Koivunmahlan valutus

Ihana auringonpaiste helli pääsiäisen aikaan ja lumet alkoivat pikkuhiljaa sulaa. Päätimme kokeilla mahlan valutusta koivusta ensimmäistä kertaa. Mahlaa alkaa koivuista valua keväällä kun ilman lämpötila nousee ja maa sulaa, eli hetki oli valutukselle otollinen. Teimme yhteen koivuistamme desinfioidulla poranterällä reiän n. 30cm korkeudelle maasta. Puun valitsimme sen mukaan, että se olisi polttopuuksi poistettavana kuitenkin muutaman vuoden kuluttua, sillä mahlan valutus aiheuttaa tummentuman reiän kohdalle ja puu alkaa lahota pikkuhiljaa. Valutusastiaksi valitsimme pakastepullot, jonka korkkiin porasimme valutusletkun mentävän reiän. Letkun desinfioimme ja laitoimme suoraan valutusreikään. Letkuna käytimme elintarvikehyväksyttyä valutusletkua.

Mahlaa saimmekin jo ensimmäisen vuorokauden aikana litran verrran. Sitten pullo vaihtoon ja päätimme myös porata toisen reiän koivuun, jotta saisimme enemmän mahlaa valutettua kerralla. Mahla on todella helposti pilaantuvaa, joten vuorasimme keräyspullojen ympärykset lumella. Koivu onneksi tuottaa suurimman osan mahlasta yöllä, joka parantaa myös mahlan säilyvyyttä, sillä yöllä on viileämpää. Kolmevuotias esikoisemme osallistui myös innokkaasti mahlan valutukseen ja tykkäsi myös mahlan mausta todella paljon. Valutimme mahlaa yhteensä 10 litraa viiden päivän aikana. Enemmänkin olisi tuona aikana tullut, sillä pullot olivat usein ääriään myöden täynnä mennessämme niitä tyhjentämään. Ensi vuonna on siis hankittava isommat astiat mahlan keräykseen.

Mahla säilyy jääkaappilämpötilassa n. kaksi vuorokautta, joten suurimman osan mahlasta pakastimme. Ajattelimme kokeilla mahlasta tehdä simaa vapuksi ja kesällä käyttää sitä boolin ainesosana. Oletko sinä koskaan kokeillut mahlan valutusta?

P.S. Muistathan, että mahlan valutus vaatii aina maanomistajan luvan.

Oma luontosuhde

Luonto merkitsee minulle paikkaa, jossa saan rauhoittua ja kokea jokaisella aistillani asioita. Olen huomannut vasta näin 30 vuoden kypsällä iällä, miten paljon luonnossa liikkuminen ja metsän keskellä asuminen minulle merkitsee. Lapsena liikuin vanhempieni kanssa paljon luonnossa: mökkeilimme, telttailimme, veneilimme ja keräsimme marjoja sekä sieniä. Eli siis vaikka kaupunkilaistyttö olenkin, olen silti jo lapsuudesta saakka saanut kokea luonnon tarjoamia elämyksiä. Kesät vietin lapsena serkkujeni kanssa ukkini ja mummoni mökillä Saimaan rannalla. Kesää odotti aina todella paljon ja varsinkin sitä kun sai jättää lenkkarit naulaan ja juosta paljain jaloin koko kesän. Teini-iässä metsässä rämpiminen ja mökkeily alkoivat olla "pakkopullaa". Olisihan se mukavampi ollut olla kaupungissa kavereiden kanssa, eikä joka viikonloppu mökillä saaressa. Oikeastaan vasta muutettuamme asumaan tilallemme aloin jälleen nauttia metsässä liikkumisesta ja marjastamisesta. Mökkeily on taas jälleen alkanut enemmän kiinnostaa, mutta sinne ennättää nykyään turhan harvoin. Mökkimme on isäni ja sijaitsee saaressa Saimaan rannalla. Yritämme käydä siellä kuitenkin pari kertaa kesässä muutaman yön ja joskus myös talvellakin.

Mieheni perustettua oman metsäpalveluyrityksen aloin kiinnostua myös metsänhoidollisista asioista ja ymmärtämään niitä myös enemmän. Kuunneltuani mieheni juttuja työpäivistä metsässä ja hänen luontohavainnoistaan työpäivän aikana aloin miettiä, voisinko minäkin saada joskus elantoni muualta kuin lähihoitajan työstä. Mieheni houkutteli minut mukaan Metsäkeskuksen järjestämään Melua Metsään -hankkeeseen, jonka ensimmäisenä seminaaripäivänä käsiteltiin mm. luonnontuotteiden keräämistä ja niiden hyödyntämistä. Kiinnostuin asiasta toden teolla, mutta sen hetkinen terveydentilani esti minua tarttumasta "härkää sarvista" asian suhteen. Olin jo haudannut idean, mutta mieheni muistutti minua Melua Metsään -hankkeen koulutuspäivistä, joihin olimme ilmoittautuneet. Olin hieman skeptinen lähtiessäni sinne mukaan, sillä koulutuspäivän aiheena oli tuottavuuden parantaminen yritystoiminnassa. Mietin, että mitä ihmeen tuottavuutta parannan kun eihän minulla ole yritystäkään. Sain kuitenkin koulutuspäivästä irti enemmän kun olin ikinä uskaltanut odottaa. Konkreettista tietoa miten lähteä etenemään luonnontuotteiden keräämisen suhteen ja verkostoja mistä saisin lisää tietoa. Laitoin ison pyörän pyörimään: aloin kontaktoida ihmisiä, hankkimaan koulutusta itselleni ja miettimään myös mitä muuta pystyisin tekemään elantoni eteen. Isoimpana harppauksena elämänmuutokselleni oli kun sain tiedon, että pääsin opiskelemaan Luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa. Hyppy tuntemattomaan pelottaa, mutta eipähän tarvitse ainakaan vanhana kiikkutuolissa harmitella, että unelmat jäivät tavoittelematta. En osaa sanoa tuleeko tästä ikinä minulle elinkeinoa, mutta entäpä jos kuitenkin yrittäisin?

Kesäkanat 2018, kesäkanalan perustaminen

Ajatus kesäkanoista oli muistaakseni alunperin mieheni. Eipä siinä pitkään sitten mietitty kun päätös kanojen ottamisesta syntyi. Kanojen hoidosta luin netistä ja mieheni kyseli tutulta munakanalan pitäjältä myös vinkkejä (häneltä otimme myös kanat). Mieheni alkoi töiden jälkeen iltahommina rakentamaan kanoille majapaikkaa navettamme päätyyn.

Kenellehän tämä koppi olikaan tarkoitettu?? ;)

Kanoille rakennettiin häkki, jossa on myös katto verkkoa, etteivät petolinnut pääse häkkiin. Lisäksi kanat on lain mukaan suojattava kontakteilta luonnonvaraisiin lintuihin lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi 31.5 saakka, jonka jälkeen niitä voi pitää myös vapaana pihalla. Kanakopin mieheni rakensi itse. Koppiin laitettiin orsi sekä kaksi munintapesää (vähintään 1 pesä neljää kanaa kohden), jonka luukku oli avattavissa helposti puhdistusta ja munien keruuta varten. Kopin lattialle laitettiin kuivikkeeksi kuivaheinää. Koppi rakennettiin irti maasta ja sen alle laitettiin hiekkaa, sillä kanojen luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu hiekassa kylpeminen ja kuopsuttelu. Hankimme kanoille myös juoma- ja ruokinta-automaatit.

Kananomistajan on rekisteröidyttävä siipikarjan pitäjäksi kunnan maaseututoimeen. Myös kanojen pitopaikka, eli kotipiha, on rekisteröitävä. Tämä koskee kaikkia, myös yhden tai kahden kanan pitäjiä. Selvittelin asiaa kunnan maaseututoimesta ja täytin tarvittavat lupalaput asian tiimoilta. Koska asumme kuitenkin kaupunki-alueella, piti hakemuksista laittaa myös kopiot kunnan terveysviranomaiselle. Lupien hakeminen jäi todella viime tinkaan ja kanat tulivatkin meille jo seuraavalla viikolla kun olin sähköpostilla lupia hakenut. Jos tänä kesänä muistaisi luvat hakea ajoissa, niin saisi rekisteröintipäätökset hyvissä ajoin ennen kanojen tuloa. Myöhemmin tulossa blogiin juttua viime kesän sekä tulevan kesän kanoista.

Lampaat

Kuvan lampaat Punkaharjulta vuonna 2017

Ensimmäisenä vuotena, kun olimme ostaneet tilan, tätini ehdotti, että ottaisimme häneltä lampaita koivikkomme pohjaa raivaamaan kesäksi. Asia kuitenkin jäi silloin, sillä esikoisemme oli juuri syntynyt ja elämään ei mahtunut muuta kuin vauvanhoitoa. Ajatus heräsi uudelleen viime kesänä kun kanojen hoito sujui hyvin. Mieheni ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle, sillä hän kuvitteli lampaiden tuhoavan luontaisesti kasvavat kuusentaimemme koivikosta. Käytyämme asiasta tiukan keskustelun ja hankittuani lisää tietoa lampaista, mieheni suostui siihen, että voisimme kokeilla ensi kesänä lampaiden pitoa. Otin siis puhelun jälleen tädilleni ja hänen kauttaan saimme lisää tietoa lampaista ja niiden kesälaidunnuksesta. Tädilläni ei lampaita tällä hetkellä ollut kuin 7 kpl, kun eivät olleet karitsoita teettäneet tänä vuonna. Sain kuitenkin sitä kautta kontaktin henkilöstä, jolla lampaita olisi mahdollisesti antaa meille kesäksi hoitoon.

Soittelin lampaiden pitäjälle, joka kertoi, että heiltä liikenisi lampaita meille kesälaitumelle. Tarjolla olisi mahdollisesti pässejä tai uuhia ja karitsoita. Sosiaalisuus on tärkein lammasta määrittävä piirre. Laumassa kaikki syövät, juovat, liikkuvat ja lepäävät samaan aikaan. Yksin jäädessään lammas stressaantuu. Luontaisten lammaslaumojen vähimmäiskoko on neljästä viiteen eläintä. Nähtäväksi siis jää minkälaisella kokoonpanolla lampaita meille kesäksi saapuu.

Anttilan-tila

Ostimme tilamme vuonna 2014, pitkällisten pohdintojen jälkeen. Talon avaimet saimme heti häidemme jälkeisenä päivänä ja osan tavaroista kannoimmekin jo hääpaikalta suoraan uuteen kotiin. Tilamme on aikanaan sotien jälkeen annettu Karjalan evakoille ns. kylmänä tilana, eli he ovat raivanneet tänne alusta asti kaiken itse. Kylmä tila oli vuonna 1945 säädetyn maanhankintalain mukainen asutustila, jolla ei ollut kunnollisia rakennuksia. Kylmän tilan maanviljelykseen tarkoitetusta maa-alasta sai enintään 10 % olla aiemmin raivattua. Oikeastaan kaikki meidän tien talot/tilat ovat aikanaan olleet näitä tiloja, siksi aluetta on kutsuttu "Karjalaiskyläksi". Tilamme nimi juontaa juurensa vanhan isännän etunimeen, kuten siihen aikaan on ollut tapana.

Tilamme rakennuksista ensimmäisenä on rakennettu pihasauna vuonna 1949. Sauna on edelleen toimintakuntoinen ja käytämme sitä ympäri vuoden. Uudet lauteet teimme saunaan pari vuotta sitten, muuten sauna on entisten omistajien remonttien jäljiltä ja kaipaisi hieman saneerausta.

Evakot ovat saunan jälkeen rakentaneet navetan, jossa tietojemme mukaan on asustanut kolme lehmää ja hevonen. Parsien paikat näkyvät betonilattiassa edelleen, vaikka itse parret onkin purettu pois. Navettaa on joskus laajennettu ja sen toiseen päähän on tehty kylmää varastotilaa. Navetta on rakennettu v.-51 ja pinta-alaa siinä on yhteensä 250 m2. Navetta on meillä ollut varastokäytössä ja kaipaisi kipeästi siivousta sekä remonttia.

Tilan vanha päärakennus on rakennettu aikoinaan saunan ja navetan jälkeen. Evakot ovat siis asuneet saunarakennuksessa päärakennuksen valmistumiseen saakka. Tämmöinen on nykyihmisen ajattelumallilla jotain todella eksoottista ja ihmettelen edelleen miten pienessä tilassa he ovat asuneet, laittaneet ruokaa ja kylpeneet. Vanha päärakennus on purettu uuden talon tieltä ja nykyinen päärakennus, hirsirunkoinen omakotitalo, on rakennettu vuonna 2004. Talossa on kolme makuuhuonetta, tupa-keittiö, kodinhoitohuone, kaksi vessaa, pesuhuone ja puulämmitteinen sauna. Talomme lämmityksenä toimii vesikiertoinen puukeskuslämmitys. Muuttaessamme taloon teimme pintaremonttia ja maalasimme sisäkatot sekä vaihdoimme lattialaminaatit uusiin. Myöhemmin teetimme saunaan ja kylpyhuoneeseen remontin sekä maalautimme talon ystävämme maalausfirman toimesta. Remonttihommista tulossa myöhemmin postausta blogiin.

Talon entiset omistajat ovat rakentaneet pihapiiriin myös leikkimökin, jonka ympärystä olemme itse täydentäneet kiikulla ja hiekkalaatikolla.

Pellot, jotka aikanaan evakot ovat raivanneet, on istutettu monta kymmentä vuotta sitten puuntaimille ja tilamme maa/metsäpinta-alastakin on myyty naapureille iso osa. Tilaamme kuuluu kuitenkin edelleen 6 ha metsämaata.

Mukavaahan se olisi, että tilallamme asuisi joskus ympärivuotisesti eläimiä ja, että heistä olisi muutakin hyötyä kuin lantakasat. Tulevana kesänä tilallemme on tulossa ainakin kanoja ja lampaita kesäasukeiksi. Kunhan tämä takatalvi nyt väistyisi.





Kesäkanat 2018

Let the dreams come true

Pienenä tyttönä minulla oli unelma. Unelma omasta ponista, omassa pihassa. Harrastin aktiivisesti ratsastusta ratsastuskoululla ja kukapa heppatyttö ei haaveilisi omasta ponista? Unelman toteutuminen ei vaan näyttänyt kovinkaan todelliselta, sillä asuimme koko lapsuuteni pienen kaupungin omakotitalolähiössä. Teini-iässä ratsastus ei enää ollut sitä ”kuuminta hottia” ja lopetin koko touhun. Välillä kavereiden kanssa tuli käytyä issikkavaelluksilla, mutta suurimmalta osin hevoset jäivät unholaan.

Kunnes löysimme mieheni kanssa unelmiemme kodin, johon asetuimme asumaan. Tilan osto oli kompromissi, sillä mieheni maalaistalon poikana ei halunnut muuttaa kaupunkiin vaan kaipasi johonkin syrjempää asumaan. Itse en taas ollut valmis mihinkään ”korpeen” muuttamaan. Kauppaan kuului siis talo, vanha navetta, vanha pihasauna ja 6 ha metsämaata. Tällöin jo ajatuksiini hiipi pieni toivonkipinä, entä jos joskus jotain eläimiä?? Elämäntilanteeseemme ei tuolloin vielä kuitenkaan eläintenhankintaa mahtunut. Esikoisemme syntymä ja äitinä olo vei minut mukanaan. Syntyi myös toinen lapsi ja hänen ensimmäisenä kesänään ajattelimme kokeilla kesäkanojen hoitoa. Kanat olivat mukavia otuksia ja myös huomasimme miten esikoisemme nautti niiden kanssa puuhailusta. Kuopuksemme ollessa vuoden aloin miettiä, miten paljon molemmat lapsemme nauttivat eläinten kanssa olemisesta, kun jossain kyläilemässä niitä näkivät. Siitä syntyi ajatus eläinten hankkimisesta, luonnonantimien hyödyntämisestä ja lasten luontosuhteen vahvistamisesta. Blogini kertoo tämän projektin etenemisestä.