Kompostointi, UKK

Kompostointia on takana kohta puolisen vuotta ja on ollut ilo huomata, kuinka koko perheemme on lähtenyt hienosti siihen mukaan. Lapsetkin osaavat jo lajitella jätteet biojätteen, muovinkeräyksen ja sekäjätteen välillä mainiosti. Tässä postauksessa käyn läpi useimmin askarruttavia kysymyksiä kompostoinnista omien kokemusteni pohjalta. 

Miksi kompostointi kannattaa? Kompostoinnista on hyötyä monella eri tapaa: 

1.Se vähentää sekajätteen määrää ja näin ollen pidentää sekajäteastian tyhjennysväliä = rahaa säästyy 

2.Biojäte muuttuu mullaksi = omat mullat kasvimaalle 

3.Biojäte ei päädy sekajätteen mukana polttolaitokseen, jossa se vähentää poltetun jätteen lämpöarvoa. 

Haiseeko lämpökompostori? 

Kompostin ei pitäisi haista. Jos komposti haisee mädälle tai ammoniakille sisältö on liian märkää ja tällöin sinne tulee lisätä kuiviketta enemmän. 

Mitä jätteitä kompostoriin voi laittaa? 

- ruoantähteet ja pilaantuneet elintarvikkeet - hedelmien, juuresten ja kananmunien kuoret 

- pienet esim. linnun luut, perkeet

- jähmettynyt paisto- tai kinkkurasva (pakattuna esim. maitopurkkiin) 

- kahvin- ja teenporot 

- talouspaperit, paperiset lautasliinat 

- kuihtuneet kukat, vähän huonekasvien multaa 

Houkutteleeko kompostori tuholaisia? 

Koska kompostori on kiinteä, se ei houkuttele tuholaiseläimiä. Avokompostit ovat asia erikseen ja niihin ei suositella laitettavaksi ruoantähteitä vaan ainoastaan piha/haravointijätettä. 

Mistä tietää, että kompostissa on kaikki kunnossa? 

- kompostissa on oikea lämpötila 

- komposti ei haise 

- reunoilla on itiöitä, jotka toimivat jätteen hajoittajina 

- kompostiaines on sopivan kosteaa, muttei märkää ja tämän vuoksi kompostissa on tarpeeksi happea pieneliöille

- lisäät kompostiin tarpeeksi useasti (3-4 kertaa vkossa) biojätettä + kuiviketta 

Kuinka lämmin kompostin kuuluu olla? Kompostointi lähtee käyntiin lämpötilan ollessa +30C. Ideaalilämpötila kompostissa olisi +55C. 

Tämä oli viimeinen postaus kompostoinnista Mansikka ry:n Kotikomposti- hankkeen tiimoilta, mutta meillä kompostointi jatkuu perheessämme ehdottomasti edelleen ja toivottavasti postaukseni saivat myös lukijani harkitsemaan oman lämpökompostorin hankkimista. Kompostointi on nimittäin EKOTEKO!

Kokemuksia kompostoinnista

Saimme elokuussa käyttöömme oman kompostorin biojätteiden kompostointia varten, josta kirjoitinkin edellisessä blogitekstissäni.

Itiöt kompostorin seinissä kuuluvat asiaan

Kompostorin käyttö on lähtenyt sujumaan perheessämme oikein hyvin ja siitä on tullut jo rutiinia tässä parin kuukauden aikana. Aikaisemmin kanamme saivat paljon enemmän tähteeksi jäänyttä ruokaa, mutta nykyään kompostointi innostus on voittanut ja tähteet nakataan lähes aina kompostoriin. Tokihan kanaset sitten saavat muita herkkuja esim. pakasteesta marjoja sekä vihanneksia viikoittain. 😁

Multaluukku

 

Lapsemme ovat innokkaita kompostiastian käyttäjiä ja haluavatkin aina itse sinne laittaa biojätteensä ruoan jälkeen. Lapset ovat myös helposti oppineet tunnistamaan, mitä jätteitä biojäteastiaan saa laittaa. Itsellä tuppaa laiskuus iskemään bioastian tyhjennyksen kanssa ja mieheni onkin useampaan otteeseen kuin minä, ollut sitä kompostoriin kiikuttamassa. Kompostin alaosaan, josta sitä tyhjennetään, on alkanut kertymään jo multaa mukavasti. Kompostorin ohjeessa sanottiin, että multa alkaa tekeytymään vasta, kun kompostoria on täytetty puoleen väliin saakka. Meillä kompostori on melkein puolessa välissä, mutta tuntuu, että massa on hyvin painunut ja sen vuoksi mullan muodostuminen on ollut nopeampaa. Ongelmia kompostorin käytön kanssa meillä ei ole toistaiseksi ollut. Talvella ongelmaksi voi muodostua, se että kompostorin lämpötila tippuu liikaa ja kompostori jäätyy. Meillä onneksi on jo suunnitelma talvea varten valmiina ja aiomme aina välillä lisätä hieman kanankakkaa kompostoriin, että se paremmin pysyisi lämpimänä. Aiomme myös nyt ennen pakkasia laittaa kompostoriin haravointijätettä, että saisimme sinne massaa lisää ennen talvea. 

Biojätettä perheessämme kertyy kaksi biojäteastiallista viikossa eli noin 4kg / vko. Kuukaudessa se tekee n. 16kg biojätettä. Olenkin nyt vasta kompostoinnin myötä ymmärtänyt miten paljon neljän hengen kotitaloudessa biojätettä kertyy ja näin ollen kuinka paljon sitä yhteiskunnassa päätyy edelleen sekajätteeseen. Toivottavasti tämän hankkeen kautta ihmisiä saataisiin aktivoitumaan hankkimaan komposteja omakotitalouksiin sekä myös talonyhtiöihinsä. Kompostointi, kun on helppo tapa palauttaa biojätteiden sisältämät ravinteet kiertoon omaan puutarhaan. 

 

Muiden hankkeessa mukana olevien perheiden kokemuksia kompostoinnista pääset seuraamaan:

Facebook: @mansikkary #kotikomposti 

YouTube: Pohjois-Savo HighwaySavo

Instagram: Villa_Lemmetynniemi

Pyhäinpäivä

En ole kyennyt aiemmin kertomaan syksyn ajan kuolemantapauksista eläntemme osalta, sillä ne ovat koskettaneet minua kanaharrastajana ja lintujenkasvattajana syvästi. Nyt kuitenkin pyhäinpäivän kunniaksi haluan heitä muistella tämän tekstin myötä. Ja haluan puhua "heistä", vaikka osa ihmisistä on sitä mieltä, ettei eläimiä voida kutsua sillä termillä. Jokainen tilallamme asuva ja syntynyt eläin on minulle arvokas ja tärkeä omalla tavallaan. Jonkun tietyn eläimen merkityksen yleensä ymmärtää vasta kun sen menettää.

Syksyn kuluessa useampi kananuorikoistamme alkoi saada yksi kerrallaan hermosto-oireita, jotka johtivat siihen, että heidät täytyi laskea paremmille matomaille. Kyse oli ilmeisesti Marekin-taudista, joka aiheuttaa kanalle muutoksia hermoissa ja/tai aivoissa ja/tai kasvaimia eri elimissä. Tartunta tapahtuu ensimmäisten elinviikkojen aikana, mutta tauti puhkeaa vasta viikkojen kuluttua. Vain osa tartunnan saaneista kananpojista sairastuu Marekin tautiin. Näin sitten kävi meidän neljälle viimeisimmäksi keväällä kuoriutuneelle kanasellemme. Menetimme siis koko parven, sillä yksi pienistä samaan porukkaan kuuluneista kukoista hävisi mystisesti kesällä (varmaan, jonkun pedon suuhun puolustaessaan kanalaumaansa). Jokainen itse koneella haudottu lintu on omalla tavallaan erityinen, sillä onhan niitä joutunut pienenä hoitamaan erilailla, kuin ne olisivat kanan alta kuoriutuneet. Odotin myös paljon Vikkelä-kukon jälkeläiseltä "Nokilta", sillä hän olisi ollut ainoa Plymouth Rock -rotuinen kana, Vikkelä-kukon lisäksi ja tuonut porukkaan uutta väriä.

Pari viikkoa sitten jouduimme hyvästelemään myös pitkäaikaisen ystävän, koko kanalan kingin ja mahtavan kanalaumamme puolustajan Prinssi-kukon. Prinssi alkoi syksyn mittaan laihtumaan ja hengaili tavallista enemmän orrella nukkumassa myös päiväsaikaan. Tämän ajattelimme johtuvan tavallista rankemmasta sulkasadosta. Kuitenkin Prinssiä vaivasi todennäköisesti myös jokin sairaus ja jouduimme hänestäkin luopumaan. Prinssi oli omalaatuinen tapaus, joka ei koskaan ottanut kontaktia ihmiseen ja mielummin väisti, kuin tuli kohti. Kuitenkin hänen uljas olemuksensa ja herrasmiesmäinen tapa kohdella kanoja sai koko tilamme väen ja myös asiakkaat hänestä erityisestä pitämään. Prinssin poika Kunkku-kukko jatkaa nyt isänsä jalanjäljissä, nimensä mukaisesti, kanalan kinginä.

Kaikista vaikeinta on ollut tehdä päätös eläimen puolesta, onko hänestä jatkamaan elämää vai onko jo aika päästää irti ja laskea vihreämmille laitumille ja matomaille. Tämän päätöksen olen joutunut tekemään aivan liian usein viimeisten kuukausien kuluessa. Siltikään siihen ei koskaan totu (onneksi) ja olen myös itse lopettanut jokaisen linnun, josta olemme joutuneet luopumaan tänä syksynä. Useimmat asiasta tietävät kysyvät usein, kuinka pystyn siihen. En pystyisikään ellei olisi pakko. Aina ei ole isäntä kotona asiaa hoitamassa ja vaikka olisikin, olen halunnut itse olla vastuussa omista eläimistäni loppuun saakka, tuntuipa se sitten kuinka pahalta tahansa. Usein sitten hautakuoppaa kaivaessani itsekseni tirautankin ne kyyneleet kaikilta piilossa ja sen jälkeen elämä jatkuu. Olen huomannut, että on ollut helpompaa päästää irti ja käsitellä asiat, kun kaiken tekee alusta loppuun saakka itse.

Tänään Pyhäinpäivänä muistelemme ihmisten lisäksi myös kaikkia rakkaita edesmenneitä eläinystäviämme. 

On tilaa taivahalla.
On äärtä yllä, alla.
Tuul’ viuhuu siivissäni mun
ja aurinko on mun.

Mun silmäni ei pettäneet
ma vaikka katsoin aurinkoon,
mun siipeni ei uupuneet
vaikk’ yli vuorten noussut oon.

Aaro Hellaakoski: Elegiasta oodiin, 1921

Kompostoinnin aloittaminen

Bongasin kesällä sattumalta Mansikka ry:n Facebook postauksesta, että he etsivät kotitalouksia, jotka ovat innokkaita kokeilemaan kompostointia sekä halukkaita jakamaan kokemuksiaan asian tiimoilta. Juttelin asiasta hetken mieheni kanssa ja hän lämpeni ajatukselle heti, sillä olimmehan pitkään jo pohtineet oman kompostorin hankkimista. Halusin myös, että yritykseni Koivun Lumo pystyisi myös omalta osaltaan kestävään kehitykseen osallistumaan tälläkin saralla. Lisäksi vielä kokeiluun osallistuvat saisivat jäteyhtiön sponssaaman lämpökompostorin omakseen. Mielestämme homma kuulosti hyvältä, joten tuumasta toimeen ja hakemusta raapustelemaan.

EKOTEKOja -hankkeen taustalla on kehittämisyhdistys Mansikka ry:n sekä alueen jäteyhtiöiden Jätekukko Oy:n sekä Keski-Savon Jätehuollon yhteinen halu edistää biojätteen kompostointia maaseudun taajamissa ja haja-asutusalueilla. Hankkeeseen mukaan oli hakenut yli 70 perhettä ja onneksemme meidät valittiin kahden muun perheen kanssa mukaan. Tarkoituksenamme on jakaa kokemuksiamme biojätteen kompostoinnista puolen vuoden ajan eri kanavilla. Meidän kokemuksia pääset lukemaan täältä blogin puolelta kuukausittain. 

Ensimmäisessä kompostointi tekstissä pureudutaan kompostoinnin aloittamiseen. 

Kompostointi sopii hyvin perheellemme, sillä biojätettä syntyy paljon ja kierrätämme muutenkin kaikki jätteemme. Biojäte on ainoa, jota emme ole tähän saakka kierrättäneet, vaan se on päätynyt sekajätteeseen. Kasvatamme pienimuotoisesti kasvatuslavoissa omaan tarpeeseen vihanneksia ja olisi mahtavaa saada multa omasta takaa niihin. 

Biolan Pikakompostori toimitettiin hankkeen puolesta Keski-Savon Jätehuollon toimesta kotipihaamme ja valitsimme sille paikaksi lavakaulusten vierustan. Siihen on lyhyt matka tyhjentämään biojäteastia ja lisäksi mullat saa melkein suoraan penkkiin kompostista. Sijoituspaikkaa suunnitellessa huomioitiin myös talven kulkureitit ja tästä kohtaa pidämme muutoinkin tien auki, kun tuhkien säilytyspöntöt löytyvät vierestä. Kompostissa oli selkeät käyttöohjeet mukana, jonka avulla pääsimme alkuun. Mieheni laittoi muutaman osan paikoilleen ja komposti oli käyttövalmis. Kompostin pohjalle piti laittaa ensiksi 20 litraa Biolan komposti -ja huussikuiviketta, jota tuli myös muutama pussi kompostin mukana meille. Tämän jälkeen kompostiin lisätään biohajoavia jätteitä ja väliin aina kuiviketta. Alussa kuiviketta suositellaan käytettävän reilummin, kuin myöhemmässä vaiheessa.

Meillä syntyy paljon biojätettä, sillä lapsilta jää ruokaa usein syömättä ja lisäksi syömme paljon kasviksia ja hedelmiä, jonka kuoria biojätteeseen menee. Toki kanasemme syövät osan biojätteestämme, mutta ei niillekään aivan kaikkea voi syöttää. Hankimme biojätteelle kannellisen pienen astian, ettei jätteet alkaisi haisemaan ja lisäksi tyhjennysväli olisi riittävän lyhyt. Kompostorin ohjeessa näet sanottiin, että jätettä tulisi viedä kompostoriin useita kertoja viikossa. Biojäteastia sijoitettiin keittiön roskakaappiin, josta löytyy myös astiat sekajäteelle, metallille ja muoville. Lasten kierrättämistä helpottamaan liimasimme lasten valitseman tarran biojäteastian päälle. 

Tästä onkin hyvä lähteä kompostointia kokeilemaan ja teille lukijoille kokemuksia jakamaan.

Muiden perheiden kokemuksia kompostoinnista pääset seuraamaan:

Facebook: @mansikkary #kotikomposti 

YouTube: Pohjois-Savo HighwaySavo

Instagram: Villa_Lemmetynniemi

 

 

Asiaa heinästä

Heinä on heinäkasvien tai muiden ruohovartisten kasvien korsiintunutta, kuivatettua kasvismassaa, jota käytetään pääasiassa eläinten rehuna. Kuivaheinä on heinää, jonka yleensä on annettu kasvaa niin vanhaksi, että se korsiintuu. Heinähään meillä kasvaa appiukkoni pelloilla Leppävirran Haapamäessä ja ostamme paalauksen tutuiltamme, jotka pyörittävät omaa lypsykarjatilaa samalla kylällä. Meillä heinää syöviä elämiä ovat puput, ponit ja lampaat. Eri eläinlajeillamme on eri mieltymykset ja tarpeet heinän suhteen, mikä asettaa haasteita meidän toiminnassamme. 

Lammas on märehtijä, joten se syö pääasiassa nurmea. Kevyet ja sorkkajalkaiset lampaat pystyvät liikkumaan vaikeakulkuisissa maastoissa, löytävät vähäisetkin ruohotupsut. Ne ovat oivallisia puskanraivaajia ja ruohonleikkureita. Kesällä lampaat laiduntavat koivikossamme sekä myös pihamaallamme vapaasti. Tämän lisäksi joudumme välillä antamaan kuivaheinää, sillä lampaat ovat ronkeleita kavereita heinänsä suhteen eivätkä kelpuuta kaikkea vihreää mitä maassa kasvaa. Lampaat syövät n. 2-3 kg heinää / vuorokausi ja sitä tulee olla niille tarjolla koko ajan. Lampaille tehdyn kuivaheinän tulisi olla mahdollisimman aikaisin paalattua eikä siinä saisi olla korsia juurikaan. Viime talvena heinää meni tämän vuoksi hukkaan hirmuiset määrät, sillä lampaat valitsivat vain parhaat heinät häkistään ja levittelivät kortiset eväät heinähäkin ympärille. Sieltä jokapäivä noukin niitä talteen ponien ravinnoksi, sillä heille kelpaa mikä vain. Toki hukkaa tuli silti, sillä eihän pissittyjä ja kakkaisia heiniä kellekään kehtaa enää syöttää. Osan heinästä pystyimme käyttämään talvikaudella lampaiden kuivikkeina. 

Poneillamme heinä eli karkearehu on niiden ainoa rehu, koska ne tekevät niin vähän töitä ja ovat myös hyviä rehunkäyttäjiä. Siksi niiden ruokinnassa riittää energia-, valkuais- ja sokeriarvoiltaan ”köyhempi” karkearehu. Sitä voidaan annostella runsasenergistä rehua enemmän, jolloin ne saavat rehustaan riittävästi pureskeltavaa. Ponimme saavat kesäisin laiduntaa n.4-8 tuntia päivässä ja lopun aikaa ne ovat pihattotarhassaan ja syövät kuivaheinää annostellusti. Ponien hyvän rehunkäyttöominaisuuden vuoksi ne lihovat herkästi ja ovat myös sen myötä alttiimpia saamaan kaviokuumeen. Laidunnurmessa on enemmän sokeria kuin kuivaheinässä, minkä vuoksi ne syövät sitä suuria määriä laiduntaessaan vapaana, joka nostaa niiden riskiä sairastua. Ponien vuoksi viime talvena meidän kuivaheinä oli kortista ja vähäsokerista. 

Heinä on ainoa ravinto, mitä pitää olla kanien saatavilla aina. Heinä on tärkeä ruuansulatuksen lisäksi myös hampaiden kannalta. Heinää syödessä kanin hampaat liikkuvat ylhäältä alas mutta myös sivuttain, jolloin hampaat kestävät oikean mittaisena. Kanit pitävät pehmeämmästä heinästä, mutta myös kortinen heinä heille tuntuu maistuvan. Pupusemme saavat kesäisin laiduntaa omassa siirrettävässä ulkotarhassaan ja syödä vihreää päivisin. Yöksi heillä on aina vapaasti tarjolla kuivaheinää heinähäkissä. Kaneiltakin heinää menee jonkin verran hukkaan, kun sitä revitään maahan ja pissitään päälle. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä heidän hukkansa ei ole lähellekään lampaiden tasoa.

Comme ci comme ça eli niin tai näin olen pohtinut paalaisimmeko lampaille omat heinät jatkossa. Tänä vuonna se ei vielä ole kannattavaa, sillä osa pelloistamme on uudistuksessa ja lohko jolta paalataan on vanhaa uudistamatonta heinää. Ensi talvena siis vielä tuusaamme heinien kanssa. Ehkä seuraavana kesänä teemme lampaille omat paalit nuorta heinää ja poneille vähän myöhemmin omat paalinsa. Heinäasioissa kun ei kannata säästää! 

 

Mukavaa elokuuta!

T: Kaisu ja eläimet :)

Vuosi Yrittäjänä

Vuosi yrittäjänä on tullut täyteen. Tosin tuli jo kesäkuun alussa, mutta koska alkukesä on ollut niin hektistä työrintamalla en ole ennättänyt blogia kirjoittelemaan. Blogin kirjoittaminen on valitettavasti jäänyt viime aikoina muutenkin, mutta nyt oli hetki aikaa ja päätin alkaa jälleen kirjoittelemaan. Toivotaan, että ennätän työhommiltani aina välillä tännekin kuulumisia ja mietteitäni raapustella lukijoideni iloksi. 

Vuodessa on ennättänyt tapahtua paljon. Olen kasvanut tänä aikana ihmisenä, yrittäjänä sekä äitinä ja opetellut elämään uudenlaista elämää. Paljon olen tehnyt töitä Koivun Lumon eteen vuoden aikana, mutta enemmän se on antanut kuin ottanut. On ollut mahtavaa saada tehdä omannäköistä työtä juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Varkauden Ratsastuskeskuksella tallihommien tekeminen sekä Kuntorannassa liikunnanohjaukset ovat tuoneet työhöni mukavan lisän ja mielenvirkistystä. Olen huomannut etten ole kuitenkaan sellainen ihminen, että viihtyisin pelkästään kotona töitä tehden. Itsestään löytää aivan uusia puolia kun menee hetkeksi epämukavuusaluelleen ja opettelee uusia asioita.

Talvella tuskastelin töiden vähyyden kanssa. Haasteet toki olin tiedostanut jo yritystä perustaessani, mutta kun kassa alkoi näyttämään tyhjältä rupesi paniikki hiipimään mieleen. Miten saan lainat maksettua? Millä ruokitaan eläimet? Onko tässä touhussa mitään järkeä? Onneksi hiljaista aikaa kesti vain hetken ja maaliskuussa alkoikin töitä jo olla taas mukavasti. Olen oppinut vuoden aikana myös sen, että vapaata on pidettävä sekä lomia, vaikka rahakirstu miten huonolta näyttäisi. Tein parhaimmillaan töitä kahdessa eri paikassa päivän aikana ja tunteja kertyi työpäivään yli 12. Vanhasta kokemuksesta tiesin, ettei tämä tie tule kantamaan minua pitkälle ja siitä kärsii myös perheeni. Tuolloin apu oli lähempänä kuin arvasinkaan, sillä minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa työkokeilija yritykseeni. Työkokeilu kestikin peräti kuusi kuukautta ja Carita oli kultaakin kalliimpi apukäsi aloittelevalle yritykselleni sekä omalle jaksamiselleni. Kesän tullessa hän kuitenkin lähti toisiin kuvioihin ja oltiin taas päätöksen edessä. Teenkö koko kesän itsekseni hullun lailla töitä vai olisiko minun mahdollista palkata työntekijää. Onnekseni työntekijä löytyikin ponejamme keväällä vuokranneesta Viivistä, joka on myös aivan mahtava tyyppi sekä luotettava työntekijä! Olen ollut todella onnekas, kun olen löytänyt tiimiimme näin mahtavia ihmisiä joille voin eläinten hyvinvoinnin sekä asiakkaiden ohjauksen avaimet luottaa. 

Tipusia

Kevään mittaan haudoimme kaksi eri tipuparvea koneella; osan asiakkaiden kanssa ja osan omien lasteni kanssa. Lisäki kanijengiämme täydentämään saapui Myski (Myssy) -pupu. Menyksiäkin olemme kokeneet kanojen osalta vuoden aikana, sillä vanhoja rouvia olemme joutuneet lopettamaan niiden sairastumisen myötä. Suurimman aukon sydämeeni sekä myös monen kerholaisemme sydämeen jätti kuitenkin Tirppa-kana, joka omalla sympaattisuudellaan kerkesi hurmata koko tilan väen.

Lepää rauhassa Tirppa

Myssy-pupu

 

Eläinmäärä tilallamme on tällä hetkellä sulkapeitteiset ja karvaiset ystävät yhteenlaskien 30 eläintä. Määrä on tällä hetkellä meille sopiva, eikä lisää eläimiä ole ainakaan hetkeen tulossa. Haaveita uusista elämistä toki on olemassa, joten eihän sitä koskaan tiedä milloin ne päätän toteuttaa. Haaveita on hyvä olla, sillä ilman niitä ja pientä hyppyä tuntemattomaan Koivun Lumokin olisi jäänyt perustamatta. 

Ihanaa Heinäkuuta kaikille!