Vielä elossa oon

 "Joku voimas vei, vaik sä huusit ei, tää on Hulluuden Highway" -laulaa HalooHelsinki kappaleessaan.

Tilanne on siis se, että makasin viisi päivää Kuopion Yliopistollisen sairaalan neurologian osastolla ja kotiuduin sieltä torstaina mukanani rollaattori ja pyörätuoli.  Jaloissani on halvausoireita ja käveleminen onnistuu lyhyitä matkoja rollaattoriin tukeutuen. Diagnoosina FND eli neurologinen toiminnallinen häiriö. 

Mutta elossa ollaan. Se on pääasia, eikö niin? Välillä synkät ajatukset valtaavat mielen. Kuinka kauan kestää toipuminen? Milloin pääsen jälleen yksin ulos, ilman apuvälineitä, ilman saattajaa? Milloin pystyn tekemään jälleen töitä? Ihmiselle joka on tottunut toimimaan itsenäisesti, muiden avun varassa oleminen kamalaa. Ei kehtaa pyytää apua tai jos kehtaa, ärsyttää silti kun ei itse pysty. 

Miten eläimet pärjäävät ilman emäntää?  Hyvin on isäntä osannut heidät hoitaa ja ruokkia. Välillä hän on saanut myös muita apukäsiä, ettei ihan yksin ole tarvinnut kaikkea hoidella. Ponit ovat päässeet liikkumaan ihanien Idan, Viivin ja Lauran toimesta tällä viikolla ja niillä onkin ollut superpaljon energiaa päästeltävänä vapaiden jälkeen. Olen onnellinen, että ympäriltäni löytyy ihmisiä, jotka hädän hetkellä auttavat ja järjestävät asiat kotona, kun olen itse pois pelistä. 

Yrittäjänä on myös pitänyt pohtia kuinka loppuvuoden asiakasvaraukset saadaan jollain tavalla maaliin ja valitettavasti osan olen joutunut suosiolla siirtämään ensi vuodelle. Harmittaa suuresti, sillä tiedän kuinka paljon asiakkaamme tykkäävät meillä käydä ja osalle se on jopa viikon kohokohta. Yksityisyrittäjänä minulla ei kuitenkaan ole varaa palkata ketään toista hoitamaan työtäni, kun tuntejakin on niin vähän. Olen toisaalta onnekas, että olen sairastunut juuri tällä hetkellä kun en ole enää päätoiminen yrittäjä. Mutta kyllä tämä kaikki vielä silti vaatii sulattelua oman pään sisällä.  

Asia on vielä niin tuore, etten tämän enempää pysty sitä julkisesti avaamaan, mutta ehkäpä jossain vaiheessa helpottaa purkaa omaa mieltään kirjoittamalla sairauden syntyyn vaikuttaneista asioista ja sen kanssa elämisestä. Sairaslomalla olen vuoden loppuun asti. 

"Avaa silmäsi ja hengitä, kyllä kaikesta sä vielä selviät." 

-Haloo Helsinki - Hulluuden Highway

Pyhäinpäivä

En ole kyennyt aiemmin kertomaan syksyn ajan kuolemantapauksista eläntemme osalta, sillä ne ovat koskettaneet minua kanaharrastajana ja lintujenkasvattajana syvästi. Nyt kuitenkin pyhäinpäivän kunniaksi haluan heitä muistella tämän tekstin myötä. Ja haluan puhua "heistä", vaikka osa ihmisistä on sitä mieltä, ettei eläimiä voida kutsua sillä termillä. Jokainen tilallamme asuva ja syntynyt eläin on minulle arvokas ja tärkeä omalla tavallaan. Jonkun tietyn eläimen merkityksen yleensä ymmärtää vasta kun sen menettää.

Syksyn kuluessa useampi kananuorikoistamme alkoi saada yksi kerrallaan hermosto-oireita, jotka johtivat siihen, että heidät täytyi laskea paremmille matomaille. Kyse oli ilmeisesti Marekin-taudista, joka aiheuttaa kanalle muutoksia hermoissa ja/tai aivoissa ja/tai kasvaimia eri elimissä. Tartunta tapahtuu ensimmäisten elinviikkojen aikana, mutta tauti puhkeaa vasta viikkojen kuluttua. Vain osa tartunnan saaneista kananpojista sairastuu Marekin tautiin. Näin sitten kävi meidän neljälle viimeisimmäksi keväällä kuoriutuneelle kanasellemme. Menetimme siis koko parven, sillä yksi pienistä samaan porukkaan kuuluneista kukoista hävisi mystisesti kesällä (varmaan, jonkun pedon suuhun puolustaessaan kanalaumaansa). Jokainen itse koneella haudottu lintu on omalla tavallaan erityinen, sillä onhan niitä joutunut pienenä hoitamaan erilailla, kuin ne olisivat kanan alta kuoriutuneet. Odotin myös paljon Vikkelä-kukon jälkeläiseltä "Nokilta", sillä hän olisi ollut ainoa Plymouth Rock -rotuinen kana, Vikkelä-kukon lisäksi ja tuonut porukkaan uutta väriä.

Pari viikkoa sitten jouduimme hyvästelemään myös pitkäaikaisen ystävän, koko kanalan kingin ja mahtavan kanalaumamme puolustajan Prinssi-kukon. Prinssi alkoi syksyn mittaan laihtumaan ja hengaili tavallista enemmän orrella nukkumassa myös päiväsaikaan. Tämän ajattelimme johtuvan tavallista rankemmasta sulkasadosta. Kuitenkin Prinssiä vaivasi todennäköisesti myös jokin sairaus ja jouduimme hänestäkin luopumaan. Prinssi oli omalaatuinen tapaus, joka ei koskaan ottanut kontaktia ihmiseen ja mielummin väisti, kuin tuli kohti. Kuitenkin hänen uljas olemuksensa ja herrasmiesmäinen tapa kohdella kanoja sai koko tilamme väen ja myös asiakkaat hänestä erityisestä pitämään. Prinssin poika Kunkku-kukko jatkaa nyt isänsä jalanjäljissä, nimensä mukaisesti, kanalan kinginä.

Kaikista vaikeinta on ollut tehdä päätös eläimen puolesta, onko hänestä jatkamaan elämää vai onko jo aika päästää irti ja laskea vihreämmille laitumille ja matomaille. Tämän päätöksen olen joutunut tekemään aivan liian usein viimeisten kuukausien kuluessa. Siltikään siihen ei koskaan totu (onneksi) ja olen myös itse lopettanut jokaisen linnun, josta olemme joutuneet luopumaan tänä syksynä. Useimmat asiasta tietävät kysyvät usein, kuinka pystyn siihen. En pystyisikään ellei olisi pakko. Aina ei ole isäntä kotona asiaa hoitamassa ja vaikka olisikin, olen halunnut itse olla vastuussa omista eläimistäni loppuun saakka, tuntuipa se sitten kuinka pahalta tahansa. Usein sitten hautakuoppaa kaivaessani itsekseni tirautankin ne kyyneleet kaikilta piilossa ja sen jälkeen elämä jatkuu. Olen huomannut, että on ollut helpompaa päästää irti ja käsitellä asiat, kun kaiken tekee alusta loppuun saakka itse.

Tänään Pyhäinpäivänä muistelemme ihmisten lisäksi myös kaikkia rakkaita edesmenneitä eläinystäviämme. 

On tilaa taivahalla.
On äärtä yllä, alla.
Tuul’ viuhuu siivissäni mun
ja aurinko on mun.

Mun silmäni ei pettäneet
ma vaikka katsoin aurinkoon,
mun siipeni ei uupuneet
vaikk’ yli vuorten noussut oon.

Aaro Hellaakoski: Elegiasta oodiin, 1921

Vuosi Yrittäjänä

Vuosi yrittäjänä on tullut täyteen. Tosin tuli jo kesäkuun alussa, mutta koska alkukesä on ollut niin hektistä työrintamalla en ole ennättänyt blogia kirjoittelemaan. Blogin kirjoittaminen on valitettavasti jäänyt viime aikoina muutenkin, mutta nyt oli hetki aikaa ja päätin alkaa jälleen kirjoittelemaan. Toivotaan, että ennätän työhommiltani aina välillä tännekin kuulumisia ja mietteitäni raapustella lukijoideni iloksi. 

Vuodessa on ennättänyt tapahtua paljon. Olen kasvanut tänä aikana ihmisenä, yrittäjänä sekä äitinä ja opetellut elämään uudenlaista elämää. Paljon olen tehnyt töitä Koivun Lumon eteen vuoden aikana, mutta enemmän se on antanut kuin ottanut. On ollut mahtavaa saada tehdä omannäköistä työtä juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Varkauden Ratsastuskeskuksella tallihommien tekeminen sekä Kuntorannassa liikunnanohjaukset ovat tuoneet työhöni mukavan lisän ja mielenvirkistystä. Olen huomannut etten ole kuitenkaan sellainen ihminen, että viihtyisin pelkästään kotona töitä tehden. Itsestään löytää aivan uusia puolia kun menee hetkeksi epämukavuusaluelleen ja opettelee uusia asioita.

Talvella tuskastelin töiden vähyyden kanssa. Haasteet toki olin tiedostanut jo yritystä perustaessani, mutta kun kassa alkoi näyttämään tyhjältä rupesi paniikki hiipimään mieleen. Miten saan lainat maksettua? Millä ruokitaan eläimet? Onko tässä touhussa mitään järkeä? Onneksi hiljaista aikaa kesti vain hetken ja maaliskuussa alkoikin töitä jo olla taas mukavasti. Olen oppinut vuoden aikana myös sen, että vapaata on pidettävä sekä lomia, vaikka rahakirstu miten huonolta näyttäisi. Tein parhaimmillaan töitä kahdessa eri paikassa päivän aikana ja tunteja kertyi työpäivään yli 12. Vanhasta kokemuksesta tiesin, ettei tämä tie tule kantamaan minua pitkälle ja siitä kärsii myös perheeni. Tuolloin apu oli lähempänä kuin arvasinkaan, sillä minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa työkokeilija yritykseeni. Työkokeilu kestikin peräti kuusi kuukautta ja Carita oli kultaakin kalliimpi apukäsi aloittelevalle yritykselleni sekä omalle jaksamiselleni. Kesän tullessa hän kuitenkin lähti toisiin kuvioihin ja oltiin taas päätöksen edessä. Teenkö koko kesän itsekseni hullun lailla töitä vai olisiko minun mahdollista palkata työntekijää. Onnekseni työntekijä löytyikin ponejamme keväällä vuokranneesta Viivistä, joka on myös aivan mahtava tyyppi sekä luotettava työntekijä! Olen ollut todella onnekas, kun olen löytänyt tiimiimme näin mahtavia ihmisiä joille voin eläinten hyvinvoinnin sekä asiakkaiden ohjauksen avaimet luottaa. 

Tipusia

Kevään mittaan haudoimme kaksi eri tipuparvea koneella; osan asiakkaiden kanssa ja osan omien lasteni kanssa. Lisäki kanijengiämme täydentämään saapui Myski (Myssy) -pupu. Menyksiäkin olemme kokeneet kanojen osalta vuoden aikana, sillä vanhoja rouvia olemme joutuneet lopettamaan niiden sairastumisen myötä. Suurimman aukon sydämeeni sekä myös monen kerholaisemme sydämeen jätti kuitenkin Tirppa-kana, joka omalla sympaattisuudellaan kerkesi hurmata koko tilan väen.

Lepää rauhassa Tirppa

Myssy-pupu

 

Eläinmäärä tilallamme on tällä hetkellä sulkapeitteiset ja karvaiset ystävät yhteenlaskien 30 eläintä. Määrä on tällä hetkellä meille sopiva, eikä lisää eläimiä ole ainakaan hetkeen tulossa. Haaveita uusista elämistä toki on olemassa, joten eihän sitä koskaan tiedä milloin ne päätän toteuttaa. Haaveita on hyvä olla, sillä ilman niitä ja pientä hyppyä tuntemattomaan Koivun Lumokin olisi jäänyt perustamatta. 

Ihanaa Heinäkuuta kaikille!

VUOSI 2020

 

 

Vuoden 2020 viimeinen päivä. On aika nivoa mennyt vuosi yhteen ja kirjoitella tänne bloginkin puolelle pitkästä aikaa. 

 

 

Viime kevät oli hyvää aikaa remontoida ja luoda uutta, kun ei muutakaan pystynyt tekemään koronarajoitusten vuoksi. Opintovapaani mahdollisti kotona olemisen ja remontin tekemisen, vaikkakaan se ei lasten kanssa aina niin sutjakkaasti sujunutkaan. Kuitenkin navettaan saatiin remontin myötä majoitettua uusia eläimiä ja myös ulkoaitauksia rakennettiin. Valaistusta  uusittiin ja nyt näkee illallakin puuhailla paremmin pihalla. Navettaan muutti toukokuussa kanojen ja pupujen lisäksi 5 tipua, 3 karitsaa sekä 2 ponia.

 

 

 

Tiput kuoriutuivat toukokuun puolivälissä ja pääsivät muuttamaan sisäkanalaan kesäkuussa isompien lintujen siirryttyä ulkohäkkiin kesäksi. Tipuja kuoriutui yhteensä viisi ja neljä niistä oli Plymouth Rockeja sekä yksi meidän omista munista haudottu, Prinssi - kukon jälkeläinen. Yksi Rockeista ja keltainen pikkukaveri osoittauvat kukoiksi, muut kolme rokkia olivat kanoja. Yksi rokkikanoista kuitenkin menehtyi syksyllä, joten nyt näitä nuoria itsehaudottuja lintuja on jäljellä kaksi kanaa ja kaksi kukkoa. Keltainen kukko nimettiin kerholaisemme toimesta Kunkuksi, rokkikukko Vikkeläksi ja kanat Virkuksi ja Tirpaksi. Syksyllä tipuset yhdistettiin aikuisten porukkaan ja ne ovat sopeutuneet sinne hyvin. Toistaiseksi kanalassa kolme kukkoamme tulee hyvin toimeen, Prinssin ollessa edelleen pomo.

 

Lampaat muuttivat meille kesäkuun alussa. Ne nimettiin Lumiksi, Miinaksi ja Wandaksi. Lampaiden kanssa oli haasteita alussa, sillä ne eivät halunneet pysyä aitauksessaan, vaan tulivat langoista ali joka päivä. Saman päivän aikana neljättä kertaa niitä takaisin metsästäneenä, päätin, että nyt saa riittää! Joko nämä elikot menevät sinne mistä ovat tulleet tai saavat pärjätä isossa metsälaitumessa, kunnes kasvavat hieman isommiksi. Koivikkoon ne sitten laitettiin kunnon lammasaidan taakse ja siellä ne olivatkin elokuulle saakka. Elokuussa Miina-lammas reväytti lapansa ja lampaat täytyi ottaa pienemmälle alueelle pihattoon. Tuolloin ne opetettiin uudelleen kunnioittamaan lankoja ja tämän jälkeen ovatkin kestäneet lankojen sisällä jopa ilman sähköä. Miina tuli onneksi kuntoon levon ja kipulääkkeen avulla, vaikka huolihan se emännälle kerkesi tulla. Nykyään lampaat ovat kesyyntyneet niin paljon, että niiden kanssa voi käydä metsässä retkillä ja ne kulkevat vapaana perässä. 

 

Heppatyttönä ponien saaminen omaan pihaan oli unelmien täyttymys, vaikkakin ponit tulivat meille pääasiallisesti yrityksen käyttöön. Ponit tulivat meille vuoden ylläpitosopimuksella kokeiluun, että miten he toimisivat tällaisessa hommassa. Nuoria kavereita kun ovat, niin haluttiin antaa heille aikaa tutustua uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Ponit ovat osoittautuneet mahtaviksi työkavereiksi alun haasteiden jälkeen. Siiri-poni on alusta asti ollut hyvin yhteistyöhaluinen ja toimiva kaikissa tilanteissa sekä ympäristöissä. Siiri on ollut luottoponi vailla vertaa! 

 

 

Zorron kanssa haasteita on tuottanut luottamuksen löytäminen ja hänen herkkä luonteensa. Luottamuksen löydyttyä poni on kuitenkin alkanut toimimaan hienosti myös asiakkaiden kanssa ja onkin aivan huippu poniagilityssa. Aloitin Zorron kanssa kesällä ajoharjoittelun uudelleen ja nyt pieni poni vetää hienosti myös kärrejä. Edellisestä kerrasta olikin aikaa mennyt jo melkein parisen vuotta. Ylläpitovuotta on jäljellä 5 kuukautta ja olisi kohta aika tehdä päätös jäävätkö ponit meille pysyvästi. Luulen, ettei minun tarvitse hirveästi asiaa miettiä, sillä kyllä nämä sen verran kullanarvoisia kavereita ovat! 

 

Mennyt vuosi on ollut todella tapahtumarikas ja opettavainen kaikella tapaa. Yrittäjyyden sekä koronaviruksen myötä on pitänyt opetella sietämään epävarmuutta ja epätietoisuutta tulevasta. Olen kuitenkin saanut kokea mahtavia onnistumisia ja uusia elämyksiä
sekä yrityspuolella kuin yksityiselämässäkin. Pientilan ja perhearjen pyörittäminen ei ole aina ollut aivan yksinkertaista. Se on vaatinut suunnittelua ja aikatauluttamista sekä myös uhrauksia. Välillä olen miettinyt onko unelmien toteuttaminen sen arvoista, mutta seuratessani sivusta koronavuoden hoitajien kasvavaa taakkaa, olen ollut iloinen valinnastani lähteä yrittäjän polulle. 

Tulevaan vuoteen lähden odottavaisin tunnelmin, sillä Koivun Lumoon on suunnitteilla uusia kivoja juttuja kaiken ikäisille asiakkaille ja ehkä myös uusia eläimiäkin on pihaan tulossa. 🙂

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! 

Terveisin, 

Kaisu ja eläimet 💕

Suuntanaomavaraisuus -sarja: Eläinvauvat

Kuukauden ensimmäinen maanantai ja #suuntanaomavaraisuus -sarjan aika. Tällä kertaa sarjaan osallistuvat bloggarit kirjoittavat mm. suunnitelmiensa etenemisestä omavaraistelun saralla, pölyttäjistä ja eläinvauvoista.

Omavaraisuus-sarjaa pyörittävät Korkeala ja Tsajut. Kiitos heille siitä, että jaksavat kaiken muun hommansa ohessa meitä muita luotsata omavaraisuuden vesillä.

Itse kirjoitan tänään eläinvauvoista sekä suunnitelmien etenemisestä.

Eläinvauvat

Nuo karvaiset, untuvikot, palleroiset, pienet pallukat. No, niin lässyttämiseksihän se taas meni. Onko suloisempaa, kuin vasta syntynyt eläinvauva tai hieman isompikin eläinvauva? Ei ainakaan minun mielestäni. Miten tämä kaikki liittyy omaan elämääni?

Kerroin edellisessä omavaraisuuspostauksessa, etteivät meidän tehotyttökanaset halua hautoa munia, vaikka kukko hommiaan hoitelee kiitettävästi. Ajatuksena oli tuolloin kanojen vaihto ystävän kanssa, mutta mikä hulluus lie iskenyt, kun päädyinkin lainaamaan hautomakonetta ja tilaamaan sinne vielä toisenrotuisten kanasten siitosmunia netistä. Siitosmunat ovat siis hedelmöittyneitä munia, joita voi ostaa toisilta kanaharrastajilta. Mieheni mielestä muijalle iski vauvakuume ja tämä asia täytyi saada pois päiväjärjestyksestä. Tiedä häntä, mutta tässä sitä nyt ollaan, hautomassa ensimmäistä kertaa koneessa munia. Päiviä kuoriutumiseen olisi jäljellä 10 tällä hetkellä. Kanojen munia haudotaan hautomakoneessa 21-25 vuorokautta, jonka jälkeen niiden pitäisi kuoriutua. Läpivalaisin munat viime viikon perjantaina ja elämäähän sieltä löytyi. Jännityksellä siis odotamme mitä tuleman pitää. Lapset miettivät kuoriutuuko munista mitään ja isompi kyselee joka päivä "äiti, miten se tipu pääsee ulos sieltä munasta".

Toinen eläinvauvoihin liittyvä asia on se, että lampolasta, josta meidän on tarkoitus ottaa lampaat meille, on nyt karitsoitu. Emme ole vielä ennättäneet käydä katsomassa karitsoita, mutta puheissa on ollut, että niistä kolme muuttaisi meille emänsä kanssa kesän alussa. Eli tulossa on siis tänä vuonna pikkukaritsoita emänsä kanssa, kunhan pihattomme valmistuu.

Suunnitelmien eteneminen

Esikasvatuksessa on avomaankurkkua, kesäkurpitsaa, herneenversoa (pupuille), basilikaa ja persiljaa. Katsotaan, mitä näistä maahan asti saadaan laitettua, mutta ainakin nyt tällä hetkellä kasvavat hyvin. Kasvivalon hankkiminen menee kyllä ensi vuoden taimienkasvatuksen hankintalistalle. Innostuin myös laajentamaan kasvimaatamme kaivamalla perunamaan kasvatuslavojen viereen ja tekemällä kohopenkin kompostoiduista eläinten jätöksistä kesäkurpitsalle. Kiitos vinkeistä kanssabloggaajille!

Remonttihommien osalta pupulan remontti on valmis, ja siitä pääset lukemaan lisää tästä. Remontoimme myös navetan julkisivua poistamalla vanhoja lahoja lautoja ja korvaamalla niitä uusilla sekä pienellä rappauksen uusimisella. Positiivista oli se, ettei navetan hirsirunko lautojen alla osoittautunut niin huonoksi, kuin olin kuvitellut.  Julkisivun maalaushommia olisi tiedossa vielä kun kelit lämpenevät. Pihattoprojekti on myös hyvällä mallilla ja lattia saatiin viime viikonlopun aikana valettua. Seuraavaksi alkaa seinien ja katon levytys sekä aitojen teko. Kyllähän tässä homma riittää, mutta onneksi saan olla kotona melkein toukokuun loppuun saakka projekteja loppuun viemässä ennen paluuta vanhoihin työkuvioihin.

Näiden blogien kautta pääset tutustumaan myös muiden omavaraistelijoiden kirjoituksiin:

Tsajut
Puutarhahetki
Sorakukka
Sarin Puutarhat
Metsäläisten elämää
Javis
Luonto Anne lifestyle
Caramellia
Oma tupa, tontti ja lupa
Luomulaakso
Avaa silmäsi ja hengitä
Kalastaja kuivalla maalla
Jovela
Rakkautta ja maan antimia
Ku ite tekee

Pupula

Aiemmassa puputekstissä kerroinkin, että puput muuttavat keväämmällä navettaan kanojen viereiseen tilaan asumaan ja heille remontoidaan sinne omat tilat. Nyt sen aika on tullut, ja muorikin voi hieman huokaista helpotuksesta, sillä kyllä ne aikalailla sisällä kerkesivät mellestää ennen muuttoaan. Puput ovat nyt asuneet uudessa pupulassaan viisi päivää ja kotiutuneet sinne hyvin. On huomattavasti kätevämpää, kun eläimet ovat samoilla nurkilla asustelemassa, niin niiden hoitaminen käy samalla kertaa kätevämmin.Puput ovat myös ilmojen lämmettyä päässeet ulkoilemaan valjaissa sekä kanojen ulkohäkissä.









Pupulan remontti aloitettiin maalamaalla seinät ja katto valkoisiksi, joka toikin tilaan avaruutta ja isomman tilan tuntua. Lapset häärivät tietenkin maalauspuuhissa apuna ja olivat itsekin aivan kauttaltaan maalissa homman jälkeen. Häkkiseinää hieman muutettiin kanojen tilapäisen oleskelun jälkeen pupuille sopivammaksi.








Päätin itse kyhätä pupuille kopin, jossa ne saisivat sitten lämpimässä olla RutiRex lämmikkeenään kylmillä säillä ensi talvena. Kyllä siinä muutama painokelvoton sana pääsi, kun koppia tein. Porakone oli tietenkin äidilläni lainassa ja naulat olivat aivan finaalissa koko huushollista. Koronakriisi oli juuri rantautunut tuolloin Suomeen, joten kauppoihin ei kahden pienen lapsen kanssa huvittanut lähteä. Mikä siis neuvoksi? Onneksi navetan sisäseinistä löytyi paljon turhia nauloja, jotka kiskoin irti ja suoristelin betonilaattaa vasten vasaralla. Tuli pula-aika mieleen (vaikken toki ole silloin elänytkään), kun nakuttelin nauloja vasaralla suoraksi.




Kannoin vielä sisältä talostamme joutavan hyllyn pupujen ruokia ja muita tarvikkeita varten sekä maalasin pupulaan johtavan oven. Appiukko uusi yhden pupulan ikkunoista, kun ikkunalasi oli rikkoutunut ulkopuolelta. Pupulasta tuli käyttötarkoitukseensa sopiva tila, jossa myöhemmin on tarkoitus myös säilyttää muitakin varusteita.

Tulossa kevään mittaan uusia eläimiä taloon ja myös syy siihen, miksi eläimiä pihaamme haalin, selviää lukijoillenikin tässä kevään edetessä. Pysyhän kuulolla!

Kanit

Joku tarkkasilmäinen on varmaan huomannut Instagramin stooreistani, että meille on muuttanut kaneja. Ihan hetken mielijohteesta ei pupusia meille otettu, vaan punnitsin asiaa monesta näkökulmasta. Eläinhankintojani ohjaa tulevan yritystoimintani tarpeet ja sen vuoksi puput meille muuttivatkin. Pohdiskelin tuossa alkutalvesta minkälaista eläimistöä voisin yritystoiminnassani hyödyntää, ja kanit tulivat ensimmäisenä mieleen. Kokemusta minulla ei kanien hoidosta aikaisemmin ole, jos ei lasketa Vaalijalan eläintoiminnan harjoitteluani viime syksyltä, johon kuului yhtenä osana kanien hoitaminen. Tämän vuoksi päätin hankkia kodinvaihtajakaneja, jotka ovat jo siis aikuisia ja ns. koulutettuja yksilöitä.


Törmäsin tori.fi -sivustolla ilmoitukseen kahdesta naaraskanista, jotka etsivät uutta kotia omistajan pahentuneen astman vuoksi. Kanien kanssa oli lenkkeilty ulkona valjaissa ja toisen kanssa käyty kaniagilitykilpailuissakin. Kanit olivat myös vierailleet vanhusten palvelutaloissa siliteltävinä. Ilmoitus osui kuin nokka päähän ja pienten järjestelyiden jälkeen kävin kanit meille hakemassa Iisalmesta. Kanit ovat asuneet nyt meillä reilun viikon ja kotiutuneet hyvin.

Nuppu on 4-vuotias luppakorvaristeytyskani, hieman varauksellinen ja tykkää rapsutuksista. Nuppu on käynyt aikaisemman omistajansa kanssa kanien estekisoissa. Lilla on kohta kaksivuotias risteytyskani, luonteeltaan hyvin utelias ja aktiivinen.





Kanit asuvat tällä hetkellä sisällä kotonamme. Olemma aidanneet heille häkin ympärille isomman alueen, jossa he saavat jaloitella. Kotona ollessamme pidämme kaneja vapaana myös asunnossamme. Kaneille on tarkoitus rakentaa navettaamme tilat kevään tullessa ja ulos myös ulkoaitaus kesää varten.

Kanien koulutusta aloitan myös tuossa kevään korvalla kunhan he ovat ensin meille kunnolla kotiutuneet. Lapsiin kanit ainakin nyt tottuvat kunnolla omien lastemme kautta.

Jouluaatto

"Tähtitaivaan nään mä iltaan tummuneen.
Hiljaisuuden kuulen alkaneen

Tarttuu lumi asfalttiin ja katuun autioon.

Jää kiireet, taas aattoilta on."

Meidän perheen joulun vietto on sujunut hyvin arkisissa askareissa tänä vuonna. Olemme mm. hoitaneet kanoja ja ajaneet traktorilla uuden puusäkin katoksen alle. Toki muutamia perinteitäkin joulun viettoomme kuuluu: aamulla lapset katsoivat Joulupukin kuumaa linjaa, lounaalle keitettiin riisipuuro, joulupukkikin vierailee lahjoja tuomassa jossain välissä ja syömme joulupäivällisen. Illalla vielä kahdestaan miehen kanssa pihasaunaan, kun lapset ovat menneet nukkumaan. 

Vietämme joulua tänä  vuonna oman perheen kesken kotona, sillä olen itse töissä muut joulunpyhät, niin halusimme rauhoittaa yhden päivän joulusta omalle perheelle. Joulun ruokailuissa olen yrittänyt mennä sieltä mistä aita on matalin, sillä aikaa ei ole hirveämmin ollut tässä ruokaa laitella ennakkoon. Kaupan laatikot, anopin paistama pieni kinkku, karjalanpaisti, itse savustettu lohi, rosolli ja syksyllä kerätyistä sienistä sienisalaatti (elämäni ensimmäinen) ja jälkkäriksi taatelikakkua ja pipareita. Suurimman osan ruoista voi lisäksi pakastaa, joten hävikkiäkään ei synny. Muu porukka lähtee huomenna anoppilaan, joten minulle jäisi aikamoinen urakka tuhota kaikki eväät yksin. 

Monesti joulu on ollut kiireessä paikasta toiseen ravaamista ja stressiä aikatauluista. Tänä vuonna päätän, että minun on hyvä olla. Kiedon lahjaksi lämmintä joulumieltä, kuusen tuoksua ja kynttilän valoa. Annan aikaa läheisille, lähetän lämpimiä ajatuksia ystäville.
Annan joulun tulla, ihan sydämeen asti.

Toivottavasti sinäkin teet niin!

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLENI!