Kesälampaiden elämää

Luulimme lammasaitoja pystyttäessämme laidunalueen riittävän helposti koko kesäksi. Kesä kuitenkin osoittautui kuivaksi, joten metsälaitumellamme alkaa pikkuhiljaa syöminen loppumaan. Onneksi mieheni vanhemmat olivat huvin vuoksi ja urheilun kannalta (ja myös meidän lampaita ajatellen) päättäneet tehdä pelloiltansa niitetyistä heinistä heinää seipäille kuivumaan. Olen tästä heille todella kiitollinen, sillä muuten olisimme joutuneet jo sanomaan hyvästit kesälampaillemme ja lähettämään heidät takaisin lampurilleen. Mieheni rakenteli vanhoista trukkilavoista heinähäkin, johon saamme laitettua heinää ilman, että ne ovat pitkin maita ja mantuja lampaiden niitä syödessä. Lampaat käyvät kuitenkin myös ruokailemassa laidunheinää metsässä, eli kyllä sieltä vielä jotain löytyy. Lampaat ovat pulskistuneet kesän aikana ja karitsat ovat kasvaneet hirveästi.


Kerroin aiemmassa lammaspostauksessa Mimmu- lampaasta, joka ei anna ihmisen tulla lähellekään. Olemme päässeet Mimmun kanssa siihen pisteeseen, että se tulee ottamaan ruokaa kädestä ja antaa ihmisen vähän koskettaa itseään. Vieraat ihmiset kuitenkin vielä arastuttavat Mimmua. Muut lampaamme rakastavat rapsuttelua ja nauttivat siitä täysin rinnoin. Kesä alkaa kuitenkin olla jo lopuillaan ja lampaista täytyy kohta luopua. Lampaat ovat antaneet meidän perheellemme aivan valtavasti. Lapset ovat oppineet olemaan eläinten kanssa ja nauttineet niiden paijaamisesta. Itse olen nauttinut lampaiden kanssa metsässä kävelystä, niiden rapsuttelusta ja niiden rauhoittavasta olemuksesta. Yksi asia mistä olen aivan varma on, että nämä lampaat eivät jää viimeisiksemme.

Työssäoppiminen

En ole viime aikoina kerennyt tänne hirveästi postailla mitään, pahoittelut siitä. Olen ollut työssäoppimassa juhannuksesta alkaen paikallisella ratsastuskoululla, joten ne hetket jotka olen kotona viettänyt, olen keskittynyt perheeseeni. Niin kuin ensimäisessä blogipostauksessani kerroin, olen ollut heppatyttö nuorena. Ratsastanut ja hoitanut hevosia joka viikko silloin, mutta teini-ikäisenä ratsastus jäi ja nyt olen innostunut koulun myötä asiasta uudestaan. Tavoitteena työssäoppimiseeni minulla oli, että saisin varmuutta hevosten käsittelyyn ja hoitamiseen sekä saisin kokemusta muiden ohjaamisesta myös näihin samaisiin asioihin. 

Ensimmäisenä päivänä tallin touhuja ihmetellessä tuli elävästi mieleen kuinka olin samaisella tallilla nuorempana käynyt.  Hajut, äänet ja paikat toivat muistoja mieleen menneiltä ajoilta. Innostuimme ohjaajieni kanssa myös muistelemaan välillä tallilla aikaisemmin olleita hevosia ja niiden tapoja. Sain lyhyen harjoitteluni aikana tavoitteeni kirkkaasti toteutumaan ja aika meni kuin siivillä tallilla touhutessa. Lasten ratsastusleirit toivat oman mausteensa työssäoppimiseeni kun pääsin leiriläisiä avustamaan ja ohjaamaan erinäisissä hevosiin liittyvissä tehtävissä sekä myös muissakin asioissa. Innostuin harjoitteluni myötä myös pitkästä aikaa ratsastustunnille ja siitä voimaantuneena varaamaan myös lisää tunteja seuraaville viikoille. Kerrottakoon, että heppakärpänen on puraissut minua uudestaan ja lujasti! 🐴😍

Kanojen elämää

Tämänvuotiset kanamme ovat osoittautuneet aivan mahtaviksi tapauksiksi. Ne ovat todella sosiaalisia ja tulevatkin aina tekemään lähempää tuttavuutta ihmisten kanssa. Kanat saa myös helposti otettua syliin ja siliteltyä niitä. Oikeita terapiakanoja siis! Viimevuotisiin kanoihin verrattuna nämä ovat myös rauhallisempia, eivätkä noki esim. lasten sormia niin paljon.

Kanat pääsevät  ulkoilemaan päivittäin pihallemme vapaana, kun olemme kotona. Viime vuonna emme uskaltaneet antaa kanojen olla vapaana ellemme itse koko ajan vahtineet niitä, sillä ne oli todella vaikea saada häkkiinsä takaisin. Nyt olemme kuitenkin antaneet kanojen rauhassa kuopsutella pihamaalla ilman valvovaa silmää, sillä nämä kanat juoksevat, muutaman tunnin ulkoiltuaan, minun perässäni kiltisti takaisin häkkiin. Kanat kulkevat perässä pihalla muutenkin joka paikkaan mm. pari kanaa kävi meidän kanssa pari päivää sitten grillaamassa kodalla. Lampaisiinkin he ovat tutustuneet aidan takaa meidän perässä kulkiessaan. Perheemme ollessa sisällä kanat viihtyvät usein talomme terassin alla ja terassilla nukkumassa. Välillä meillä on ollut hieman erimielisyyksiä kanojen kanssa siitä, saako kasvimaalle mennä kuopsuttelemaan, mutta yleensä ne eivät sinne eksy, jos ei itse liiku niillä nurkilla kanojen ollessa vapaana. Yöksi otamme kanat aina takaisin omaan häkkiinsä, elleivät ne ole sinne itse hakeutuneet ja laitamme oven kiinni.

Perheemme biojäteongelmat on myös kanojen myötä taas selätetty, sillä kanoille pystyy syöttämään lähes kaikki ruuantähteet. Ainoat mitä kanoille ei suositella syötettäväksi ovat avokado, sipuli ja mausteiset ruoat. Näin kesäaikaan grillattavista eväistä kanojen herkkua ovat olleet maissintähkien jämät, joita ne nokkivat hirmuisella vauhdilla. Munatuotanto alkoi kanojen oltua meillä parisen viikkoa, joten kananmunia on jo saatu runsaasti. Jokainen kana pyöräyttää munan/päivä (6 kanaa), joten kananmunia alkaa meille siunaantua aikamoinen määrä. Tämän vuoksi ilmoittaudun kananmunien alkutuottajaksi ja tänään lähetin laboratorioon salmonellanäytteet tutkittavaksi, että munia saa luvallisesti luovuttaa/myydä eteenpäin kotitilalta. Ilman salmonellanäytteiden ottamista ei kotikanalastakaan saa munia eteenpäin luovuttaa. Omaan käyttöön munia saa toki käyttää.

Mikä ero meidän kanojen munilla on kaupassa myytäviin kananmuniin? Minäpä kerron. Meidän kanathan munivat ainoastaan ruskeita munia, ruskeita maatiaiskanoja kun ovat. Ruskeat kananmunat ovat kaupasta ostettaessa yleensä kalliimpia kuin valkoiset hybridikanojen munat. Huomattavin ero on kuitenkin munien rakenteessa: munien kuoret ovat oikeasti kovat, eivätkä säry pienestä napsautuksesta, munien keltuainen on todella keltainen ja se ei hajoa niin helposti esim. paistettaessa pannulla. Lisäksi munat vatkautuvat paremmin ja eron huomaa myös esim. leivonnaisten kuohkeudessa. Tällaisia asioita ei tule ajatelleeksi, ennen kuin ne itse kokee. Mitä mieltä te olette? Onko munalla väliä? :)

Luonnossa ohjaamisen ja maastoruokailun näyttö

Koulutukseni on näyttöihin pohjautuva eli osaaminen pitää osoittaa tietyistä kokonaisuuksista näyttöjen avulla. Vaikka en ole koulua käynytkään kuin vasta reilun kuukauden verran niin halusin jo ensimmäisiä näyttöjä suorittaa alta pois. Valitsin itselleni helpoimmat näyttöaiheet ensimmäisiksi eli luonnossa ohjaamisen ja maastoruokailun. Teemana oli villiyrtit ja niiden käyttäminen ruoanvalmistuksessa. Asiakkaikseni pyysin ystäviä ja sukulaisia. Näytön järjestin tässä meidän pientilalla ja isäntäkin sai kotamme melkein valmiiksi sisäpuolelta ennen h-hetkeä. Kotamme on siis ollut tontilla jo kyllä ennen kuin tilan ostimme, mutta siellä ei ollut penkkejä ja se oli aika ankea sisäpuolelta. Tämän vuoksi sitä ei hirveämmin ole tullut tässä vajaan viiden vuoden aikana käytettyä. Kodasta ja sen remontista voisin kirjoitella oman postauksen blogiin myöhemmin, niin päästään itse aiheeseen eli näyttööni.

Asiakkaiden saavuttua tilallemme nostimme alkumaljoiksi metsälemonadea, jonka olin edellisenä päivänä valmistanut kuusenkerkistä ja pullottanut. Nautiskelimme rauhassa alkumaljat ja sen jälkeen pidin lyhyen esittelyn eri villiyrteistä ja niiden käyttämisestä. Kyselin samalla asiakkailta heidän omia kokemuksiaan villiyrttien käyttämisestä ruoanvalmistuksessa. Asiakkaat saivat muutaman reseptin tutkiskeltavakseen, ja niiden perusteella he saivat itse päättää mitä yrttejä haluaisivat kerätä. Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan luonnossa eri villiyrtteihin ja keräämään niitä. Koska helle oli paahtava ja hyttyset meitä kiusasivat myrkystä huolimatta, emme metsässä viipyneet niin kauaa mitä olin alunpitäen suunnitellut. Metsäreissun jälkeen asiakkaat pääsivät tutustumaan tilamme eläimiin ja minä menin virittelemään tulia kotaamme.




Kodassa valmistimme yhdessä nokkoslettuja. Ruokailu jouduttiin siirtämään kodasta terassillemme, sillä kodassa oli niin kuuma, että hiki valui norona koko ajan (varsinkin lettujenpaistajalla). Terassilla sitten söimme nokkoslettujen kanssa puolukkahilloa ja vihersalaattia, jossa oli seassa myös villiyrttejä. Ruokajuomana oli metsälemonadea ja sitruunavettä. Jälkiruuaksi tarjoilin nokipannukahvia, keksejä ja raparperipiirakkaa.
Kaikki ruoat olivat gluteenittomia ja laktoosittomia.

Villiyrttipäivä tuntui luontevalta järjestää, eikä minulle oikeastaan tullut missään vaiheessa oloa, että kyseessä olisi näyttökoe. Sain positiivista palautetta osallistujilta ja itsellekin jäi päivästä hyvä fiilis. Kehittämisen paikka oli mm. lasten ja isännän ulkoistaminen kotoa johonkin, sillä varsinkin esikoisemme kova osallistumisenhalu aiheutti pienimuotoista säätöä välillä. Kiitos vielä kerran kaikille ihanille villiyrttipäivään osallistujille!

Juhannus eli mittumaari

Perheelläni oli tapana mennä aina juhannukseksi mökille, kun olin lapsi. Juhannus oli yksi odotetuimmista kesän tapahtumista, sillä mökille tulivat yleensä myös kaikki äidinpuolen serkkuni ja leikkikavereita riitti. Ennen kuin vanhempani ostivat oman mökin olimme aina isovanhempieni mökillä koko suvun voimin juhannusta viettämässä. Vielä oman mökin ostettuammekin vietimme juhannusta aina puoliksi meidän mökillä ja puoliksi isovanhempieni mökillä.

Perinteisiin kuului juhannusaamuna lähteä lähimpään kirkonkylään ostoksille ja jäätelölle. Kylältä palattuamme uimme, söimme lounasta ja lepäsimme hetken ennen illan koitoksia. Päivälevon jälkeen oli aina ohjelmana aarteen etsintä, joka perinteiden mukaan löytyi usein suuren mäen päältä "aarrekiven" juuresta. Joinain vuosina tosin aikuiset olivat piilottaneet "aarteen" myös läheiseen saareen tai aivan väärän kiven juureen (aarteen viejä ei ollut löytänyt kiveä). Aarteeksi meille lapsille oli aina jonkinlaiset herkkupussit. Juhannuksen perinteisiin kuului myös erilaiset juhannuskilpailut. Suku jaettiin joukkueisiin (milloin milläkin menetelmällä) ja joskus joukkuejaosta saatiin aikaiseksi leikkimielistä suukopua, kun ne eivät kaikkien mieleen olleet. Kilpailussa oli eri lajeja, jossa jokainen osallistui kaikkiin lajeihin. Eniten pisteitä saanut joukkue voitti kilpailun. Lajit vaihtelivat vuosittain. Tässä muutamia esimerkkejä lajeista: petankki, tikanheitto, ilmakivääriammunta, lentopallo, uinti, surffilaudalla melonta ja Trivial Pursuit. Kilpailut kestivät koko illan ja jatkuivat aina kokkoon saakka. Joka vuosi meillä ei kokkoa ollut, mutta useampana vuonna muistan kokon loimotusta katsoneeni. Keräsimme myös joinain vuosina serkkujeni kanssa kukkia tyynyn alle ja teimme näin juhannustaikoja.


Omat lapsuuteni juhannukset ovat olleet minulle tärkeitä ja haluaisin löytää sen oman perinteen, jota noudattaisimme omien lasteni kanssa. Tähän mennessä olemme viettäneet juhannusta vähän milloin missäkin, yleensä kuitenkin veden äärellä. Tänä vuonna tähän tulee kuitenkin poikkeus, sillä äiti ja isi kaipaavat nyt jotain omaa ja päätimme hetkeksi irroittautua tästä tärkeästä tehtävästä. Lähdemme läheiselle tanssilavalle ysäribileisiin ja lapset menevät maalle isovanhempien luokse hoitoon :)
Ehkäpä meille vielä kuitenkin rakentuisi perheenä jokin yhteinen juhannusperinne, jota omat lapseni saisivat muistella sitten aikuisena, kuten minä nyt.

 HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

Kuusenkerkät

Kuusenkerkkäkausi alkaa olla lopuillaan tämän kevään/kesän osalta täällä Savon alueella. Vielä kuitenkin joiltain varjoisimmilta paikoilta ennättää talteen kerkkää kerätä. Kuusenkerkät ovat kuusen vaalenvihreitä versoja eli vuosikasvaimia, joissa on paljon C-vitamiinia (enemmän kuin appelsiinimehussa). Kuusenkerkkä on parhaimmillaan alkukesästä eli ennen juhannusta, ennen kuin neulaset muuttuvat tummemmiksi ja kovemmiksi. Parhaimmat kerkät saadaan valoisalta ja rehevältä kasvupaikalta. Kuusenkerkän kerääminen vaatii kuitenkin aina maanomistajan luvan.

Kuusenkerkkiä on nautittu perinteisesti rohdoksena. Niitä on käytetty mm. keuhkoputkentulehduksen hoitoon ja yskän lievittämiseen. Kuusenkerkät sisältävät paljon antibakteerisia eteerisiä öljyjä, jotka irroittavat limaa ja lievittävät tulehdusta. Aikamoinen luonnon oma yskänlääke siis. Ennen hammasharjojen aikaa vanha kansa pureskeli kerkkiä myös pitääkseen huolta suun ja hampaiden hyvinvoinnista. Kuusenkerkissä on hartsia, joten sille allergisten on syytä jättää kerkät väliin. Kerkät saattavat aiheuttaa allergisia reaktioita myös henkilöille, joilla on astma tai hinkuyskä.

Kuusenkerkät soveltuvat myös erinomaisesti ruuanvalmistukseen. Itse olen laittanut kuusenkerkkiä salaattiin, smoothieen ja pihvien lisukkeeksi, tehnyt kuusenkerkkä-mahlalemonadea  ja valmistanut kuusenkerkkäsiirappia. Internet on pullollaan erilaisia kuusenkerkän käyttöohjeita ja sieltä löytyykin mainioita reseptejä kerkän käytöstä. Muista kuitenkin, että jos haluat säilyttää ruuissa ja juomissa kuusenkerkän arvokkaat ravinteet, vältä kerkkien ylenmääräistä kuumentamista. Tämän vuoksi mm. itse teen kuusenkerkkäsiirappia lasipurkissa (ohje alla).


 Kuusenkerkkäsiirappi

Puhdas lasipurkki laitetaan puolilleen kuusenkerkkiä (painellaan tiiviisti). Kerkkien päälle kaadetaan sokeria (mikä tahansa sokeri käy). Purkki nostetaan aurinkoiselle ikkunalaudalle ja laitetaan purkin kansi kiinni/lautanen kanneksi. Aurinko lämmittää purkkia ja sokeri alkaa sulaa. Voisiko tämän helpompaa siirapin tekeminen olla? Sulaessaan sokeri valuu kerkkien läpi ja imee maut niistä mukaansa. Siirapin voi siivilöidä puhtaaseen purkkiin, kun kaikki sokeri on sulanut. Kuusenkerkkäsiirappi säilyy jopa pari vuotta jääkaapissa.


Metsälemonade

Tein Aarre-lehden ohjeella herkullista juomaa kuumaan kesäpäivään kuusenkerkästä ja mahlasta:

(3 l valmista juomaa)
2 sitruunaa
1,5 l kuusenkerkkiä
1 dl sokeria
1 l vettä
2 l koivunmahlaa

Huuhtele kuusenkerkät. Pese sitruunat huolellisesti juuresharjalla ja kuumalla vedellä. Viipaloi sitruunat ohuiksi siivuiksi ja poimi siemenet pois.
Pane kuusenkerkät, sitruunaviipaleet ja sokeri suureen astiaan. Hierrä niitä esimerkiksi puisella paistinlastalla tai perunanuijalla, kunnes kerkkien ja sitruunoiden rakenne on rikki.
Kiehauta vesi ja kaada kuumana sitruuna-kuusenkerkkäseoksen päälle. Anna muhia parin tunnin ajan.
Lisää jäähtyneeseen seokseen koivunmahla, sekoita ja anna tekeytyä mieluusti yön yli.
Siivilöi valmis juoma ensin siivilän läpi, sitten vielä harsokankaan läpi. Tarkista maku ja lisää sokeria, jos kaipaat makeampaa juomaa. Pullota ja säilytä viileässä. Metsälemonade säilyy jääkaapissa muutaman päivän ajan.
Jos mahlaa ei ole saatavilla, voit valmistaa lemonaden myös ilman sitä. Korvaa mahlan osuus keitetyllä vedellä ja lisää tarpeen mukaan makeutta.
Vinkki! Juhlahetkenä voit tehdä lemonadesta kuohuvan maljan yhdistämällä siihen puolet kuohuviiniä.

Kesälampaat saapuivat

Saimme vihdoin ja viimein lammasaidat valmiiksi! Edellisinä iltoina ennen lampaiden tuloa tukimme vielä ojankohtia aidasta ja varmistimme muutenkin, että aidat ovat tarpeeksi tiukalla. Traktoriportistamme jäi vielä salpa uupumaan, joten se laitettiin rautalangalla kiinni ja toinen pienempi huoltoportti tehdään kun keretään. Siihen asti hypitään aidan yli :). Mieheni kyhäili ensimmäisenä iltana lampaiden saavuttua vielä pienen katoksen nuolukivelle ja kivennäisille.

Mutta siis itse lampaisiin. Monien mutkien jälkeen lampaat saatiin vuokralle kesäksi ystävämme yhtiökumppanin kautta ja kävimme katsomassa lampaita etukäteen niiden kotilampolassaan. Lampaiden omistaja hoiti kuntoon eläintenpitopaikkatunnusasiat ja lupasi kuljettaa lampaat meille kotiin. Niinpä viikko sitten torstaina lampaat saapuivat meitä ilahduttamaan kesän ajaksi. Oli hienoa katseltavaa, kun lammaskoira paimensi lampaat siististi peräkärryn kyydistä suoraan aitaukseen. Tuli ihan mieleen vanhat kunnon Babe-possu -elokuvat. En ole ikinä itse livenä nähnyt, kun koira paimentaa lampaita, ja on se vaan niin upeaa katseltavaa. Kirjoittelimme lampaiden omistajan kanssa vielä sopimuspaperit ja hänen lähtönsä jälkeen jäimme ihmettelemään noita hauskoja otuksia. Sovimme omistajan kanssa, että voimme ottaa häneen yhteyttä kesän aikana jos tulee jotain kysyttävää lampaiden hoidosta tai muita pulmia lampaisiin liittyen.

Lelli, Munkki, Mimmu, Ruukki ja Restiina: viisi ihanaista uuhta. Lelli on ollut alusta lähtien nimensä veroinen lellikki. Aina kerjäämässä rapsutuksia ja todella sosiaalinen tapaus.  Hän aivan selvästi nauttii, kun saa huomiota. Lelli on selkeästi johtajalammas ja hän on myös vanhin laumasta. Munkki oli myös alusta asti kiinnostunut ihmisistä ja antoi silitellä itseään. Munkki tykkää todella paljon meidän reilun vuoden ikäisestä taaperosta ja heillä onkin ihana yhteys keskenään. Muut kolme olivat alussa varautuneempia, eivätkä tuleet lähelle ollenkaan. On hienoa kuitenkin huomata, miten ne ovat tässä viikon aikana alkaneet luottamaan jo ihmisiin ja tulemaan välillä hieman rapsuteltaviksikin. Yksi vanhemmista uuhista, Mimmu, ei kuitenkaan ole sosiaalinen tapaus, vaan mieluummin välttää ihmisiä. Hän pysyttelee aina tarpeeksi etäällä, ettei kukaan saa vaan häneen koskea. Tässä meillä onkin haastetta kesälle, että saadaan Mimmukin kesyyntymään. Aika näyttää, mutta voihan olla, ettei hän vain ole vaan ihmisrakas lammas.

Kaikki viisi kesälammastamme ovat suomenlampaita.  Kaksi nuorinta ovat syntyneet tänä vuonna tammikuussa ja maaliskuussa. Lampaat ovat valloittaneet omilla ihanilla persoonillaan koko meidän perheen. Jopa mieheni, joka oli hieman skeptinen koko lammasasian suhteen on aivan myyty. Saa nähdä, kun kesä alkaa kääntyä syksyksi ja lampaista on aika luopua, kuinka tiukille se ottaa itse kullekin. Mutta nautitaan nyt ensin tästä kesästä ja ihanista lampaista.