Syysflunssan taltutus

Kuivattua mesiangervonkukkaa ja maitohorsmankukkaa

Heti ensimmäisen lasten päivähoitoviikon jälkeen meihin iski syysflunssa. Nenää niistettiin pari viikkoa ahkerasti ja esikoinen valitteli kurkkukipua. Mieskin sai oman osansa taudista, mutta minä säästyin tältä ensimmäiseltä pöpöltä. Kuumeelta ja muilta flunssan aiheuttamilta taudeilta onneksi kuitenkin vältyttiin. Viikoksi taisi lasten nenät lakata vuotamasta ja mieskin jo tervehtyi kunnes seuraava pöpö meidät saalisti ja nyt pääsin minäkin nauttimaan näistä antimista. Onneksi emme edelleenkään kuumetta ole sairastaneet, mutta yskää ja nuhaa on kyllä riittänyt.

Kaivelin heti ensimmäisen flunssa-aallon iskettyä kaapeista villiyrttejä avuksi flunssan taltuttamiseen ja vastustuskyvyn parantamiseen. Pakuriteetä olemme me aikuiset juoneet hunajalla terästettynä ja lapset ovat saaneet yskäänsä kuusenkerkkäsiirappia paljaaltaan. Itse olen sekoittanut siirapin joko teehen tai puurooni, sillä minun makunystyröilleni se on liian stydiä ainetta paljaaltaan. Lapset kyllä tuntuvat tykkäävät (sokerisokeri...). Yhtenä aamuna kun tuntui, että joka paikkaa särkee, niin sekoittelin teeheni myös kuivattua mesiangervoa, sillä mesiangervo sisältää salisylaatteja, jotka toimivat kivunlievityksessä "luonnon aspiriinina". Sinkkiä ja C-vitamiinia on myös tullut purkista syötyä ja C-vitamiinia myös marjojen muodossa pakkasesta.

Onko sinulla hyvin vinkkejä syysflunssan taltutukseen?

Uusi arki

"Syksysateet alkaa, laita kumpparit jalkaan...". Tämä Valvomon biisi soi päässäni, kun katson ikkunasta ulos kirjoittaessani tätä tekstiä. Työhuoneestamme avautuu nimittäin näkymä suoraan takapihan koivikkoomme, joka on alkanut pikkuhiljaa muuttaa väriään vihreästä keltaisen eri sävyiksi. Ilma on syksyisen tuntuinen ja sade piiskaa kattoa. Tekisi mieli käpertyä viltin alle lukemaan hyvää kirjaa ja syömään suklaata.

Vaikka olenkin opinto"vapaalla" tämän syksyn ei minulla kuitenkaan ole mahdollisuutta heittäytyä aivan laiskottelemaan. Olemme nyt opetelleet koko perheenä uudenlaista arkea minun hoitovapaani jälkeen. Lapset aloittivat päivähoidon elokuun alussa ja ovat nyt reilun kuukauden käyneet lähipäiväkodissa. Päivähoidon alkua toki helpottaa se, ettei heidän tarvitse siellä täysillä tunneilla olla, vaan pystyn heitä kotona pitämään opiskeluni ohessa mahdollisimman paljon. Opiskeluni toteutuu monimuotona, joten meillä on koulua joka toisella viikolla neljä päivää ja joka toinen viikko on etätehtävien tekemistä varten. Etäviikolla lapset ovat parina päivänä hoidossa, että saan rauhassa keskittyä etätehtävien tekemiseen. Myös mieheni säännöllisen epäsäännölliset yrittäjän työajat tuovat omia haasteitaan elämäämme ja kalenteri on kyllä meidän perheen tärkein työkalu tällä hetkellä. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto ja lastenhoito onnistuu välillä muutenkin kuin vain päivähoidon kautta.

 

Kesälampaamme lähtivät elokuun lopulla ja elämäämme jäi kyllä viiden ihanaisen otuksen jättämä aukko. Katse hakeutuu yhä ikkunasta koivikkoomme ja etsii lampaita. Ulos mennessä on outoa kun ei kukaan sano tervehdykseksi "bää". Toki lampaiden lähdettyä kotihommat helpottuivat, kun ei ole niin "paljon" eläimiä hoidettavana. Kanamme kokivat yllättävän takaiskun kun yksi kanoistamme joutui ilmeisesti naapurin kissan kynsiin ja menetti henkensä siinä rytäkässä. Toivoisinkin kaikkia kissanomistajia oikeasti miettimään eläimiensä pitämistä vapaana ulkona, sillä eihän tämä kissan vika ollut vaan tilaisuus teki varkaan. Jäljelle jääneet kanat olivat hyökkäyksen jälkeen hyvin arkoja pitkän aikaa, eivätkä juuri uskaltautuneet ulkoilemaan vapaana. Olemmekin ottaneet kanat tarkempaan vahtiin niiden ulkoillessa vapaana, sillä myös kanahaukka pyörii talomme ympäristössä ja on syönyt muutaman peltopyyn pihallamme. Kananpitomme muutoksista tulossa blogiin myös lähiaikoina postausta.

Opiskelujeni osalta minulla on välillä meinannut paniikki iskeä, sillä mielestäni en ole saanut tehtyä niin paljon etätehtäviä kuin olisi pitänyt ja olen jäljessä opinnoistani. Kuitenkin unohdan välillä, että minulla on opiskeluaikaa vielä jäljellä 8 kuukautta. Suurin osa kurssini opiskelijoista nimittäin on aloittanut opiskelunsa jo tämän vuoden tammikuussa ja he valmistuvat nyt joululta, mutta minullahan opiskelu jatkuu vielä ensi vuoden toukokuuhun saakka. Pohdittavana lisäksi on ollut tulevaisuus opiskelun jälkeen ja mahdolliset uudet urapolut. Nähtäväksi jää mitä seuraavat 8 kuukautta tuo tullessaan näidenkin asioiden tiimoilta.

Esittelyssä: Etelä-Konneveden kansallispuisto

Vierailimme viime viikolla Etelä-Konneveden kansallispuistossa kouluhommieni tiimoilta. Etelä-Konneveden kansallispuisto sijaitsee Konneveden ja Rautalammin kunnissa ja on verrattain uusi kansallispuisto, sillä se on perustettu virallisesti vasta vuonna 2014. Kansallispuistossa aava järviluonto kohtaa pohjoissavolaiset kalliot. Kalliorantojen taakse kätkeytyykin reheviä lehtonotkelmia, joissa kasvaa valtavia arvokkaita vanhoja haapoja. Kansallispuiston alue on kalasääsken pesimäaluetta.

Kansallispuiston maasto on osin jyrkkäpiirteistä, mutta esimerkiksi Vuori-Kalajan alueella pääsee liikkumaan pyörätuolilla (300 m) avustajan kanssa. Kauniit vesireitit puolestaan houkuttelevat melojia ja veneilijöitä. Etelä-Konneveden kansallispuistossa on useampia reittejä, joiden pituus vaihtelee 300 m - 14 km välillä.

Me kävimme kiertämässä Kalajan kierroksen, jossa kiipesimme jyrkän nousun aina Kalajanvuoren huipulle saakka. Sieltä avautuikin huikeat näkymät koko kansallispuiston alueelle. Matkalla ihastelimme kirkasvetistä Vuori-Kalajan lampea sekä hienoja lehtometsiä ja niiden runsasta lajistoa. Lammen rannalla oli mökki, jossa hevosensa kanssa asunut mies oli aikoinaan suojellut vanhoja metsiä. 

Lisää tietoa Etelä-Konneveden kansallispuistosta löydät osoitteesta https://www.luontoon.fi/etela-konnevesi

Erätaitoja opettelemassa

Olimme luonto-ohjaajaopiskelijakollegoideni kanssa tällä viikolla metsäleirillä erätaitoja opettelemassa yhden yön ja kaksi päivää. Leirin teemana oli opetella erätaitoja, tutustua luontoon ja harjoitella tunnistamaan eri kasvupaikkatyyppejä maastosta. Leiri järjestettiin Majatuvan ympäristössä Suonenjoella, joten käytössämme oli myös koulun omistama mökki. Ideana oli kuitenkin harjoitella erätaitoja, joten majoituimme puolijoukkueteltassa ja ruoan valmistimme trangialla tai avotulella (viimeistä lounasta lukuunottamatta). Toki näin ensi kertaa pj-teltassa majoittuneelle oli mukavampaa kun vieressä oli ulkohuussi ja mökissä sauna, jossa pääsi peseytymään. Leirielämän "ihanuudet" kuitenkin meille avautuivat, sillä pj-teltassamme ei ollut kamiinaa (lämpimän sään vuoksi) ja olimme unohtaneet ottaa mukaan, jotain millä tukimme kamiinan reiän teltan sisältä. Onneksi vettä ei satanut kaatamalla, kuten kotona kuullemma oli satanut leirimme aikana, muutoin olisimme yöllä uineet teltassamme.

Ensimmäisenä paikalle saavuttuamme harjoittelimme puolijoukkueteltan pystyttämistä ja kun teltta oli saatu pystyyn oli ruoan valmistuksen vuoro.



Valmistimme ruokaa trangialla ja sanottakoon, että se oli yllättävän helppoa. Toki minun piti ottaa oma gluteeniton ruokavalioni huomioon, joten keittelin itsekseen omalla trangiallani (toisten valmistaessa ruokaa pareittain) riisinuudeleita ja kyytipojaksi heitin vielä sekaan tonnikalaa.





Mahat täynnä olikin sitten hyvä lähteä tutustumaan opettajamme johdolla Etelä-Konneveden kansallispuistoon, jonne ajoimme autolla majapaikastamme. Kansallispuisto oli todella hieno elämys ja siitä aion tehdä myöhemmin blogiini erillisen postauksen. Kansallispuistoretken jälkeen tulimme takaisin majoituspaikallemme ja aloimme valmistaa avotulella iltaruokaa.








Ruoaksi teimme muurikalla paistettua lohta ja kasvisnyyttejä. Herkullisen aterian jälkeen savustimme vielä iltapalaksi lohta ja nautiskelimme tulilla istumisesta. Illan päätteeksi muutama meistä kävi vielä saunomassa ja sen jälkeen kömmittiin makuupusseihin nukkumaan pj-telttaan. Nukuin itse suhteellisen hyvin teltassa ja olin onnistunut valitsemaan itselleni myös tasaisen nukkumapaikan.




Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen oli vuorossa suunnistusta, jossa harjoittelimme kartan ja kompassin käyttöä. "Muutaman" hirvikärpäsen, herkullisten luonnonmarjojen (vadelmien, mustikoiden ja puolukoiden) syönnin ja kartalta putoamisen jälkeen viimeisetkin (lue allekirjoittanut) pääsivät takaisin majoituspaikkaan kaikki rastit löytäneenä. Ja mainittakoon, että tuli muuten ihan oikeasti suunnistettua eikä se karhukaan vastaan kömpinyt. Suunnistuksen jälkeen oli vuorossa lounas, tavaroiden pakkaaminen ja paikkojen siivous.

Mitä leiristä jäi käteen?
Ainakin huikeat kokemukset ja opit tuleviin reissuihin. Todella kova palo päästä uudelleen retkeilemään ja ehkäpä hieman pidemmäksikin aikaa. Suunnitelmissa onkin jo seuraava "eräjormailureissu" mieheni kanssa.

Kesälampaiden elämää

Luulimme lammasaitoja pystyttäessämme laidunalueen riittävän helposti koko kesäksi. Kesä kuitenkin osoittautui kuivaksi, joten metsälaitumellamme alkaa pikkuhiljaa syöminen loppumaan. Onneksi mieheni vanhemmat olivat huvin vuoksi ja urheilun kannalta (ja myös meidän lampaita ajatellen) päättäneet tehdä pelloiltansa niitetyistä heinistä heinää seipäille kuivumaan. Olen tästä heille todella kiitollinen, sillä muuten olisimme joutuneet jo sanomaan hyvästit kesälampaillemme ja lähettämään heidät takaisin lampurilleen. Mieheni rakenteli vanhoista trukkilavoista heinähäkin, johon saamme laitettua heinää ilman, että ne ovat pitkin maita ja mantuja lampaiden niitä syödessä. Lampaat käyvät kuitenkin myös ruokailemassa laidunheinää metsässä, eli kyllä sieltä vielä jotain löytyy. Lampaat ovat pulskistuneet kesän aikana ja karitsat ovat kasvaneet hirveästi.


Kerroin aiemmassa lammaspostauksessa Mimmu- lampaasta, joka ei anna ihmisen tulla lähellekään. Olemme päässeet Mimmun kanssa siihen pisteeseen, että se tulee ottamaan ruokaa kädestä ja antaa ihmisen vähän koskettaa itseään. Vieraat ihmiset kuitenkin vielä arastuttavat Mimmua. Muut lampaamme rakastavat rapsuttelua ja nauttivat siitä täysin rinnoin. Kesä alkaa kuitenkin olla jo lopuillaan ja lampaista täytyy kohta luopua. Lampaat ovat antaneet meidän perheellemme aivan valtavasti. Lapset ovat oppineet olemaan eläinten kanssa ja nauttineet niiden paijaamisesta. Itse olen nauttinut lampaiden kanssa metsässä kävelystä, niiden rapsuttelusta ja niiden rauhoittavasta olemuksesta. Yksi asia mistä olen aivan varma on, että nämä lampaat eivät jää viimeisiksemme.

Työssäoppiminen

En ole viime aikoina kerennyt tänne hirveästi postailla mitään, pahoittelut siitä. Olen ollut työssäoppimassa juhannuksesta alkaen paikallisella ratsastuskoululla, joten ne hetket jotka olen kotona viettänyt, olen keskittynyt perheeseeni. Niin kuin ensimäisessä blogipostauksessani kerroin, olen ollut heppatyttö nuorena. Ratsastanut ja hoitanut hevosia joka viikko silloin, mutta teini-ikäisenä ratsastus jäi ja nyt olen innostunut koulun myötä asiasta uudestaan. Tavoitteena työssäoppimiseeni minulla oli, että saisin varmuutta hevosten käsittelyyn ja hoitamiseen sekä saisin kokemusta muiden ohjaamisesta myös näihin samaisiin asioihin. 

Ensimmäisenä päivänä tallin touhuja ihmetellessä tuli elävästi mieleen kuinka olin samaisella tallilla nuorempana käynyt.  Hajut, äänet ja paikat toivat muistoja mieleen menneiltä ajoilta. Innostuimme ohjaajieni kanssa myös muistelemaan välillä tallilla aikaisemmin olleita hevosia ja niiden tapoja. Sain lyhyen harjoitteluni aikana tavoitteeni kirkkaasti toteutumaan ja aika meni kuin siivillä tallilla touhutessa. Lasten ratsastusleirit toivat oman mausteensa työssäoppimiseeni kun pääsin leiriläisiä avustamaan ja ohjaamaan erinäisissä hevosiin liittyvissä tehtävissä sekä myös muissakin asioissa. Innostuin harjoitteluni myötä myös pitkästä aikaa ratsastustunnille ja siitä voimaantuneena varaamaan myös lisää tunteja seuraaville viikoille. Kerrottakoon, että heppakärpänen on puraissut minua uudestaan ja lujasti! 🐴😍

Kanojen elämää

Tämänvuotiset kanamme ovat osoittautuneet aivan mahtaviksi tapauksiksi. Ne ovat todella sosiaalisia ja tulevatkin aina tekemään lähempää tuttavuutta ihmisten kanssa. Kanat saa myös helposti otettua syliin ja siliteltyä niitä. Oikeita terapiakanoja siis! Viimevuotisiin kanoihin verrattuna nämä ovat myös rauhallisempia, eivätkä noki esim. lasten sormia niin paljon.

Kanat pääsevät  ulkoilemaan päivittäin pihallemme vapaana, kun olemme kotona. Viime vuonna emme uskaltaneet antaa kanojen olla vapaana ellemme itse koko ajan vahtineet niitä, sillä ne oli todella vaikea saada häkkiinsä takaisin. Nyt olemme kuitenkin antaneet kanojen rauhassa kuopsutella pihamaalla ilman valvovaa silmää, sillä nämä kanat juoksevat, muutaman tunnin ulkoiltuaan, minun perässäni kiltisti takaisin häkkiin. Kanat kulkevat perässä pihalla muutenkin joka paikkaan mm. pari kanaa kävi meidän kanssa pari päivää sitten grillaamassa kodalla. Lampaisiinkin he ovat tutustuneet aidan takaa meidän perässä kulkiessaan. Perheemme ollessa sisällä kanat viihtyvät usein talomme terassin alla ja terassilla nukkumassa. Välillä meillä on ollut hieman erimielisyyksiä kanojen kanssa siitä, saako kasvimaalle mennä kuopsuttelemaan, mutta yleensä ne eivät sinne eksy, jos ei itse liiku niillä nurkilla kanojen ollessa vapaana. Yöksi otamme kanat aina takaisin omaan häkkiinsä, elleivät ne ole sinne itse hakeutuneet ja laitamme oven kiinni.

Perheemme biojäteongelmat on myös kanojen myötä taas selätetty, sillä kanoille pystyy syöttämään lähes kaikki ruuantähteet. Ainoat mitä kanoille ei suositella syötettäväksi ovat avokado, sipuli ja mausteiset ruoat. Näin kesäaikaan grillattavista eväistä kanojen herkkua ovat olleet maissintähkien jämät, joita ne nokkivat hirmuisella vauhdilla. Munatuotanto alkoi kanojen oltua meillä parisen viikkoa, joten kananmunia on jo saatu runsaasti. Jokainen kana pyöräyttää munan/päivä (6 kanaa), joten kananmunia alkaa meille siunaantua aikamoinen määrä. Tämän vuoksi ilmoittaudun kananmunien alkutuottajaksi ja tänään lähetin laboratorioon salmonellanäytteet tutkittavaksi, että munia saa luvallisesti luovuttaa/myydä eteenpäin kotitilalta. Ilman salmonellanäytteiden ottamista ei kotikanalastakaan saa munia eteenpäin luovuttaa. Omaan käyttöön munia saa toki käyttää.

Mikä ero meidän kanojen munilla on kaupassa myytäviin kananmuniin? Minäpä kerron. Meidän kanathan munivat ainoastaan ruskeita munia, ruskeita maatiaiskanoja kun ovat. Ruskeat kananmunat ovat kaupasta ostettaessa yleensä kalliimpia kuin valkoiset hybridikanojen munat. Huomattavin ero on kuitenkin munien rakenteessa: munien kuoret ovat oikeasti kovat, eivätkä säry pienestä napsautuksesta, munien keltuainen on todella keltainen ja se ei hajoa niin helposti esim. paistettaessa pannulla. Lisäksi munat vatkautuvat paremmin ja eron huomaa myös esim. leivonnaisten kuohkeudessa. Tällaisia asioita ei tule ajatelleeksi, ennen kuin ne itse kokee. Mitä mieltä te olette? Onko munalla väliä? :)