Muutoksen tuulet

Kolme vuotta sitten tein ison päätöksen jättää vakityöpaikkani ja hypätä koronan keskellä yrittäjäksi. Päivääkään en tästä matkasta ole katunut, vaikka yrittäjänä toimiminen ei aina ole ollut helppoa. Yritystoimintaa jatkan tästä lähtien sivutoimisena ja olen palannut palkkatyöhön hoitajaksi. Harmittaa, harmittaa niin vietävästi, mutta oman perheen takia tämä hankala päätös oli pakko tehdä. Tykkään kuitenkin edelleen myös hoitajan työstä ja uudessa työssäni saan enemmän itse vaikuttaa työaikojeni suunnitteluun, joka sopii tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni todella hyvin. Yritystoiminnan osalta palveluita on supistettava ja myös tilalla tapahtuvan työn määrää kevennettävä. Jatkossa Koivun Lumo tarjoaa vain hevospalveluita, pakopelejä sekä tyhy-toimintaa pakopelin, luontoretkien ja nuotioruokailun merkeissä. Lisäksi voimme edelleen eläinten kanssa vierailla esim. tapahtumissa ja palvelutaloissa. Jos siis haluat varata meillä jotain palveluja, niin kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä en tee yrityksen osalta töitä kuin parina päivänä viikossa. 

Tokihan eläimet on hoidettava päivittäin ja tämänkin osalta on ollut pakko karsia eläinmäärää sellaiseksi, että sen palkkatyön ohessa ennättää / jaksaa hoitamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että joudumme luopumaan ihanista lampaistamme 😭 Lampaat saavat kuitenkin hyvän kodin, jossa pääsevät jatkamaan tärkeää työtään eläinavusteisessa toiminnassa. ❤️  Tilalle jää siis ponit, kanat ja puput asumaan tilan väen kanssa. Paljon itsellä oli yrityksen suhteen vielä annettavaa ja ideoita, mutta katsotaan ajan kanssa päästäänkö niitä vielä joskus toteuttamaan. 

Kesä kolkuttelee jo ovella ja onkin ollut todella outoa, kun ei ole tänä vuonna päässyt kesätapahtumia yritykselle suunnittelemaan. Jospa tämä kesä kuitenkin tarjoaisi itselleni mahdollisuuden käydä muiden paikallisten yrittäjien tapahtumissa enemmän. Villiyrttien keräämisellekin toivon jäävän tänä kesänä enemmän aikaa, kun kotona kerkeää tekemään muutakin kuin töitä.

Ihanaa kesää kaikille ☀️❤️

N

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta entä jos ei ole kumpaakaan? Aikataulut eivät ole mahdollistaneet viimeiseen vuoteen blogin kirjoittamista, mutta nyt on hetki, että täytyy saada purkaa omia ajatuksia jonnekin. Nytkään aikaa ei oikeastaan olisi, sillä pitäisi olla lumien sulettua, hevosaidan lantoja siivoamassa. Nivotaan tässä postauksessa kuitenkin yhteen kulunut vuosi ja päivitellään näin tilan kuulumisia tänne bloginkin puolelle.

 

Kulunut vuosi on ollut yrittäjänä ja henkilökohtaisessa elämässä todella rankka. On ollut sairastelua, niin ihmisillä kuin eläimilläkin ja tästä osittain johtuen myös taloudellisia haasteita. Yritystoiminta ei ole kattanut kaikkia kuluja, joten olen joutunut käymään tekemässä myös lähihoitajan keikkatöitä kaiken muun homman ohessa. Olen tehnyt järkyttävän määrän työtunteja, mutta se ei ole riittänyt kuluja kattamaan järkevästi. Oman jaksamisen vähenemisen kautta yrittäjyydestä on hävinnyt palo ja eläinten kanssa toimiminen on muuttunut velvollisuudeksi ja taakaksi. Olen myös pohtinut, kuinka voin tuottaa "hyvinvointia luonnosta ja eläimistä" muille, jos en sitä enää itse noista hetkistä löydä. Hetkittäin toki on ollut hyviäkin kuukausia ja niistä saan kiittää teitä Ihanat asiakkaamme, jotka olette jaksaneet meillä käydä vuodesta toiseen. ❤️

Omalla jaksamisella on rajansa ja elämän arvoja on täytynyt miettiä uudestaan useampaan otteeseen vuoden aikana. Jos elämä on pelkkää työtä ja omia lapsia näen vain kotona pidemmillä suorilla, en pidä vapaata/lomia juuri ollenkaan, onko tässä mitään järkeä? Yrittäminen on taitolaji, mutta selvästikään se ei tässä hetkessä ole minua varten kokoaikaisesti. Tämä kolmen vuoden matka on ollut opettavainen kokemus omaan itseen sekä avartanut myös sen osalta, ettei kaikkiin ihmisiin voi luottaa niin sinisilmäisesti. Yrittäjyydessä parasta ovat olleet ihanat asiakaskohtaamiset ja kun on saanut nähdä sen ilon ja onnen mitä eläimet sekä luonto tuottavat heille. Niin vaikealta, kun se tuntuukin niin tässä kohtaa on viisautta vetää käsijarrusta ja jatkaa yritystoimintaa sivutoimisena. Toivon, että tämän myötä löydän vielä joskus sen Kaisun jonka siivet kannatteli tätä unelmaa eteenpäin. Seuraavissa postauksissa kirjoitan lisää muutoksista, joita toiminnassamme on tapahtumassa sekä eläinten kuulumisia.

Kiittäen, Kaisu ❤️

Vuosi Yrittäjänä

Vuosi yrittäjänä on tullut täyteen. Tosin tuli jo kesäkuun alussa, mutta koska alkukesä on ollut niin hektistä työrintamalla en ole ennättänyt blogia kirjoittelemaan. Blogin kirjoittaminen on valitettavasti jäänyt viime aikoina muutenkin, mutta nyt oli hetki aikaa ja päätin alkaa jälleen kirjoittelemaan. Toivotaan, että ennätän työhommiltani aina välillä tännekin kuulumisia ja mietteitäni raapustella lukijoideni iloksi. 

Vuodessa on ennättänyt tapahtua paljon. Olen kasvanut tänä aikana ihmisenä, yrittäjänä sekä äitinä ja opetellut elämään uudenlaista elämää. Paljon olen tehnyt töitä Koivun Lumon eteen vuoden aikana, mutta enemmän se on antanut kuin ottanut. On ollut mahtavaa saada tehdä omannäköistä työtä juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Varkauden Ratsastuskeskuksella tallihommien tekeminen sekä Kuntorannassa liikunnanohjaukset ovat tuoneet työhöni mukavan lisän ja mielenvirkistystä. Olen huomannut etten ole kuitenkaan sellainen ihminen, että viihtyisin pelkästään kotona töitä tehden. Itsestään löytää aivan uusia puolia kun menee hetkeksi epämukavuusaluelleen ja opettelee uusia asioita.

Talvella tuskastelin töiden vähyyden kanssa. Haasteet toki olin tiedostanut jo yritystä perustaessani, mutta kun kassa alkoi näyttämään tyhjältä rupesi paniikki hiipimään mieleen. Miten saan lainat maksettua? Millä ruokitaan eläimet? Onko tässä touhussa mitään järkeä? Onneksi hiljaista aikaa kesti vain hetken ja maaliskuussa alkoikin töitä jo olla taas mukavasti. Olen oppinut vuoden aikana myös sen, että vapaata on pidettävä sekä lomia, vaikka rahakirstu miten huonolta näyttäisi. Tein parhaimmillaan töitä kahdessa eri paikassa päivän aikana ja tunteja kertyi työpäivään yli 12. Vanhasta kokemuksesta tiesin, ettei tämä tie tule kantamaan minua pitkälle ja siitä kärsii myös perheeni. Tuolloin apu oli lähempänä kuin arvasinkaan, sillä minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa työkokeilija yritykseeni. Työkokeilu kestikin peräti kuusi kuukautta ja Carita oli kultaakin kalliimpi apukäsi aloittelevalle yritykselleni sekä omalle jaksamiselleni. Kesän tullessa hän kuitenkin lähti toisiin kuvioihin ja oltiin taas päätöksen edessä. Teenkö koko kesän itsekseni hullun lailla töitä vai olisiko minun mahdollista palkata työntekijää. Onnekseni työntekijä löytyikin ponejamme keväällä vuokranneesta Viivistä, joka on myös aivan mahtava tyyppi sekä luotettava työntekijä! Olen ollut todella onnekas, kun olen löytänyt tiimiimme näin mahtavia ihmisiä joille voin eläinten hyvinvoinnin sekä asiakkaiden ohjauksen avaimet luottaa. 

Tipusia

Kevään mittaan haudoimme kaksi eri tipuparvea koneella; osan asiakkaiden kanssa ja osan omien lasteni kanssa. Lisäki kanijengiämme täydentämään saapui Myski (Myssy) -pupu. Menyksiäkin olemme kokeneet kanojen osalta vuoden aikana, sillä vanhoja rouvia olemme joutuneet lopettamaan niiden sairastumisen myötä. Suurimman aukon sydämeeni sekä myös monen kerholaisemme sydämeen jätti kuitenkin Tirppa-kana, joka omalla sympaattisuudellaan kerkesi hurmata koko tilan väen.

Lepää rauhassa Tirppa

Myssy-pupu

 

Eläinmäärä tilallamme on tällä hetkellä sulkapeitteiset ja karvaiset ystävät yhteenlaskien 30 eläintä. Määrä on tällä hetkellä meille sopiva, eikä lisää eläimiä ole ainakaan hetkeen tulossa. Haaveita uusista elämistä toki on olemassa, joten eihän sitä koskaan tiedä milloin ne päätän toteuttaa. Haaveita on hyvä olla, sillä ilman niitä ja pientä hyppyä tuntemattomaan Koivun Lumokin olisi jäänyt perustamatta. 

Ihanaa Heinäkuuta kaikille!

VUOSI 2020

 

 

Vuoden 2020 viimeinen päivä. On aika nivoa mennyt vuosi yhteen ja kirjoitella tänne bloginkin puolelle pitkästä aikaa. 

 

 

Viime kevät oli hyvää aikaa remontoida ja luoda uutta, kun ei muutakaan pystynyt tekemään koronarajoitusten vuoksi. Opintovapaani mahdollisti kotona olemisen ja remontin tekemisen, vaikkakaan se ei lasten kanssa aina niin sutjakkaasti sujunutkaan. Kuitenkin navettaan saatiin remontin myötä majoitettua uusia eläimiä ja myös ulkoaitauksia rakennettiin. Valaistusta  uusittiin ja nyt näkee illallakin puuhailla paremmin pihalla. Navettaan muutti toukokuussa kanojen ja pupujen lisäksi 5 tipua, 3 karitsaa sekä 2 ponia.

 

 

 

Tiput kuoriutuivat toukokuun puolivälissä ja pääsivät muuttamaan sisäkanalaan kesäkuussa isompien lintujen siirryttyä ulkohäkkiin kesäksi. Tipuja kuoriutui yhteensä viisi ja neljä niistä oli Plymouth Rockeja sekä yksi meidän omista munista haudottu, Prinssi - kukon jälkeläinen. Yksi Rockeista ja keltainen pikkukaveri osoittauvat kukoiksi, muut kolme rokkia olivat kanoja. Yksi rokkikanoista kuitenkin menehtyi syksyllä, joten nyt näitä nuoria itsehaudottuja lintuja on jäljellä kaksi kanaa ja kaksi kukkoa. Keltainen kukko nimettiin kerholaisemme toimesta Kunkuksi, rokkikukko Vikkeläksi ja kanat Virkuksi ja Tirpaksi. Syksyllä tipuset yhdistettiin aikuisten porukkaan ja ne ovat sopeutuneet sinne hyvin. Toistaiseksi kanalassa kolme kukkoamme tulee hyvin toimeen, Prinssin ollessa edelleen pomo.

 

Lampaat muuttivat meille kesäkuun alussa. Ne nimettiin Lumiksi, Miinaksi ja Wandaksi. Lampaiden kanssa oli haasteita alussa, sillä ne eivät halunneet pysyä aitauksessaan, vaan tulivat langoista ali joka päivä. Saman päivän aikana neljättä kertaa niitä takaisin metsästäneenä, päätin, että nyt saa riittää! Joko nämä elikot menevät sinne mistä ovat tulleet tai saavat pärjätä isossa metsälaitumessa, kunnes kasvavat hieman isommiksi. Koivikkoon ne sitten laitettiin kunnon lammasaidan taakse ja siellä ne olivatkin elokuulle saakka. Elokuussa Miina-lammas reväytti lapansa ja lampaat täytyi ottaa pienemmälle alueelle pihattoon. Tuolloin ne opetettiin uudelleen kunnioittamaan lankoja ja tämän jälkeen ovatkin kestäneet lankojen sisällä jopa ilman sähköä. Miina tuli onneksi kuntoon levon ja kipulääkkeen avulla, vaikka huolihan se emännälle kerkesi tulla. Nykyään lampaat ovat kesyyntyneet niin paljon, että niiden kanssa voi käydä metsässä retkillä ja ne kulkevat vapaana perässä. 

 

Heppatyttönä ponien saaminen omaan pihaan oli unelmien täyttymys, vaikkakin ponit tulivat meille pääasiallisesti yrityksen käyttöön. Ponit tulivat meille vuoden ylläpitosopimuksella kokeiluun, että miten he toimisivat tällaisessa hommassa. Nuoria kavereita kun ovat, niin haluttiin antaa heille aikaa tutustua uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Ponit ovat osoittautuneet mahtaviksi työkavereiksi alun haasteiden jälkeen. Siiri-poni on alusta asti ollut hyvin yhteistyöhaluinen ja toimiva kaikissa tilanteissa sekä ympäristöissä. Siiri on ollut luottoponi vailla vertaa! 

 

 

Zorron kanssa haasteita on tuottanut luottamuksen löytäminen ja hänen herkkä luonteensa. Luottamuksen löydyttyä poni on kuitenkin alkanut toimimaan hienosti myös asiakkaiden kanssa ja onkin aivan huippu poniagilityssa. Aloitin Zorron kanssa kesällä ajoharjoittelun uudelleen ja nyt pieni poni vetää hienosti myös kärrejä. Edellisestä kerrasta olikin aikaa mennyt jo melkein parisen vuotta. Ylläpitovuotta on jäljellä 5 kuukautta ja olisi kohta aika tehdä päätös jäävätkö ponit meille pysyvästi. Luulen, ettei minun tarvitse hirveästi asiaa miettiä, sillä kyllä nämä sen verran kullanarvoisia kavereita ovat! 

 

Mennyt vuosi on ollut todella tapahtumarikas ja opettavainen kaikella tapaa. Yrittäjyyden sekä koronaviruksen myötä on pitänyt opetella sietämään epävarmuutta ja epätietoisuutta tulevasta. Olen kuitenkin saanut kokea mahtavia onnistumisia ja uusia elämyksiä
sekä yrityspuolella kuin yksityiselämässäkin. Pientilan ja perhearjen pyörittäminen ei ole aina ollut aivan yksinkertaista. Se on vaatinut suunnittelua ja aikatauluttamista sekä myös uhrauksia. Välillä olen miettinyt onko unelmien toteuttaminen sen arvoista, mutta seuratessani sivusta koronavuoden hoitajien kasvavaa taakkaa, olen ollut iloinen valinnastani lähteä yrittäjän polulle. 

Tulevaan vuoteen lähden odottavaisin tunnelmin, sillä Koivun Lumoon on suunnitteilla uusia kivoja juttuja kaiken ikäisille asiakkaille ja ehkä myös uusia eläimiäkin on pihaan tulossa. 🙂

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! 

Terveisin, 

Kaisu ja eläimet 💕

Elämänhallintaa vai täysi kaaos?

Olen viime aikoina pohtinut paljon elämässäni tällä hetkellä vallitsevaa kaaosta. Ulkopuolelle tilanne näyttää varmasti todella seesteiseltä ja rauhalliselta, mutta oman pääni sisällä kuohuu. On ollut hyvä välillä pysähtyä miettimään omaa suhtautumistaan muutoksiin ja omaan elämäänsä. Olen myös huomannut, että minulle on nykyään entistä tärkeämpää vaalia asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä ja tärkeitä. Aikataulut metsätalousyrittäjänä työskentelevän miehen, oman opiskelun, töiden, omien ja miehen harrastusten ja lasten harrastusten välillä ovat välillä aikamoinen sekametelisoppa. Kalenteri on ollut kultaakin kalliimpi aarre tämän sopan keskellä, enkä tiedä miten tulisin ilman sitä toimeen. Liian tiukaksi en kuitenkaan halua elämääni suunnitella, eli kalenterista löytyy joka viikko myös niitä vapaapäiviä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua.


 Olen aina ollut kalenteri kädessä kulkeva ihminen. Haluan tietää mahdollisimman tarkkaan elämää eteenpäin niin pitkälle kuin se vaan on mahdollista ja suunnittelen kalenteriin paljon asioita, joiden toteutumisesta ei ole vielä edes tietoa. Mieltäni on viime aikoina eniten kuohuttanut ensi kevään koulutuksen jatkumisesta johtuvat haasteet, sillä uutta ryhmää ei aloitakaan enää ensi keväänä. Jään siis ilman opiskelukavereita. Asiaa aikamme opettajan kanssa setvittyämme, löysimme minulle sopivan ratkaisun ja uskon, että tämä ratkaisu tulee pidemmän päälle auttamaan tulevaisuuden suunnitelmiani myös jatkossa. Myös tulevaisuuden suunnitelmani oman urapolun osalta ovat hieman selkiytyneet ja olenkin menossa asian tiimoilta ensi viikolla yritysneuvojan kanssa niistä keskustelemaan.

"Älä kiiruhda niin lujaa, että unohdat matkasi merkityksen"

      - Marjo Pennanen-

Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, hevostoimija

Viime viikko on ollut kiireinen, sillä aloitin kouluhommat, enkä sen vuoksi ole kerennyt kirjoitella blogia. Päivät ovat menneet tiukasti koulussa tallihommissa ja illat perheen parissa kotona.

Hain kouluun, sillä halusin muutosta elämääni ja myös lisätietoa luonto-alasta sekä tämän myötä mahdollisuuksia toimia itsenäisenä yrittäjänä alalla. Olen koulutukseltani lähihoitaja ja minulla on virka vanhusten palveluasumisessa, josta olen tällä hetkellä hoitovapaalla lasten kanssa. Olen jo pitkään miettinyt uutta suuntaa koulutusasioissa ja nyt oli oikea hetki tehdä tuo suunnan muutos. Hoitovapaalla ollessani olen kerennyt miettiä mitä haluaisin isona tehdä. Liekö myös osittain jotain kolmenkympin kriisiä tämä elämänmuutos? Kouluun hain vähän sillä mentaliteetilla, että en minä sinne kuitenkaan pääse, kun ei tuo hevoskokemus niin vankkaa ole. Seuraavalla viikolla hakupapereiden laittamisesta sain jo puhelun opettajaltamme, että minut on hyväksytty koulutukseen. Koulutus on monimuotona toteutettavaa ja sinne oli jatkuva haku.

Ensimmäistä kouluviikkoani vietinkin jo viime viikolla ns. "heppaviikolla". Kyllähän tuo vähän arvelutti, miten osaa enää mitään heppahommia tai että muut ovat paljon parempia kuin minä, kun ovat aloittaneet jo tammikuussa koulutuksen. Nopeasti viikon edetessä ennakko asenteet kuitenkin karisivat ja minut otettiin lämpimästi vastaan, niin opettajien kuin opiskelijoiden taholta. Ensimmäinen kouluviikkoni aloitettiinkin heti rytinällä, sillä meidän piti suunnitella tänä keväänä valmistuvalle luonto-opiskelijaryhmälle TYHY-päivä hevosten kanssa. Saimme hyvin opiskelijakollegoideni kanssa paketoitua aamupäivän aikana seuraavan päivän suunnitelman, joka sitten vielä päivän aikana hioutui muotoonsa. Iltapäivällä meillä oli ratsastustunti, jota jännitin enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Ratsastustaustaahan minulta löytyy lähes kymmenen vuoden ajalta ratsastuskoulusta, mutta siitä on jo aikaa 15 vuotta. Aikuisiällä ratsastaminen on keskittynyt lähinnä islanninhevosvaelluksiin pari kertaa vuodessa ja lasten talutusratsastukseen. Ratsastustunti sujui hyvin siihen nähden, ettei satulassa oltu moneen vuoteen tehty muuta kuin matkustettu. Pohkeenväistöt ja laukka-avutkin löytyivät jostain takataskusta pienillä ratsastuksenopettajan muistutuksilla. Ensimmäisen päivän jälkeen kotiin palasi iloinen ja väsynyt nainen, joka tunsi jälleen elävänsä myös omaa elämäänsä.

Seuraavina koulupäivinämme toteutimme mm. TYHY-päivän, harjoittelimme juoksutusta ja ohjasajoa, teimme muutaman aamutallin, kävimme maastossa ratsastamassa, harjoittelimme valjastusta ja ajamista sekä ratsastimme ratsastuksenopettajan ohjauksessa maneesissa. Ensimmäisen kouluviikon jälkeen olen todella onnellinen, että olen hakeutunut koulutukseen, vaikka välillä iskeekin hirveä paniikki kun moodle on täynnä tekemättömiä tehtäviä, mitä pitäisi tehdä. Koetan kuitenkin muistutella itselleni, että olen vasta aloittanut opiskelun ja aikaa opiskella on vielä vuoden verran, joten aikaa tehtävien tekoon vielä on. Onhan tämä opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen aikamoista taiteilua vielä kun lapset eivät ole hoidossa, mutta kyllä se syksyllä varmasti helpottaa kun aloitan opintovapaan ja lapset menevät päivähoitoon. Opinnoista kerron jatkossakin blogissa sekä instagramin puolella: @koivunjuurellablogi.

Oma luontosuhde

Luonto merkitsee minulle paikkaa, jossa saan rauhoittua ja kokea jokaisella aistillani asioita. Olen huomannut vasta näin 30 vuoden kypsällä iällä, miten paljon luonnossa liikkuminen ja metsän keskellä asuminen minulle merkitsee. Lapsena liikuin vanhempieni kanssa paljon luonnossa: mökkeilimme, telttailimme, veneilimme ja keräsimme marjoja sekä sieniä. Eli siis vaikka kaupunkilaistyttö olenkin, olen silti jo lapsuudesta saakka saanut kokea luonnon tarjoamia elämyksiä. Kesät vietin lapsena serkkujeni kanssa ukkini ja mummoni mökillä Saimaan rannalla. Kesää odotti aina todella paljon ja varsinkin sitä kun sai jättää lenkkarit naulaan ja juosta paljain jaloin koko kesän. Teini-iässä metsässä rämpiminen ja mökkeily alkoivat olla "pakkopullaa". Olisihan se mukavampi ollut olla kaupungissa kavereiden kanssa, eikä joka viikonloppu mökillä saaressa. Oikeastaan vasta muutettuamme asumaan tilallemme aloin jälleen nauttia metsässä liikkumisesta ja marjastamisesta. Mökkeily on taas jälleen alkanut enemmän kiinnostaa, mutta sinne ennättää nykyään turhan harvoin. Mökkimme on isäni ja sijaitsee saaressa Saimaan rannalla. Yritämme käydä siellä kuitenkin pari kertaa kesässä muutaman yön ja joskus myös talvellakin.

Mieheni perustettua oman metsäpalveluyrityksen aloin kiinnostua myös metsänhoidollisista asioista ja ymmärtämään niitä myös enemmän. Kuunneltuani mieheni juttuja työpäivistä metsässä ja hänen luontohavainnoistaan työpäivän aikana aloin miettiä, voisinko minäkin saada joskus elantoni muualta kuin lähihoitajan työstä. Mieheni houkutteli minut mukaan Metsäkeskuksen järjestämään Melua Metsään -hankkeeseen, jonka ensimmäisenä seminaaripäivänä käsiteltiin mm. luonnontuotteiden keräämistä ja niiden hyödyntämistä. Kiinnostuin asiasta toden teolla, mutta sen hetkinen terveydentilani esti minua tarttumasta "härkää sarvista" asian suhteen. Olin jo haudannut idean, mutta mieheni muistutti minua Melua Metsään -hankkeen koulutuspäivistä, joihin olimme ilmoittautuneet. Olin hieman skeptinen lähtiessäni sinne mukaan, sillä koulutuspäivän aiheena oli tuottavuuden parantaminen yritystoiminnassa. Mietin, että mitä ihmeen tuottavuutta parannan kun eihän minulla ole yritystäkään. Sain kuitenkin koulutuspäivästä irti enemmän kun olin ikinä uskaltanut odottaa. Konkreettista tietoa miten lähteä etenemään luonnontuotteiden keräämisen suhteen ja verkostoja mistä saisin lisää tietoa. Laitoin ison pyörän pyörimään: aloin kontaktoida ihmisiä, hankkimaan koulutusta itselleni ja miettimään myös mitä muuta pystyisin tekemään elantoni eteen. Isoimpana harppauksena elämänmuutokselleni oli kun sain tiedon, että pääsin opiskelemaan Luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa. Hyppy tuntemattomaan pelottaa, mutta eipähän tarvitse ainakaan vanhana kiikkutuolissa harmitella, että unelmat jäivät tavoittelematta. En osaa sanoa tuleeko tästä ikinä minulle elinkeinoa, mutta entäpä jos kuitenkin yrittäisin?

Anttilan-tila

Ostimme tilamme vuonna 2014, pitkällisten pohdintojen jälkeen. Talon avaimet saimme heti häidemme jälkeisenä päivänä ja osan tavaroista kannoimmekin jo hääpaikalta suoraan uuteen kotiin. Tilamme on aikanaan sotien jälkeen annettu Karjalan evakoille ns. kylmänä tilana, eli he ovat raivanneet tänne alusta asti kaiken itse. Kylmä tila oli vuonna 1945 säädetyn maanhankintalain mukainen asutustila, jolla ei ollut kunnollisia rakennuksia. Kylmän tilan maanviljelykseen tarkoitetusta maa-alasta sai enintään 10 % olla aiemmin raivattua. Oikeastaan kaikki meidän tien talot/tilat ovat aikanaan olleet näitä tiloja, siksi aluetta on kutsuttu "Karjalaiskyläksi". Tilamme nimi juontaa juurensa vanhan isännän etunimeen, kuten siihen aikaan on ollut tapana.

Tilamme rakennuksista ensimmäisenä on rakennettu pihasauna vuonna 1949. Sauna on edelleen toimintakuntoinen ja käytämme sitä ympäri vuoden. Uudet lauteet teimme saunaan pari vuotta sitten, muuten sauna on entisten omistajien remonttien jäljiltä ja kaipaisi hieman saneerausta.

Evakot ovat saunan jälkeen rakentaneet navetan, jossa tietojemme mukaan on asustanut kolme lehmää ja hevonen. Parsien paikat näkyvät betonilattiassa edelleen, vaikka itse parret onkin purettu pois. Navettaa on joskus laajennettu ja sen toiseen päähän on tehty kylmää varastotilaa. Navetta on rakennettu v.-51 ja pinta-alaa siinä on yhteensä 250 m2. Navetta on meillä ollut varastokäytössä ja kaipaisi kipeästi siivousta sekä remonttia.

Tilan vanha päärakennus on rakennettu aikoinaan saunan ja navetan jälkeen. Evakot ovat siis asuneet saunarakennuksessa päärakennuksen valmistumiseen saakka. Tämmöinen on nykyihmisen ajattelumallilla jotain todella eksoottista ja ihmettelen edelleen miten pienessä tilassa he ovat asuneet, laittaneet ruokaa ja kylpeneet. Vanha päärakennus on purettu uuden talon tieltä ja nykyinen päärakennus, hirsirunkoinen omakotitalo, on rakennettu vuonna 2004. Talossa on kolme makuuhuonetta, tupa-keittiö, kodinhoitohuone, kaksi vessaa, pesuhuone ja puulämmitteinen sauna. Talomme lämmityksenä toimii vesikiertoinen puukeskuslämmitys. Muuttaessamme taloon teimme pintaremonttia ja maalasimme sisäkatot sekä vaihdoimme lattialaminaatit uusiin. Myöhemmin teetimme saunaan ja kylpyhuoneeseen remontin sekä maalautimme talon ystävämme maalausfirman toimesta. Remonttihommista tulossa myöhemmin postausta blogiin.

Talon entiset omistajat ovat rakentaneet pihapiiriin myös leikkimökin, jonka ympärystä olemme itse täydentäneet kiikulla ja hiekkalaatikolla.

Pellot, jotka aikanaan evakot ovat raivanneet, on istutettu monta kymmentä vuotta sitten puuntaimille ja tilamme maa/metsäpinta-alastakin on myyty naapureille iso osa. Tilaamme kuuluu kuitenkin edelleen 6 ha metsämaata.

Mukavaahan se olisi, että tilallamme asuisi joskus ympärivuotisesti eläimiä ja, että heistä olisi muutakin hyötyä kuin lantakasat. Tulevana kesänä tilallemme on tulossa ainakin kanoja ja lampaita kesäasukeiksi. Kunhan tämä takatalvi nyt väistyisi.





Kesäkanat 2018

Let the dreams come true

Pienenä tyttönä minulla oli unelma. Unelma omasta ponista, omassa pihassa. Harrastin aktiivisesti ratsastusta ratsastuskoululla ja kukapa heppatyttö ei haaveilisi omasta ponista? Unelman toteutuminen ei vaan näyttänyt kovinkaan todelliselta, sillä asuimme koko lapsuuteni pienen kaupungin omakotitalolähiössä. Teini-iässä ratsastus ei enää ollut sitä ”kuuminta hottia” ja lopetin koko touhun. Välillä kavereiden kanssa tuli käytyä issikkavaelluksilla, mutta suurimmalta osin hevoset jäivät unholaan.

Kunnes löysimme mieheni kanssa unelmiemme kodin, johon asetuimme asumaan. Tilan osto oli kompromissi, sillä mieheni maalaistalon poikana ei halunnut muuttaa kaupunkiin vaan kaipasi johonkin syrjempää asumaan. Itse en taas ollut valmis mihinkään ”korpeen” muuttamaan. Kauppaan kuului siis talo, vanha navetta, vanha pihasauna ja 6 ha metsämaata. Tällöin jo ajatuksiini hiipi pieni toivonkipinä, entä jos joskus jotain eläimiä?? Elämäntilanteeseemme ei tuolloin vielä kuitenkaan eläintenhankintaa mahtunut. Esikoisemme syntymä ja äitinä olo vei minut mukanaan. Syntyi myös toinen lapsi ja hänen ensimmäisenä kesänään ajattelimme kokeilla kesäkanojen hoitoa. Kanat olivat mukavia otuksia ja myös huomasimme miten esikoisemme nautti niiden kanssa puuhailusta. Kuopuksemme ollessa vuoden aloin miettiä, miten paljon molemmat lapsemme nauttivat eläinten kanssa olemisesta, kun jossain kyläilemässä niitä näkivät. Siitä syntyi ajatus eläinten hankkimisesta, luonnonantimien hyödyntämisestä ja lasten luontosuhteen vahvistamisesta. Blogini kertoo tämän projektin etenemisestä.