Kokemuksia kompostoinnista

Saimme elokuussa käyttöömme oman kompostorin biojätteiden kompostointia varten, josta kirjoitinkin edellisessä blogitekstissäni.

Itiöt kompostorin seinissä kuuluvat asiaan

Kompostorin käyttö on lähtenyt sujumaan perheessämme oikein hyvin ja siitä on tullut jo rutiinia tässä parin kuukauden aikana. Aikaisemmin kanamme saivat paljon enemmän tähteeksi jäänyttä ruokaa, mutta nykyään kompostointi innostus on voittanut ja tähteet nakataan lähes aina kompostoriin. Tokihan kanaset sitten saavat muita herkkuja esim. pakasteesta marjoja sekä vihanneksia viikoittain. 😁

Multaluukku

 

Lapsemme ovat innokkaita kompostiastian käyttäjiä ja haluavatkin aina itse sinne laittaa biojätteensä ruoan jälkeen. Lapset ovat myös helposti oppineet tunnistamaan, mitä jätteitä biojäteastiaan saa laittaa. Itsellä tuppaa laiskuus iskemään bioastian tyhjennyksen kanssa ja mieheni onkin useampaan otteeseen kuin minä, ollut sitä kompostoriin kiikuttamassa. Kompostin alaosaan, josta sitä tyhjennetään, on alkanut kertymään jo multaa mukavasti. Kompostorin ohjeessa sanottiin, että multa alkaa tekeytymään vasta, kun kompostoria on täytetty puoleen väliin saakka. Meillä kompostori on melkein puolessa välissä, mutta tuntuu, että massa on hyvin painunut ja sen vuoksi mullan muodostuminen on ollut nopeampaa. Ongelmia kompostorin käytön kanssa meillä ei ole toistaiseksi ollut. Talvella ongelmaksi voi muodostua, se että kompostorin lämpötila tippuu liikaa ja kompostori jäätyy. Meillä onneksi on jo suunnitelma talvea varten valmiina ja aiomme aina välillä lisätä hieman kanankakkaa kompostoriin, että se paremmin pysyisi lämpimänä. Aiomme myös nyt ennen pakkasia laittaa kompostoriin haravointijätettä, että saisimme sinne massaa lisää ennen talvea. 

Biojätettä perheessämme kertyy kaksi biojäteastiallista viikossa eli noin 4kg / vko. Kuukaudessa se tekee n. 16kg biojätettä. Olenkin nyt vasta kompostoinnin myötä ymmärtänyt miten paljon neljän hengen kotitaloudessa biojätettä kertyy ja näin ollen kuinka paljon sitä yhteiskunnassa päätyy edelleen sekajätteeseen. Toivottavasti tämän hankkeen kautta ihmisiä saataisiin aktivoitumaan hankkimaan komposteja omakotitalouksiin sekä myös talonyhtiöihinsä. Kompostointi, kun on helppo tapa palauttaa biojätteiden sisältämät ravinteet kiertoon omaan puutarhaan. 

 

Muiden hankkeessa mukana olevien perheiden kokemuksia kompostoinnista pääset seuraamaan:

Facebook: @mansikkary #kotikomposti 

YouTube: Pohjois-Savo HighwaySavo

Instagram: Villa_Lemmetynniemi

Pyhäinpäivä

En ole kyennyt aiemmin kertomaan syksyn ajan kuolemantapauksista eläntemme osalta, sillä ne ovat koskettaneet minua kanaharrastajana ja lintujenkasvattajana syvästi. Nyt kuitenkin pyhäinpäivän kunniaksi haluan heitä muistella tämän tekstin myötä. Ja haluan puhua "heistä", vaikka osa ihmisistä on sitä mieltä, ettei eläimiä voida kutsua sillä termillä. Jokainen tilallamme asuva ja syntynyt eläin on minulle arvokas ja tärkeä omalla tavallaan. Jonkun tietyn eläimen merkityksen yleensä ymmärtää vasta kun sen menettää.

Syksyn kuluessa useampi kananuorikoistamme alkoi saada yksi kerrallaan hermosto-oireita, jotka johtivat siihen, että heidät täytyi laskea paremmille matomaille. Kyse oli ilmeisesti Marekin-taudista, joka aiheuttaa kanalle muutoksia hermoissa ja/tai aivoissa ja/tai kasvaimia eri elimissä. Tartunta tapahtuu ensimmäisten elinviikkojen aikana, mutta tauti puhkeaa vasta viikkojen kuluttua. Vain osa tartunnan saaneista kananpojista sairastuu Marekin tautiin. Näin sitten kävi meidän neljälle viimeisimmäksi keväällä kuoriutuneelle kanasellemme. Menetimme siis koko parven, sillä yksi pienistä samaan porukkaan kuuluneista kukoista hävisi mystisesti kesällä (varmaan, jonkun pedon suuhun puolustaessaan kanalaumaansa). Jokainen itse koneella haudottu lintu on omalla tavallaan erityinen, sillä onhan niitä joutunut pienenä hoitamaan erilailla, kuin ne olisivat kanan alta kuoriutuneet. Odotin myös paljon Vikkelä-kukon jälkeläiseltä "Nokilta", sillä hän olisi ollut ainoa Plymouth Rock -rotuinen kana, Vikkelä-kukon lisäksi ja tuonut porukkaan uutta väriä.

Pari viikkoa sitten jouduimme hyvästelemään myös pitkäaikaisen ystävän, koko kanalan kingin ja mahtavan kanalaumamme puolustajan Prinssi-kukon. Prinssi alkoi syksyn mittaan laihtumaan ja hengaili tavallista enemmän orrella nukkumassa myös päiväsaikaan. Tämän ajattelimme johtuvan tavallista rankemmasta sulkasadosta. Kuitenkin Prinssiä vaivasi todennäköisesti myös jokin sairaus ja jouduimme hänestäkin luopumaan. Prinssi oli omalaatuinen tapaus, joka ei koskaan ottanut kontaktia ihmiseen ja mielummin väisti, kuin tuli kohti. Kuitenkin hänen uljas olemuksensa ja herrasmiesmäinen tapa kohdella kanoja sai koko tilamme väen ja myös asiakkaat hänestä erityisestä pitämään. Prinssin poika Kunkku-kukko jatkaa nyt isänsä jalanjäljissä, nimensä mukaisesti, kanalan kinginä.

Kaikista vaikeinta on ollut tehdä päätös eläimen puolesta, onko hänestä jatkamaan elämää vai onko jo aika päästää irti ja laskea vihreämmille laitumille ja matomaille. Tämän päätöksen olen joutunut tekemään aivan liian usein viimeisten kuukausien kuluessa. Siltikään siihen ei koskaan totu (onneksi) ja olen myös itse lopettanut jokaisen linnun, josta olemme joutuneet luopumaan tänä syksynä. Useimmat asiasta tietävät kysyvät usein, kuinka pystyn siihen. En pystyisikään ellei olisi pakko. Aina ei ole isäntä kotona asiaa hoitamassa ja vaikka olisikin, olen halunnut itse olla vastuussa omista eläimistäni loppuun saakka, tuntuipa se sitten kuinka pahalta tahansa. Usein sitten hautakuoppaa kaivaessani itsekseni tirautankin ne kyyneleet kaikilta piilossa ja sen jälkeen elämä jatkuu. Olen huomannut, että on ollut helpompaa päästää irti ja käsitellä asiat, kun kaiken tekee alusta loppuun saakka itse.

Tänään Pyhäinpäivänä muistelemme ihmisten lisäksi myös kaikkia rakkaita edesmenneitä eläinystäviämme. 

On tilaa taivahalla.
On äärtä yllä, alla.
Tuul’ viuhuu siivissäni mun
ja aurinko on mun.

Mun silmäni ei pettäneet
ma vaikka katsoin aurinkoon,
mun siipeni ei uupuneet
vaikk’ yli vuorten noussut oon.

Aaro Hellaakoski: Elegiasta oodiin, 1921