa. Toki minun piti ottaa oma gluteeniton ruokavalioni huomioon, joten keittelin itsekseen omalla trangiallani (toisten valmistaessa ruokaa pareittain) riisinuudeleita ja kyytipojaksi heitin vielä sekaan tonnikalaa.





Mahat täynnä olikin sitten hyvä lähteä tutustumaan opettajamme johdolla Etelä-Konneveden kansallispuistoon, jonne ajoimme autolla majapaikastamme. Kansallispuisto oli todella hieno elämys ja siitä aion tehdä myöhemmin blogiini erillisen postauksen. Kansallispuistoretken jälkeen tulimme takaisin majoituspaikallemme ja aloimme valmistaa avotulella iltaruokaa.








Ruoaksi teimme muurikalla paistettua lohta ja kasvisnyyttejä. Herkullisen aterian jälkeen savustimme vielä iltapalaksi lohta ja nautiskelimme tulilla istumisesta. Illan päätteeksi muutama meistä kävi vielä saunomassa ja sen jälkeen kömmittiin makuupusseihin nukkumaan pj-telttaan. Nukuin itse suhteellisen hyvin teltassa ja olin onnistunut valitsemaan itselleni myös tasaisen nukkumapaikan.




Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen oli vuorossa suunnistusta, jossa harjoittelimme kartan ja kompassin käyttöä. "Muutaman" hirvikärpäsen, herkullisten luonnonmarjojen (vadelmien, mustikoiden ja puolukoiden) syönnin ja kartalta putoamisen jälkeen viimeisetkin (lue allekirjoittanut) pääsivät takaisin majoituspaikkaan kaikki rastit löytäneenä. Ja mainittakoon, että tuli muuten ihan oikeasti suunnistettua eikä se karhukaan vastaan kömpinyt. Suunnistuksen jälkeen oli vuorossa lounas, tavaroiden pakkaaminen ja paikkojen siivous.

Mitä leiristä jäi käteen?
Ainakin huikeat kokemukset ja opit tuleviin reissuihin. Todella kova palo päästä uudelleen retkeilemään ja ehkäpä hieman pidemmäksikin aikaa. Suunnitelmissa onkin jo seuraava "eräjormailureissu" mieheni kanssa.

Kesälampaiden elämää

Luulimme lammasaitoja pystyttäessämme laidunalueen riittävän helposti koko kesäksi. Kesä kuitenkin osoittautui kuivaksi, joten metsälaitumellamme alkaa pikkuhiljaa syöminen loppumaan. Onneksi mieheni vanhemmat olivat huvin vuoksi ja urheilun kannalta (ja myös meidän lampaita ajatellen) päättäneet tehdä pelloiltansa niitetyistä heinistä heinää seipäille kuivumaan. Olen tästä heille todella kiitollinen, sillä muuten olisimme joutuneet jo sanomaan hyvästit kesälampaillemme ja lähettämään heidät takaisin lampurilleen. Mieheni rakenteli vanhoista trukkilavoista heinähäkin, johon saamme laitettua heinää ilman, että ne ovat pitkin maita ja mantuja lampaiden niitä syödessä. Lampaat käyvät kuitenkin myös ruokailemassa laidunheinää metsässä, eli kyllä sieltä vielä jotain löytyy. Lampaat ovat pulskistuneet kesän aikana ja karitsat ovat kasvaneet hirveästi.


Kerroin aiemmassa lammaspostauksessa Mimmu- lampaasta, joka ei anna ihmisen tulla lähellekään. Olemme päässeet Mimmun kanssa siihen pisteeseen, että se tulee ottamaan ruokaa kädestä ja antaa ihmisen vähän koskettaa itseään. Vieraat ihmiset kuitenkin vielä arastuttavat Mimmua. Muut lampaamme rakastavat rapsuttelua ja nauttivat siitä täysin rinnoin. Kesä alkaa kuitenkin olla jo lopuillaan ja lampaista täytyy kohta luopua. Lampaat ovat antaneet meidän perheellemme aivan valtavasti. Lapset ovat oppineet olemaan eläinten kanssa ja nauttineet niiden paijaamisesta. Itse olen nauttinut lampaiden kanssa metsässä kävelystä, niiden rapsuttelusta ja niiden rauhoittavasta olemuksesta. Yksi asia mistä olen aivan varma on, että nämä lampaat eivät jää viimeisiksemme.

Työssäoppiminen

En ole viime aikoina kerennyt tänne hirveästi postailla mitään, pahoittelut siitä. Olen ollut työssäoppimassa juhannuksesta alkaen paikallisella ratsastuskoululla, joten ne hetket jotka olen kotona viettänyt, olen keskittynyt perheeseeni. Niin kuin ensimäisessä blogipostauksessani kerroin, olen ollut heppatyttö nuorena. Ratsastanut ja hoitanut hevosia joka viikko silloin, mutta teini-ikäisenä ratsastus jäi ja nyt olen innostunut koulun myötä asiasta uudestaan. Tavoitteena työssäoppimiseeni minulla oli, että saisin varmuutta hevosten käsittelyyn ja hoitamiseen sekä saisin kokemusta muiden ohjaamisesta myös näihin samaisiin asioihin. 

Ensimmäisenä päivänä tallin touhuja ihmetellessä tuli elävästi mieleen kuinka olin samaisella tallilla nuorempana käynyt.  Hajut, äänet ja paikat toivat muistoja mieleen menneiltä ajoilta. Innostuimme ohjaajieni kanssa myös muistelemaan välillä tallilla aikaisemmin olleita hevosia ja niiden tapoja. Sain lyhyen harjoitteluni aikana tavoitteeni kirkkaasti toteutumaan ja aika meni kuin siivillä tallilla touhutessa. Lasten ratsastusleirit toivat oman mausteensa työssäoppimiseeni kun pääsin leiriläisiä avustamaan ja ohjaamaan erinäisissä hevosiin liittyvissä tehtävissä sekä myös muissakin asioissa. Innostuin harjoitteluni myötä myös pitkästä aikaa ratsastustunnille ja siitä voimaantuneena varaamaan myös lisää tunteja seuraaville viikoille. Kerrottakoon, että heppakärpänen on puraissut minua uudestaan ja lujasti! 🐴😍

Kanojen elämää

Tämänvuotiset kanamme ovat osoittautuneet aivan mahtaviksi tapauksiksi. Ne ovat todella sosiaalisia ja tulevatkin aina tekemään lähempää tuttavuutta ihmisten kanssa. Kanat saa myös helposti otettua syliin ja siliteltyä niitä. Oikeita terapiakanoja siis! Viimevuotisiin kanoihin verrattuna nämä ovat myös rauhallisempia, eivätkä noki esim. lasten sormia niin paljon.

Kanat pääsevät  ulkoilemaan päivittäin pihallemme vapaana, kun olemme kotona. Viime vuonna emme uskaltaneet antaa kanojen olla vapaana ellemme itse koko ajan vahtineet niitä, sillä ne oli todella vaikea saada häkkiinsä takaisin. Nyt olemme kuitenkin antaneet kanojen rauhassa kuopsutella pihamaalla ilman valvovaa silmää, sillä nämä kanat juoksevat, muutaman tunnin ulkoiltuaan, minun perässäni kiltisti takaisin häkkiin. Kanat kulkevat perässä pihalla muutenkin joka paikkaan mm. pari kanaa kävi meidän kanssa pari päivää sitten grillaamassa kodalla. Lampaisiinkin he ovat tutustuneet aidan takaa meidän perässä kulkiessaan. Perheemme ollessa sisällä kanat viihtyvät usein talomme terassin alla ja terassilla nukkumassa. Välillä meillä on ollut hieman erimielisyyksiä kanojen kanssa siitä, saako kasvimaalle mennä kuopsuttelemaan, mutta yleensä ne eivät sinne eksy, jos ei itse liiku niillä nurkilla kanojen ollessa vapaana. Yöksi otamme kanat aina takaisin omaan häkkiinsä, elleivät ne ole sinne itse hakeutuneet ja laitamme oven kiinni.

Perheemme biojäteongelmat on myös kanojen myötä taas selätetty, sillä kanoille pystyy syöttämään lähes kaikki ruuantähteet. Ainoat mitä kanoille ei suositella syötettäväksi ovat avokado, sipuli ja mausteiset ruoat. Näin kesäaikaan grillattavista eväistä kanojen herkkua ovat olleet maissintähkien jämät, joita ne nokkivat hirmuisella vauhdilla. Munatuotanto alkoi kanojen oltua meillä parisen viikkoa, joten kananmunia on jo saatu runsaasti. Jokainen kana pyöräyttää munan/päivä (6 kanaa), joten kananmunia alkaa meille siunaantua aikamoinen määrä. Tämän vuoksi ilmoittaudun kananmunien alkutuottajaksi ja tänään lähetin laboratorioon salmonellanäytteet tutkittavaksi, että munia saa luvallisesti luovuttaa/myydä eteenpäin kotitilalta. Ilman salmonellanäytteiden ottamista ei kotikanalastakaan saa munia eteenpäin luovuttaa. Omaan käyttöön munia saa toki käyttää.

Mikä ero meidän kanojen munilla on kaupassa myytäviin kananmuniin? Minäpä kerron. Meidän kanathan munivat ainoastaan ruskeita munia, ruskeita maatiaiskanoja kun ovat. Ruskeat kananmunat ovat kaupasta ostettaessa yleensä kalliimpia kuin valkoiset hybridikanojen munat. Huomattavin ero on kuitenkin munien rakenteessa: munien kuoret ovat oikeasti kovat, eivätkä säry pienestä napsautuksesta, munien keltuainen on todella keltainen ja se ei hajoa niin helposti esim. paistettaessa pannulla. Lisäksi munat vatkautuvat paremmin ja eron huomaa myös esim. leivonnaisten kuohkeudessa. Tällaisia asioita ei tule ajatelleeksi, ennen kuin ne itse kokee. Mitä mieltä te olette? Onko munalla väliä? :)

Luonnossa ohjaamisen ja maastoruokailun näyttö

Koulutukseni on näyttöihin pohjautuva eli osaaminen pitää osoittaa tietyistä kokonaisuuksista näyttöjen avulla. Vaikka en ole koulua käynytkään kuin vasta reilun kuukauden verran niin halusin jo ensimmäisiä näyttöjä suorittaa alta pois. Valitsin itselleni helpoimmat näyttöaiheet ensimmäisiksi eli luonnossa ohjaamisen ja maastoruokailun. Teemana oli villiyrtit ja niiden käyttäminen ruoanvalmistuksessa. Asiakkaikseni pyysin ystäviä ja sukulaisia. Näytön järjestin tässä meidän pientilalla ja isäntäkin sai kotamme melkein valmiiksi sisäpuolelta ennen h-hetkeä. Kotamme on siis ollut tontilla jo kyllä ennen kuin tilan ostimme, mutta siellä ei ollut penkkejä ja se oli aika ankea sisäpuolelta. Tämän vuoksi sitä ei hirveämmin ole tullut tässä vajaan viiden vuoden aikana käytettyä. Kodasta ja sen remontista voisin kirjoitella oman postauksen blogiin myöhemmin, niin päästään itse aiheeseen eli näyttööni.

Asiakkaiden saavuttua tilallemme nostimme alkumaljoiksi metsälemonadea, jonka olin edellisenä päivänä valmistanut kuusenkerkistä ja pullottanut. Nautiskelimme rauhassa alkumaljat ja sen jälkeen pidin lyhyen esittelyn eri villiyrteistä ja niiden käyttämisestä. Kyselin samalla asiakkailta heidän omia kokemuksiaan villiyrttien käyttämisestä ruoanvalmistuksessa. Asiakkaat saivat muutaman reseptin tutkiskeltavakseen, ja niiden perusteella he saivat itse päättää mitä yrttejä haluaisivat kerätä. Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan luonnossa eri villiyrtteihin ja keräämään niitä. Koska helle oli paahtava ja hyttyset meitä kiusasivat myrkystä huolimatta, emme metsässä viipyneet niin kauaa mitä olin alunpitäen suunnitellut. Metsäreissun jälkeen asiakkaat pääsivät tutustumaan tilamme eläimiin ja minä menin virittelemään tulia kotaamme.




Kodassa valmistimme yhdessä nokkoslettuja. Ruokailu jouduttiin siirtämään kodasta terassillemme, sillä kodassa oli niin kuuma, että hiki valui norona koko ajan (varsinkin lettujenpaistajalla). Terassilla sitten söimme nokkoslettujen kanssa puolukkahilloa ja vihersalaattia, jossa oli seassa myös villiyrttejä. Ruokajuomana oli metsälemonadea ja sitruunavettä. Jälkiruuaksi tarjoilin nokipannukahvia, keksejä ja raparperipiirakkaa.
Kaikki ruoat olivat gluteenittomia ja laktoosittomia.

Villiyrttipäivä tuntui luontevalta järjestää, eikä minulle oikeastaan tullut missään vaiheessa oloa, että kyseessä olisi näyttökoe. Sain positiivista palautetta osallistujilta ja itsellekin jäi päivästä hyvä fiilis. Kehittämisen paikka oli mm. lasten ja isännän ulkoistaminen kotoa johonkin, sillä varsinkin esikoisemme kova osallistumisenhalu aiheutti pienimuotoista säätöä välillä. Kiitos vielä kerran kaikille ihanille villiyrttipäivään osallistujille!

Juhannus eli mittumaari

Perheelläni oli tapana mennä aina juhannukseksi mökille, kun olin lapsi. Juhannus oli yksi odotetuimmista kesän tapahtumista, sillä mökille tulivat yleensä myös kaikki äidinpuolen serkkuni ja leikkikavereita riitti. Ennen kuin vanhempani ostivat oman mökin olimme aina isovanhempieni mökillä koko suvun voimin juhannusta viettämässä. Vielä oman mökin ostettuammekin vietimme juhannusta aina puoliksi meidän mökillä ja puoliksi isovanhempieni mökillä.

Perinteisiin kuului juhannusaamuna lähteä lähimpään kirkonkylään ostoksille ja jäätelölle. Kylältä palattuamme uimme, söimme lounasta ja lepäsimme hetken ennen illan koitoksia. Päivälevon jälkeen oli aina ohjelmana aarteen etsintä, joka perinteiden mukaan löytyi usein suuren mäen päältä "aarrekiven" juuresta. Joinain vuosina tosin aikuiset olivat piilottaneet "aarteen" myös läheiseen saareen tai aivan väärän kiven juureen (aarteen viejä ei ollut löytänyt kiveä). Aarteeksi meille lapsille oli aina jonkinlaiset herkkupussit. Juhannuksen perinteisiin kuului myös erilaiset juhannuskilpailut. Suku jaettiin joukkueisiin (milloin milläkin menetelmällä) ja joskus joukkuejaosta saatiin aikaiseksi leikkimielistä suukopua, kun ne eivät kaikkien mieleen olleet. Kilpailussa oli eri lajeja, jossa jokainen osallistui kaikkiin lajeihin. Eniten pisteitä saanut joukkue voitti kilpailun. Lajit vaihtelivat vuosittain. Tässä muutamia esimerkkejä lajeista: petankki, tikanheitto, ilmakivääriammunta, lentopallo, uinti, surffilaudalla melonta ja Trivial Pursuit. Kilpailut kestivät koko illan ja jatkuivat aina kokkoon saakka. Joka vuosi meillä ei kokkoa ollut, mutta useampana vuonna muistan kokon loimotusta katsoneeni. Keräsimme myös joinain vuosina serkkujeni kanssa kukkia tyynyn alle ja teimme näin juhannustaikoja.


Omat lapsuuteni juhannukset ovat olleet minulle tärkeitä ja haluaisin löytää sen oman perinteen, jota noudattaisimme omien lasteni kanssa. Tähän mennessä olemme viettäneet juhannusta vähän milloin missäkin, yleensä kuitenkin veden äärellä. Tänä vuonna tähän tulee kuitenkin poikkeus, sillä äiti ja isi kaipaavat nyt jotain omaa ja päätimme hetkeksi irroittautua tästä tärkeästä tehtävästä. Lähdemme läheiselle tanssilavalle ysäribileisiin ja lapset menevät maalle isovanhempien luokse hoitoon :)
Ehkäpä meille vielä kuitenkin rakentuisi perheenä jokin yhteinen juhannusperinne, jota omat lapseni saisivat muistella sitten aikuisena, kuten minä nyt.

 HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

Kuusenkerkät

Kuusenkerkkäkausi alkaa olla lopuillaan tämän kevään/kesän osalta täällä Savon alueella. Vielä kuitenkin joiltain varjoisimmilta paikoilta ennättää talteen kerkkää kerätä. Kuusenkerkät ovat kuusen vaalenvihreitä versoja eli vuosikasvaimia, joissa on paljon C-vitamiinia (enemmän kuin appelsiinimehussa). Kuusenkerkkä on parhaimmillaan alkukesästä eli ennen juhannusta, ennen kuin neulaset muuttuvat tummemmiksi ja kovemmiksi. Parhaimmat kerkät saadaan valoisalta ja rehevältä kasvupaikalta. Kuusenkerkän kerääminen vaatii kuitenkin aina maanomistajan luvan.

Kuusenkerkkiä on nautittu perinteisesti rohdoksena. Niitä on käytetty mm. keuhkoputkentulehduksen hoitoon ja yskän lievittämiseen. Kuusenkerkät sisältävät paljon antibakteerisia eteerisiä öljyjä, jotka irroittavat limaa ja lievittävät tulehdusta. Aikamoinen luonnon oma yskänlääke siis. Ennen hammasharjojen aikaa vanha kansa pureskeli kerkkiä myös pitääkseen huolta suun ja hampaiden hyvinvoinnista. Kuusenkerkissä on hartsia, joten sille allergisten on syytä jättää kerkät väliin. Kerkät saattavat aiheuttaa allergisia reaktioita myös henkilöille, joilla on astma tai hinkuyskä.

Kuusenkerkät soveltuvat myös erinomaisesti ruuanvalmistukseen. Itse olen laittanut kuusenkerkkiä salaattiin, smoothieen ja pihvien lisukkeeksi, tehnyt kuusenkerkkä-mahlalemonadea  ja valmistanut kuusenkerkkäsiirappia. Internet on pullollaan erilaisia kuusenkerkän käyttöohjeita ja sieltä löytyykin mainioita reseptejä kerkän käytöstä. Muista kuitenkin, että jos haluat säilyttää ruuissa ja juomissa kuusenkerkän arvokkaat ravinteet, vältä kerkkien ylenmääräistä kuumentamista. Tämän vuoksi mm. itse teen kuusenkerkkäsiirappia lasipurkissa (ohje alla).


 Kuusenkerkkäsiirappi

Puhdas lasipurkki laitetaan puolilleen kuusenkerkkiä (painellaan tiiviisti). Kerkkien päälle kaadetaan sokeria (mikä tahansa sokeri käy). Purkki nostetaan aurinkoiselle ikkunalaudalle ja laitetaan purkin kansi kiinni/lautanen kanneksi. Aurinko lämmittää purkkia ja sokeri alkaa sulaa. Voisiko tämän helpompaa siirapin tekeminen olla? Sulaessaan sokeri valuu kerkkien läpi ja imee maut niistä mukaansa. Siirapin voi siivilöidä puhtaaseen purkkiin, kun kaikki sokeri on sulanut. Kuusenkerkkäsiirappi säilyy jopa pari vuotta jääkaapissa.


Metsälemonade

Tein Aarre-lehden ohjeella herkullista juomaa kuumaan kesäpäivään kuusenkerkästä ja mahlasta:

(3 l valmista juomaa)
2 sitruunaa
1,5 l kuusenkerkkiä
1 dl sokeria
1 l vettä
2 l koivunmahlaa

Huuhtele kuusenkerkät. Pese sitruunat huolellisesti juuresharjalla ja kuumalla vedellä. Viipaloi sitruunat ohuiksi siivuiksi ja poimi siemenet pois.
Pane kuusenkerkät, sitruunaviipaleet ja sokeri suureen astiaan. Hierrä niitä esimerkiksi puisella paistinlastalla tai perunanuijalla, kunnes kerkkien ja sitruunoiden rakenne on rikki.
Kiehauta vesi ja kaada kuumana sitruuna-kuusenkerkkäseoksen päälle. Anna muhia parin tunnin ajan.
Lisää jäähtyneeseen seokseen koivunmahla, sekoita ja anna tekeytyä mieluusti yön yli.
Siivilöi valmis juoma ensin siivilän läpi, sitten vielä harsokankaan läpi. Tarkista maku ja lisää sokeria, jos kaipaat makeampaa juomaa. Pullota ja säilytä viileässä. Metsälemonade säilyy jääkaapissa muutaman päivän ajan.
Jos mahlaa ei ole saatavilla, voit valmistaa lemonaden myös ilman sitä. Korvaa mahlan osuus keitetyllä vedellä ja lisää tarpeen mukaan makeutta.
Vinkki! Juhlahetkenä voit tehdä lemonadesta kuohuvan maljan yhdistämällä siihen puolet kuohuviiniä.