sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Kesäkanalasta talvikanalaksi

Hommat aluillaan
Päätimme jo kesän aikana mieheni kanssa, että tämänvuotiset kanamme jäävät meille myös talveksi. Kananmunien kysyntä on myös ollut mukavasti kasvussa ja kanamme ovat tulleet perheemme jäseniksi omilla persoonallisilla kotkotuksillaan.

Talvikanalaa suunniteltiin alunperin navettamme keskiosaan, jossa on joskus tietojemme mukaan ollut hevosen karsina. Asiaa lisää pohdittuamme tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että kanat majoitetaan navetan päätyyn, johon saadaan isompi kanala heille tehtyä ja josta pääsee ikkunaluukun kautta ulkoilemaan ulkotarhaan. Talvikanalan tekeminen jäi todella viime tinkaan, vaikka sen aloittamisesta koko kesä puhuttiin. Kanat pääsivät juuri ensimmäisten kylmien säiden aikaan sisäkanalaansa yöksi suojaan. Kanalan rakentamisesta kuuluu iso kiitos mieheni isälle, joka toteutti lähes koko projektin, sillä emme omilta kiireiltämme siihen ehtineet hirveämmin avuksi.

Hirsiseinään maatilavanerit

 Navetan seiniä tasoiteltiin kanalan puolelta ja yhteen seinään laitettiin maatilavanerit hirsirungon päälle. Vanhoja ikkunoita tiivistettiin ja tehtiin yksi uusi seinä sekä ovi kanalaan. Kanala jaettiin kahteen osaan kanaverkolla, josta toinen puoli on kanojen aluetta ja toinen tarkoitettu ruokien ja pehkujen säilyttämistä varten. Kanalan ilmanvaihtoa tehostettiin tunnelipuhaltimella, jonka voi laittaa päälle katkaisijasta tarvittaessa. Mieheni rakensi kanoille hienon "munintapöydän", johon munintakopit sijoitettiin ja pöydän alle saa kätevästi pehkuja kanoille kuoputeltavaksi. Lisäksi kanoille tehtiin nukkumaorsi, jonka alle laitettiin vanerilevy kakkoja varten (helpompi siivota).





Joko siellä olisi valmista??



Kuivikkeeksi valitsimme turve-kutteri-yhdistelmän tutkisteltuani ensin eri lähteistä mikä olisi hyvä kuivikeratkaisu kanoille. Katsotaan vaihdetaanko ensi vuonna johonkin toiseen kuivikkeeseen, sillä turvepölyä on joka paikassa kun kanat kuopsuttelevat kuitenkin aika paljon. Tarkoituksena oli tehdä palava pehkupohja, mutta aikataulun ollessa todella tiukka emme sitä kerenneet tekemään.

"Munintapöytä"
Kanat ovat viihtyneet hyvin uudessa kodissaan ja osaavat kulkea ulos ja sisälle omatoimisesti ikkunan ollessa auki. Uutta ortta he eivät kuitenkaan vielä ole kelpuuttaneet nukkumapaikakseen, vaan hakeutuvat aina ikkunalaudalle nukkumaan. Nostelemme heidät siis joka ilta sieltä alas lattialle ja paimennamme orrelle nukkumaan. Edistystä asian suhteen on kuitenkin tapahtunut, sillä aikaisemmin heidät piti nostaa orrelle saakka, jos halusi heidän siellä nukkuvan. Eilen meille kotiutui neljä uutta kotkottajaa ja kanat vielä tekevät uutta nokkimisjärjestystä keskenään. Lähiaikoina  Instagramin puolelle tulossa uuden talvikanalan videoesittelyä, jossa nähdään myös uusimpia kanatulokkaitamme. Tervetuloa tutustumaan uuteen kanalaamme ja munakaupoille :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti