Kesäkanalasta talvikanalaksi

Hommat aluillaan

Päätimme jo kesän aikana mieheni kanssa, että tämänvuotiset kanamme jäävät meille myös talveksi. Kananmunien kysyntä on myös ollut mukavasti kasvussa ja kanamme ovat tulleet perheemme jäseniksi omilla persoonallisilla kotkotuksillaan.

Talvikanalaa suunniteltiin alunperin navettamme keskiosaan, jossa on joskus tietojemme mukaan ollut hevosen karsina. Asiaa lisää pohdittuamme tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että kanat majoitetaan navetan päätyyn, johon saadaan isompi kanala heille tehtyä ja josta pääsee ikkunaluukun kautta ulkoilemaan ulkotarhaan. Talvikanalan tekeminen jäi todella viime tinkaan, vaikka sen aloittamisesta koko kesä puhuttiin. Kanat pääsivät juuri ensimmäisten kylmien säiden aikaan sisäkanalaansa yöksi suojaan. Kanalan rakentamisesta kuuluu iso kiitos mieheni isälle, joka toteutti lähes koko projektin, sillä emme omilta kiireiltämme siihen ehtineet hirveämmin avuksi.

Hirsiseinään maatilavanerit

 Navetan seiniä tasoiteltiin kanalan puolelta ja yhteen seinään laitettiin maatilavanerit hirsirungon päälle. Vanhoja ikkunoita tiivistettiin ja tehtiin yksi uusi seinä sekä ovi kanalaan. Kanala jaettiin kahteen osaan kanaverkolla, josta toinen puoli on kanojen aluetta ja toinen tarkoitettu ruokien ja pehkujen säilyttämistä varten. Kanalan ilmanvaihtoa tehostettiin tunnelipuhaltimella, jonka voi laittaa päälle katkaisijasta tarvittaessa. Mieheni rakensi kanoille hienon "munintapöydän", johon munintakopit sijoitettiin ja pöydän alle saa kätevästi pehkuja kanoille kuoputeltavaksi. Lisäksi kanoille tehtiin nukkumaorsi, jonka alle laitettiin vanerilevy kakkoja varten (helpompi siivota).

Joko siellä olisi valmista??

Kuivikkeeksi valitsimme turve-kutteri-yhdistelmän tutkisteltuani ensin eri lähteistä mikä olisi hyvä kuivikeratkaisu kanoille. Katsotaan vaihdetaanko ensi vuonna johonkin toiseen kuivikkeeseen, sillä turvepölyä on joka paikassa kun kanat kuopsuttelevat kuitenkin aika paljon. Tarkoituksena oli tehdä palava pehkupohja, mutta aikataulun ollessa todella tiukka emme sitä kerenneet tekemään.

"Munintapöytä"

Kanat ovat viihtyneet hyvin uudessa kodissaan ja osaavat kulkea ulos ja sisälle omatoimisesti ikkunan ollessa auki. Uutta ortta he eivät kuitenkaan vielä ole kelpuuttaneet nukkumapaikakseen, vaan hakeutuvat aina ikkunalaudalle nukkumaan. Nostelemme heidät siis joka ilta sieltä alas lattialle ja paimennamme orrelle nukkumaan. Edistystä asian suhteen on kuitenkin tapahtunut, sillä aikaisemmin heidät piti nostaa orrelle saakka, jos halusi heidän siellä nukkuvan. Eilen meille kotiutui neljä uutta kotkottajaa ja kanat vielä tekevät uutta nokkimisjärjestystä keskenään. Lähiaikoina  Instagramin puolelle tulossa uuden talvikanalan videoesittelyä, jossa nähdään myös uusimpia kanatulokkaitamme. Tervetuloa tutustumaan uuteen kanalaamme ja munakaupoille :)

Esittelyssä: Kämärinkoski

Olemme nyt parina vuonna retkeilleet lasten kanssa kotikaupunkimme lähiluontokohteella eli Kämärinkoskella. Kämärinkoski sijaitsee Varkaudessa ja 3 kilometrin pituinen luontopolku kiertää Ämmänkosken ja Taipaleen kanavan välissä.

Mielestäni luontopolku soveltuu mainiosti pientenkin lasten kanssa retkeilyyn, sillä se on sopivan lyhyt ja helppokulkuinen. Ainoana miinuspuolena on, ettei alueella ole erillistä laavua/tulipaikkaa, mutta onneksi muutamia penkkejä löytyy niitä tarvitseville. Vaihtoehtoisesti eväät voi syödä kiven tai kannon nokassa, kuten me teimme. Kämäri sijaitsee myös aivan Varkauden kaupungin keskustan tuntumassa, joten sinne pääsee helposti liikkumaan myös julkisilla kulkuvälineillä tai vaikka polkupyörällä.







Alue on todella kaunis luonnontilaisena säilynyt paikka, jossa vuodenaikojen vaihtelut näkyvät selvästi. Vuodenajat on myös otettava huomioon retkeilyä suunniteltaessa, sillä keväällä tulvavedet voivat nousta luontopolulle. Kämärin ja Ämmänkosken alueilla voi tavata harvinaisen vesinisäkkään eli saukon, joka on nimetty Varkauden nimikkoeläimeksi.

Syysflunssan taltutus

Kuivattua mesiangervonkukkaa ja maitohorsmankukkaa

Heti ensimmäisen lasten päivähoitoviikon jälkeen meihin iski syysflunssa. Nenää niistettiin pari viikkoa ahkerasti ja esikoinen valitteli kurkkukipua. Mieskin sai oman osansa taudista, mutta minä säästyin tältä ensimmäiseltä pöpöltä. Kuumeelta ja muilta flunssan aiheuttamilta taudeilta onneksi kuitenkin vältyttiin. Viikoksi taisi lasten nenät lakata vuotamasta ja mieskin jo tervehtyi kunnes seuraava pöpö meidät saalisti ja nyt pääsin minäkin nauttimaan näistä antimista. Onneksi emme edelleenkään kuumetta ole sairastaneet, mutta yskää ja nuhaa on kyllä riittänyt.

Kaivelin heti ensimmäisen flunssa-aallon iskettyä kaapeista villiyrttejä avuksi flunssan taltuttamiseen ja vastustuskyvyn parantamiseen. Pakuriteetä olemme me aikuiset juoneet hunajalla terästettynä ja lapset ovat saaneet yskäänsä kuusenkerkkäsiirappia paljaaltaan. Itse olen sekoittanut siirapin joko teehen tai puurooni, sillä minun makunystyröilleni se on liian stydiä ainetta paljaaltaan. Lapset kyllä tuntuvat tykkäävät (sokerisokeri...). Yhtenä aamuna kun tuntui, että joka paikkaa särkee, niin sekoittelin teeheni myös kuivattua mesiangervoa, sillä mesiangervo sisältää salisylaatteja, jotka toimivat kivunlievityksessä "luonnon aspiriinina". Sinkkiä ja C-vitamiinia on myös tullut purkista syötyä ja C-vitamiinia myös marjojen muodossa pakkasesta.

Onko sinulla hyvin vinkkejä syysflunssan taltutukseen?

Uusi arki

"Syksysateet alkaa, laita kumpparit jalkaan...". Tämä Valvomon biisi soi päässäni, kun katson ikkunasta ulos kirjoittaessani tätä tekstiä. Työhuoneestamme avautuu nimittäin näkymä suoraan takapihan koivikkoomme, joka on alkanut pikkuhiljaa muuttaa väriään vihreästä keltaisen eri sävyiksi. Ilma on syksyisen tuntuinen ja sade piiskaa kattoa. Tekisi mieli käpertyä viltin alle lukemaan hyvää kirjaa ja syömään suklaata.

Vaikka olenkin opinto"vapaalla" tämän syksyn ei minulla kuitenkaan ole mahdollisuutta heittäytyä aivan laiskottelemaan. Olemme nyt opetelleet koko perheenä uudenlaista arkea minun hoitovapaani jälkeen. Lapset aloittivat päivähoidon elokuun alussa ja ovat nyt reilun kuukauden käyneet lähipäiväkodissa. Päivähoidon alkua toki helpottaa se, ettei heidän tarvitse siellä täysillä tunneilla olla, vaan pystyn heitä kotona pitämään opiskeluni ohessa mahdollisimman paljon. Opiskeluni toteutuu monimuotona, joten meillä on koulua joka toisella viikolla neljä päivää ja joka toinen viikko on etätehtävien tekemistä varten. Etäviikolla lapset ovat parina päivänä hoidossa, että saan rauhassa keskittyä etätehtävien tekemiseen. Myös mieheni säännöllisen epäsäännölliset yrittäjän työajat tuovat omia haasteitaan elämäämme ja kalenteri on kyllä meidän perheen tärkein työkalu tällä hetkellä. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto ja lastenhoito onnistuu välillä muutenkin kuin vain päivähoidon kautta.

 

Kesälampaamme lähtivät elokuun lopulla ja elämäämme jäi kyllä viiden ihanaisen otuksen jättämä aukko. Katse hakeutuu yhä ikkunasta koivikkoomme ja etsii lampaita. Ulos mennessä on outoa kun ei kukaan sano tervehdykseksi "bää". Toki lampaiden lähdettyä kotihommat helpottuivat, kun ei ole niin "paljon" eläimiä hoidettavana. Kanamme kokivat yllättävän takaiskun kun yksi kanoistamme joutui ilmeisesti naapurin kissan kynsiin ja menetti henkensä siinä rytäkässä. Toivoisinkin kaikkia kissanomistajia oikeasti miettimään eläimiensä pitämistä vapaana ulkona, sillä eihän tämä kissan vika ollut vaan tilaisuus teki varkaan. Jäljelle jääneet kanat olivat hyökkäyksen jälkeen hyvin arkoja pitkän aikaa, eivätkä juuri uskaltautuneet ulkoilemaan vapaana. Olemmekin ottaneet kanat tarkempaan vahtiin niiden ulkoillessa vapaana, sillä myös kanahaukka pyörii talomme ympäristössä ja on syönyt muutaman peltopyyn pihallamme. Kananpitomme muutoksista tulossa blogiin myös lähiaikoina postausta.

Opiskelujeni osalta minulla on välillä meinannut paniikki iskeä, sillä mielestäni en ole saanut tehtyä niin paljon etätehtäviä kuin olisi pitänyt ja olen jäljessä opinnoistani. Kuitenkin unohdan välillä, että minulla on opiskeluaikaa vielä jäljellä 8 kuukautta. Suurin osa kurssini opiskelijoista nimittäin on aloittanut opiskelunsa jo tämän vuoden tammikuussa ja he valmistuvat nyt joululta, mutta minullahan opiskelu jatkuu vielä ensi vuoden toukokuuhun saakka. Pohdittavana lisäksi on ollut tulevaisuus opiskelun jälkeen ja mahdolliset uudet urapolut. Nähtäväksi jää mitä seuraavat 8 kuukautta tuo tullessaan näidenkin asioiden tiimoilta.

Esittelyssä: Etelä-Konneveden kansallispuisto

Vierailimme viime viikolla Etelä-Konneveden kansallispuistossa kouluhommieni tiimoilta. Etelä-Konneveden kansallispuisto sijaitsee Konneveden ja Rautalammin kunnissa ja on verrattain uusi kansallispuisto, sillä se on perustettu virallisesti vasta vuonna 2014. Kansallispuistossa aava järviluonto kohtaa pohjoissavolaiset kalliot. Kalliorantojen taakse kätkeytyykin reheviä lehtonotkelmia, joissa kasvaa valtavia arvokkaita vanhoja haapoja. Kansallispuiston alue on kalasääsken pesimäaluetta.

Kansallispuiston maasto on osin jyrkkäpiirteistä, mutta esimerkiksi Vuori-Kalajan alueella pääsee liikkumaan pyörätuolilla (300 m) avustajan kanssa. Kauniit vesireitit puolestaan houkuttelevat melojia ja veneilijöitä. Etelä-Konneveden kansallispuistossa on useampia reittejä, joiden pituus vaihtelee 300 m - 14 km välillä.

Me kävimme kiertämässä Kalajan kierroksen, jossa kiipesimme jyrkän nousun aina Kalajanvuoren huipulle saakka. Sieltä avautuikin huikeat näkymät koko kansallispuiston alueelle. Matkalla ihastelimme kirkasvetistä Vuori-Kalajan lampea sekä hienoja lehtometsiä ja niiden runsasta lajistoa. Lammen rannalla oli mökki, jossa hevosensa kanssa asunut mies oli aikoinaan suojellut vanhoja metsiä. 

Lisää tietoa Etelä-Konneveden kansallispuistosta löydät osoitteesta https://www.luontoon.fi/etela-konnevesi

Erätaitoja opettelemassa

Olimme luonto-ohjaajaopiskelijakollegoideni kanssa tällä viikolla metsäleirillä erätaitoja opettelemassa yhden yön ja kaksi päivää. Leirin teemana oli opetella erätaitoja, tutustua luontoon ja harjoitella tunnistamaan eri kasvupaikkatyyppejä maastosta. Leiri järjestettiin Majatuvan ympäristössä Suonenjoella, joten käytössämme oli myös koulun omistama mökki. Ideana oli kuitenkin harjoitella erätaitoja, joten majoituimme puolijoukkueteltassa ja ruoan valmistimme trangialla tai avotulella (viimeistä lounasta lukuunottamatta). Toki näin ensi kertaa pj-teltassa majoittuneelle oli mukavampaa kun vieressä oli ulkohuussi ja mökissä sauna, jossa pääsi peseytymään. Leirielämän "ihanuudet" kuitenkin meille avautuivat, sillä pj-teltassamme ei ollut kamiinaa (lämpimän sään vuoksi) ja olimme unohtaneet ottaa mukaan, jotain millä tukimme kamiinan reiän teltan sisältä. Onneksi vettä ei satanut kaatamalla, kuten kotona kuullemma oli satanut leirimme aikana, muutoin olisimme yöllä uineet teltassamme.

Ensimmäisenä paikalle saavuttuamme harjoittelimme puolijoukkueteltan pystyttämistä ja kun teltta oli saatu pystyyn oli ruoan valmistuksen vuoro.



Valmistimme ruokaa trangialla ja sanottakoon, että se oli yllättävän helppoa. Toki minun piti ottaa oma gluteeniton ruokavalioni huomioon, joten keittelin itsekseen omalla trangiallani (toisten valmistaessa ruokaa pareittain) riisinuudeleita ja kyytipojaksi heitin vielä sekaan tonnikalaa.





Mahat täynnä olikin sitten hyvä lähteä tutustumaan opettajamme johdolla Etelä-Konneveden kansallispuistoon, jonne ajoimme autolla majapaikastamme. Kansallispuisto oli todella hieno elämys ja siitä aion tehdä myöhemmin blogiini erillisen postauksen. Kansallispuistoretken jälkeen tulimme takaisin majoituspaikallemme ja aloimme valmistaa avotulella iltaruokaa.








Ruoaksi teimme muurikalla paistettua lohta ja kasvisnyyttejä. Herkullisen aterian jälkeen savustimme vielä iltapalaksi lohta ja nautiskelimme tulilla istumisesta. Illan päätteeksi muutama meistä kävi vielä saunomassa ja sen jälkeen kömmittiin makuupusseihin nukkumaan pj-telttaan. Nukuin itse suhteellisen hyvin teltassa ja olin onnistunut valitsemaan itselleni myös tasaisen nukkumapaikan.




Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen oli vuorossa suunnistusta, jossa harjoittelimme kartan ja kompassin käyttöä. "Muutaman" hirvikärpäsen, herkullisten luonnonmarjojen (vadelmien, mustikoiden ja puolukoiden) syönnin ja kartalta putoamisen jälkeen viimeisetkin (lue allekirjoittanut) pääsivät takaisin majoituspaikkaan kaikki rastit löytäneenä. Ja mainittakoon, että tuli muuten ihan oikeasti suunnistettua eikä se karhukaan vastaan kömpinyt. Suunnistuksen jälkeen oli vuorossa lounas, tavaroiden pakkaaminen ja paikkojen siivous.

Mitä leiristä jäi käteen?
Ainakin huikeat kokemukset ja opit tuleviin reissuihin. Todella kova palo päästä uudelleen retkeilemään ja ehkäpä hieman pidemmäksikin aikaa. Suunnitelmissa onkin jo seuraava "eräjormailureissu" mieheni kanssa.

Kesälampaiden elämää

Luulimme lammasaitoja pystyttäessämme laidunalueen riittävän helposti koko kesäksi. Kesä kuitenkin osoittautui kuivaksi, joten metsälaitumellamme alkaa pikkuhiljaa syöminen loppumaan. Onneksi mieheni vanhemmat olivat huvin vuoksi ja urheilun kannalta (ja myös meidän lampaita ajatellen) päättäneet tehdä pelloiltansa niitetyistä heinistä heinää seipäille kuivumaan. Olen tästä heille todella kiitollinen, sillä muuten olisimme joutuneet jo sanomaan hyvästit kesälampaillemme ja lähettämään heidät takaisin lampurilleen. Mieheni rakenteli vanhoista trukkilavoista heinähäkin, johon saamme laitettua heinää ilman, että ne ovat pitkin maita ja mantuja lampaiden niitä syödessä. Lampaat käyvät kuitenkin myös ruokailemassa laidunheinää metsässä, eli kyllä sieltä vielä jotain löytyy. Lampaat ovat pulskistuneet kesän aikana ja karitsat ovat kasvaneet hirveästi.


Kerroin aiemmassa lammaspostauksessa Mimmu- lampaasta, joka ei anna ihmisen tulla lähellekään. Olemme päässeet Mimmun kanssa siihen pisteeseen, että se tulee ottamaan ruokaa kädestä ja antaa ihmisen vähän koskettaa itseään. Vieraat ihmiset kuitenkin vielä arastuttavat Mimmua. Muut lampaamme rakastavat rapsuttelua ja nauttivat siitä täysin rinnoin. Kesä alkaa kuitenkin olla jo lopuillaan ja lampaista täytyy kohta luopua. Lampaat ovat antaneet meidän perheellemme aivan valtavasti. Lapset ovat oppineet olemaan eläinten kanssa ja nauttineet niiden paijaamisesta. Itse olen nauttinut lampaiden kanssa metsässä kävelystä, niiden rapsuttelusta ja niiden rauhoittavasta olemuksesta. Yksi asia mistä olen aivan varma on, että nämä lampaat eivät jää viimeisiksemme.