torstai 18. huhtikuuta 2019

Kesäkanat 2018, kesäkanalan perustaminen



Ajatus kesäkanoista oli muistaakseni alunperin mieheni. Eipä siinä pitkään sitten mietitty kun päätös kanojen ottamisesta syntyi. Kanojen hoidosta luin netistä ja mieheni kyseli tutulta munakanalan pitäjältä myös vinkkejä (häneltä otimme myös kanat). Mieheni alkoi töiden jälkeen iltahommina rakentamaan kanoille majapaikkaa navettamme päätyyn.

Kenellehän tämä koppi olikaan tarkoitettu?? ;)
Kanoille rakennettiin häkki, jossa on myös katto verkkoa, etteivät petolinnut pääse häkkiin. Lisäksi kanat on lain mukaan suojattava kontakteilta luonnonvaraisiin lintuihin lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi 31.5 saakka, jonka jälkeen niitä voi pitää myös vapaana pihalla. Kanakopin mieheni rakensi itse. Koppiin laitettiin orsi sekä kaksi munintapesää (vähintään 1 pesä neljää kanaa kohden), jonka luukku oli avattavissa helposti puhdistusta ja munien keruuta varten. Kopin lattialle laitettiin kuivikkeeksi kuivaheinää. Koppi rakennettiin irti maasta ja sen alle laitettiin hiekkaa, sillä kanojen luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu hiekassa kylpeminen ja kuopsuttelu. Hankimme kanoille myös juoma- ja ruokinta-automaatit.

Kananomistajan on rekisteröidyttävä siipikarjan pitäjäksi kunnan maaseututoimeen. Myös kanojen pitopaikka, eli kotipiha, on rekisteröitävä. Tämä koskee kaikkia, myös yhden tai kahden kanan pitäjiä. Selvittelin asiaa kunnan maaseututoimesta ja täytin tarvittavat lupalaput asian tiimoilta. Koska asumme kuitenkin kaupunki-alueella, piti hakemuksista laittaa myös kopiot kunnan terveysviranomaiselle. Lupien hakeminen jäi todella viime tinkaan ja kanat tulivatkin meille jo seuraavalla viikolla kun olin sähköpostilla lupia hakenut. Jos tänä kesänä muistaisi luvat hakea ajoissa, niin saisi rekisteröintipäätökset hyvissä ajoin ennen kanojen tuloa. Myöhemmin tulossa blogiin juttua viime kesän sekä tulevan kesän kanoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti