maanantai 18. maaliskuuta 2024

Jäähyväiset Koivun Lumolle

Kuluva talvi on ollut luopumisen aikaa. Luopumista omista haaveista, omasta entisestä elämästä ja ennen kaikkea luopumista yrittäjyydestä. Yrittäjyydestä kokonaan luopuminen on ollut minulle kova pala ja olen asiaa työstänyt usean kuukauden ajan sairastumisestani lähtien. Miten saada homma kunnialla päätökseen, vaikka itse on sairaslomalla ja miten voimavarat riittävät kaikkien tarvittavien järjestelyiden sekä paperinpyörittelyn rumbaan. Yritystoiminnan päättäminen tarkoittaa kuitenkin yhden haaveen ja tärkeän kokonaisuuden päättymistä elämässä. Kuitenkin kuten viime keväänä jo kirjoitin, ajat ovat olleet vaikeat yrittäjänä taloudellisesti, eikä helpotusta ole ainakaan vielä hetkeen näköpiirissä. Lisäksi nämä terveyshaasteet ovat asettaneet minut uuden eteen tarkastelemaan myös asiaa oman hyvinvoinnin näkökulmasta. 


Kun julkaisin maaliskuun alussa somessa postauksen yritystoiminnan lopettamisesta asia tuntui kovin lopulliselta ja kamalalta. Nyt kun sen päätöksen kanssa on elänyt muutaman viikon olo on lähinnä helpottunut. Olen saanut tämän kaiken sairastelun keskellä jotain aikaiseksi ja tehnyt isoja päätöksiä elämässäni. Koivun Lumo siirtyy pöytälaatikkoon maaliskuun lopussa ja jos joskus elämässä tulee olo, että toimintaa haluaa vielä jatkaa, se onnistuu samalla nimellä. 


Tämän 3,5-vuoden yrittäjyys on opettanut minulle paljon uusia asioita, enkä missään nimessä kadu, että tälle polulle tuli lähdettyä. Palkkatyössä käyvän ihmisen on joskus hankala ymmärtää mistä yrityksen palvelujen hinnat koostuvat ja usein puhutaan, että "onpa kallista". Siitä summasta kuitenkin minkä sinä maksat yritykselle, yrittäjä tilittää arvonlisäveron verottajalle, maksaa mahdolliset vuokrakulut, sähkölaskut, vesilaskut, vakuutukset, eläinten kulut jne... Tämän kaiken jälkeen yrittäjän pitäisi vielä saada palkka itselleen tuosta asiakkaan maksamasta summasta. Tästä syystä arvostan todella paljon itse niitä ketkä yrittäjänä jaksavat vuodesta toiseen painaa töitä ja hankkivat sillä elantonsa. 


Moni on kysynyt mitä eläimille tapahtuu yritystoiminnan lopettamisen myötä. En osaisi enää kuvitella elämää ilman eläimiämme. Ne ovat aina olleet meidän perheelle myös tärkeitä perheenjäseniä, eivätkä vain yritystoiminnan tulonlähteitä. Tämän vuoksi pidämme edelleen pihassamme ponit, kanat sekä muutaman kanin. Osa kaneistamme etsii uutta kotia, joten jos haaveena on oma kaninaaras, niin otathan yhteyttä :) 


Takapihan koivikkoa katsellessa tulee onnellinen olo. Onnellisuus siitä, että on saanut tehdä tärkeää ja merkityksellistä työtä eläinten ja luonnon parissa, edistäen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Kiitän kaikkia Koivun Lumossa vierailleita asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme, työntekijöitämme ja harjoittelijoitamme sekä erityisesti omaa lähipiiriäni. Ilman teitä ei olisi ollut Koivun Lumoakaan! Kiitos yhteisestä matkasta, jonka olen saanut kulkea yrittäjän taipaleella teidän kanssanne <3


Ihanaa kevään odotusta!


Terkuin, 

Kaisu


P.s. Blogin kirjoittelua jatkan edelleen, mutta blogi palaa juurilleen kertomaan perheemme elämästä maatilalla eläinten ja luonnon parissa sekä omavaraisemmasta elämästä. Elämäämme pystyt edelleen seuraamaan Instagramissa @koivunjuurellablogi

tiistai 26. joulukuuta 2023

FND eli Functional Neurological Disorder

Onko sinulla jokin psyykkinen sairaus? 

Onko sinulla lääkitystä siihen?

Koskeeko sinulla johonkin?


Miten voit olla tänään kävelevä ja huomenna pyörätuolissa?


Näihin kysymyksiin olen saanut viime viikkoina vastailla. Sairauteni on vielä usein lääkäreidenkin keskuudessa tunnistamaton ja sen vuoksi en ihmettele, ettei monikaan ymmärrä mitä se tarkoittaa. Itse olen myös hankkinut tietoa sairaudestani netin välityksellä, lääkärin lisäksi. Sivustolta toiminnalliset.fi löytyy hyvin tietoa sairaudesta. Olen onnellinen, sillä neurologini on aiheen spesialisteja Suomessa ja hän osasi hyvin kuvailla sairautta minulle.


Kuvittele, että aivot ovat kuin tietokone. Kovalevy on kunnossa, mutta softa ei toimi. Tämä on minun aivojen tilanne. Aivoissani ei siis ole varsinaista elimellistä vikaa, mutta väärät aivoalueet aktivoituvat tehdessäni asioita, normaliin aivotoimintaan verrattuna. Kysymys ei siis ole psyykkisestä sairaudesta, vaan aivojen toiminnallisesta häiriöstä. Toki ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Aivoni eivät siis ymmärrä, että jalkani toimivat. Ne täytyy opettaa uudestaan käyttämään oikeita lihaksia. 


Kipuja?

Olen koko kuluneen syksyn ajan kärsinyt oudoista rannekivuista, joita tutkittiin rannekanaoireyhtymänä. Kivuille ei kuitenkaan löydetty syytä ja ne ovat tulleet ja menneet miten sattuu. Kivut ovat olleet sairauteni ensi merkkejä. Merkkejä siitä, että tulisi hidastaa. Hidastinhan minä, mutta vasta kun jaloista hävisi kävelykyky. Aivoni siis käytännössä pakottivat minut lepäämään. Olen huomannut, että jos rasitan itseäni liikaa erilaisia kipuja alkaa jälleen ilmetä eri puolella kehoa ja näihin kipuihin ei meinaa peruslääkkeet auttaakaan. 


Kävelevä vs. rollaattori vs. pyörätuoli?

Tänään kykenen kävelemään ilman apuvälineitä. Huomenna näät minut kaupassa pyörätuolilla. Miksi käytän apuvälineitä, jos pystyn kävelemään? Jaksan kotona jo sisällä kulkea pääsääntöisesti ilman apuvälineitä. Iltaisin voimat voivat olla kuitenkin vähissä ja tällöin turvaudun rollaattoriin, niin tasapainoni on parempi. Kaupassa on usein pitkät käytävät ja muita ihmisiä. Kävelyni ilman apuvälineitä on nykivää ja näyttää välillä siltä, kuin olisin humalassa. Sosiaalinen paine ja kuormitus aiheuttavat lisää nykimistä ja haasteita kävelyyn. Tiedän, ettei pitäisi miettiä mitä muut ajattelevat, mutta huomaan sen vaikuttavan. Näiden tekijöiden vuoksi minun on helpompaa vielä käyttää pitkien matkojen kulkemiseen pyörätuolia. 

Aivoni väsyvät eri tavalla, kuin ennen, jo pienestäkin kuormituksesta. Tätä sairautta ei vain jumppaamalla saada pois. Lepoa täytyy olla, jotta aivot saavat palautua rasituksesta. Tässä on vielä itsellä opettelemista minkä verran on sopivasti tekemistä yhdelle päivälle, ettei seuraava mene kokonaan nukkuessa ja levätessä. 


Positiivista on se, että joka päivä jaksaa hieman enemmän ja kävelykin on jo ruennut paremmin sujumaan. 


Toivotan kaikille Hyvää Uutta Vuotta ja pitäkää itsestänne huolta, sillä kaikilla meillä on vain yksi elämä ❤️


Terkuin,

Kaisu


sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Vielä elossa oon

 "Joku voimas vei, vaik sä huusit ei, tää on Hulluuden Highway" -laulaa HalooHelsinki kappaleessaan.

Tilanne on siis se, että makasin viisi päivää Kuopion Yliopistollisen sairaalan neurologian osastolla ja kotiuduin sieltä torstaina mukanani rollaattori ja pyörätuoli.  Jaloissani on halvausoireita ja käveleminen onnistuu lyhyitä matkoja rollaattoriin tukeutuen. Diagnoosina FND eli neurologinen toiminnallinen häiriö. 


Mutta elossa ollaan. Se on pääasia, eikö niin? Välillä synkät ajatukset valtaavat mielen. Kuinka kauan kestää toipuminen? Milloin pääsen jälleen yksin ulos, ilman apuvälineitä, ilman saattajaa? Milloin pystyn tekemään jälleen töitä? Ihmiselle joka on tottunut toimimaan itsenäisesti, muiden avun varassa oleminen kamalaa. Ei kehtaa pyytää apua tai jos kehtaa, ärsyttää silti kun ei itse pysty. 


Miten eläimet pärjäävät ilman emäntää?  Hyvin on isäntä osannut heidät hoitaa ja ruokkia. Välillä hän on saanut myös muita apukäsiä, ettei ihan yksin ole tarvinnut kaikkea hoidella. Ponit ovat päässeet liikkumaan ihanien Idan, Viivin ja Lauran toimesta tällä viikolla ja niillä onkin ollut superpaljon energiaa päästeltävänä vapaiden jälkeen. Olen onnellinen, että ympäriltäni löytyy ihmisiä, jotka hädän hetkellä auttavat ja järjestävät asiat kotona, kun olen itse pois pelistä. 


Yrittäjänä on myös pitänyt pohtia kuinka loppuvuoden asiakasvaraukset saadaan jollain tavalla maaliin ja valitettavasti osan olen joutunut suosiolla siirtämään ensi vuodelle. Harmittaa suuresti, sillä tiedän kuinka paljon asiakkaamme tykkäävät meillä käydä ja osalle se on jopa viikon kohokohta. Yksityisyrittäjänä minulla ei kuitenkaan ole varaa palkata ketään toista hoitamaan työtäni, kun tuntejakin on niin vähän. Olen toisaalta onnekas, että olen sairastunut juuri tällä hetkellä kun en ole enää päätoiminen yrittäjä. Mutta kyllä tämä kaikki vielä silti vaatii sulattelua oman pään sisällä.  


Asia on vielä niin tuore, etten tämän enempää pysty sitä julkisesti avaamaan, mutta ehkäpä jossain vaiheessa helpottaa purkaa omaa mieltään kirjoittamalla sairauden syntyyn vaikuttaneista asioista ja sen kanssa elämisestä. Sairaslomalla olen vuoden loppuun asti. 


"Avaa silmäsi ja hengitä, kyllä kaikesta sä vielä selviät." 

-Haloo Helsinki - Hulluuden Highway



torstai 25. toukokuuta 2023

Muutoksen tuulet

Kolme vuotta sitten tein ison päätöksen jättää vakityöpaikkani ja hypätä koronan keskellä yrittäjäksi. Päivääkään en tästä matkasta ole katunut, vaikka yrittäjänä toimiminen ei aina ole ollut helppoa. Yritystoimintaa jatkan tästä lähtien sivutoimisena ja olen palannut palkkatyöhön hoitajaksi. Harmittaa, harmittaa niin vietävästi, mutta oman perheen takia tämä hankala päätös oli pakko tehdä. Tykkään kuitenkin edelleen myös hoitajan työstä ja uudessa työssäni saan enemmän itse vaikuttaa työaikojeni suunnitteluun, joka sopii tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni todella hyvin. Yritystoiminnan osalta palveluita on supistettava ja myös tilalla tapahtuvan työn määrää kevennettävä. Jatkossa Koivun Lumo tarjoaa vain hevospalveluita, pakopelejä sekä tyhy-toimintaa pakopelin, luontoretkien ja nuotioruokailun merkeissä. Lisäksi voimme edelleen eläinten kanssa vierailla esim. tapahtumissa ja palvelutaloissa. Jos siis haluat varata meillä jotain palveluja, niin kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä en tee yrityksen osalta töitä kuin parina päivänä viikossa. 

Tokihan eläimet on hoidettava päivittäin ja tämänkin osalta on ollut pakko karsia eläinmäärää sellaiseksi, että sen palkkatyön ohessa ennättää / jaksaa hoitamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että joudumme luopumaan ihanista lampaistamme 😭 Lampaat saavat kuitenkin hyvän kodin, jossa pääsevät jatkamaan tärkeää työtään eläinavusteisessa toiminnassa. ❤️  Tilalle jää siis ponit, kanat ja puput asumaan tilan väen kanssa. Paljon itsellä oli yrityksen suhteen vielä annettavaa ja ideoita, mutta katsotaan ajan kanssa päästäänkö niitä vielä joskus toteuttamaan. 


Kesä kolkuttelee jo ovella ja onkin ollut todella outoa, kun ei ole tänä vuonna päässyt kesätapahtumia yritykselle suunnittelemaan. Jospa tämä kesä kuitenkin tarjoaisi itselleni mahdollisuuden käydä muiden paikallisten yrittäjien tapahtumissa enemmän. Villiyrttien keräämisellekin toivon jäävän tänä kesänä enemmän aikaa, kun kotona kerkeää tekemään muutakin kuin töitä.


Ihanaa kesää kaikille ☀️❤️



tiistai 25. huhtikuuta 2023

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta entä jos ei ole kumpaakaan? Aikataulut eivät ole mahdollistaneet viimeiseen vuoteen blogin kirjoittamista, mutta nyt on hetki, että täytyy saada purkaa omia ajatuksia jonnekin. Nytkään aikaa ei oikeastaan olisi, sillä pitäisi olla lumien sulettua, hevosaidan lantoja siivoamassa. Nivotaan tässä postauksessa kuitenkin yhteen kulunut vuosi ja päivitellään näin tilan kuulumisia tänne bloginkin puolelle.



 

Kulunut vuosi on ollut yrittäjänä ja henkilökohtaisessa elämässä todella rankka. On ollut sairastelua, niin ihmisillä kuin eläimilläkin ja tästä osittain johtuen myös taloudellisia haasteita. Yritystoiminta ei ole kattanut kaikkia kuluja, joten olen joutunut käymään tekemässä myös lähihoitajan keikkatöitä kaiken muun homman ohessa. Olen tehnyt järkyttävän määrän työtunteja, mutta se ei ole riittänyt kuluja kattamaan järkevästi. Oman jaksamisen vähenemisen kautta yrittäjyydestä on hävinnyt palo ja eläinten kanssa toimiminen on muuttunut velvollisuudeksi ja taakaksi. Olen myös pohtinut, kuinka voin tuottaa "hyvinvointia luonnosta ja eläimistä" muille, jos en sitä enää itse noista hetkistä löydä. Hetkittäin toki on ollut hyviäkin kuukausia ja niistä saan kiittää teitä Ihanat asiakkaamme, jotka olette jaksaneet meillä käydä vuodesta toiseen. ❤️


Omalla jaksamisella on rajansa ja elämän arvoja on täytynyt miettiä uudestaan useampaan otteeseen vuoden aikana. Jos elämä on pelkkää työtä ja omia lapsia näen vain kotona pidemmillä suorilla, en pidä vapaata/lomia juuri ollenkaan, onko tässä mitään järkeä? Yrittäminen on taitolaji, mutta selvästikään se ei tässä hetkessä ole minua varten kokoaikaisesti. Tämä kolmen vuoden matka on ollut opettavainen kokemus omaan itseen sekä avartanut myös sen osalta, ettei kaikkiin ihmisiin voi luottaa niin sinisilmäisesti. Yrittäjyydessä parasta ovat olleet ihanat asiakaskohtaamiset ja kun on saanut nähdä sen ilon ja onnen mitä eläimet sekä luonto tuottavat heille. Niin vaikealta, kun se tuntuukin niin tässä kohtaa on viisautta vetää käsijarrusta ja jatkaa yritystoimintaa sivutoimisena. Toivon, että tämän myötä löydän vielä joskus sen Kaisun jonka siivet kannatteli tätä unelmaa eteenpäin. Seuraavissa postauksissa kirjoitan lisää muutoksista, joita toiminnassamme on tapahtumassa sekä eläinten kuulumisia.


Kiittäen, Kaisu ❤️

torstai 30. joulukuuta 2021

Kompostointi, UKK

Kompostointia on takana kohta puolisen vuotta ja on ollut ilo huomata, kuinka koko perheemme on lähtenyt hienosti siihen mukaan. Lapsetkin osaavat jo lajitella jätteet biojätteen, muovinkeräyksen ja sekäjätteen välillä mainiosti. Tässä postauksessa käyn läpi useimmin askarruttavia kysymyksiä kompostoinnista omien kokemusteni pohjalta. 

Miksi kompostointi kannattaa? Kompostoinnista on hyötyä monella eri tapaa: 
1.Se vähentää sekajätteen määrää ja näin ollen pidentää sekajäteastian tyhjennysväliä = rahaa säästyy 
2.Biojäte muuttuu mullaksi = omat mullat kasvimaalle 
3.Biojäte ei päädy sekajätteen mukana polttolaitokseen, jossa se vähentää poltetun jätteen lämpöarvoa. 

Haiseeko lämpökompostori? 
Kompostin ei pitäisi haista. Jos komposti haisee mädälle tai ammoniakille sisältö on liian märkää ja tällöin sinne tulee lisätä kuiviketta enemmän. 

Mitä jätteitä kompostoriin voi laittaa? 
- ruoantähteet ja pilaantuneet elintarvikkeet - hedelmien, juuresten ja kananmunien kuoret 
- pienet esim. linnun luut, perkeet
- jähmettynyt paisto- tai kinkkurasva (pakattuna esim. maitopurkkiin) 
- kahvin- ja teenporot 
- talouspaperit, paperiset lautasliinat 
- kuihtuneet kukat, vähän huonekasvien multaa 

Houkutteleeko kompostori tuholaisia? 
Koska kompostori on kiinteä, se ei houkuttele tuholaiseläimiä. Avokompostit ovat asia erikseen ja niihin ei suositella laitettavaksi ruoantähteitä vaan ainoastaan piha/haravointijätettä. 

Mistä tietää, että kompostissa on kaikki kunnossa? 
- kompostissa on oikea lämpötila 
- komposti ei haise 
- reunoilla on itiöitä, jotka toimivat jätteen hajoittajina 
- kompostiaines on sopivan kosteaa, muttei märkää ja tämän vuoksi kompostissa on tarpeeksi happea pieneliöille
- lisäät kompostiin tarpeeksi useasti (3-4 kertaa vkossa) biojätettä + kuiviketta 

Kuinka lämmin kompostin kuuluu olla? Kompostointi lähtee käyntiin lämpötilan ollessa +30C. Ideaalilämpötila kompostissa olisi +55C. 



Tämä oli viimeinen postaus kompostoinnista Mansikka ry:n Kotikomposti- hankkeen tiimoilta, mutta meillä kompostointi jatkuu perheessämme ehdottomasti edelleen ja toivottavasti postaukseni saivat myös lukijani harkitsemaan oman lämpökompostorin hankkimista. Kompostointi on nimittäin EKOTEKO!

tiistai 9. marraskuuta 2021

Kokemuksia kompostoinnista

Saimme elokuussa käyttöömme oman kompostorin biojätteiden kompostointia varten, josta kirjoitinkin edellisessä blogitekstissäni.

Itiöt kompostorin seinissä kuuluvat asiaan

Kompostorin käyttö on lähtenyt sujumaan perheessämme oikein hyvin ja siitä on tullut jo rutiinia tässä parin kuukauden aikana. Aikaisemmin kanamme saivat paljon enemmän tähteeksi jäänyttä ruokaa, mutta nykyään kompostointi innostus on voittanut ja tähteet nakataan lähes aina kompostoriin. Tokihan kanaset sitten saavat muita herkkuja esim. pakasteesta marjoja sekä vihanneksia viikoittain. 😁


Multaluukku
 

Lapsemme ovat innokkaita kompostiastian käyttäjiä ja haluavatkin aina itse sinne laittaa biojätteensä ruoan jälkeen. Lapset ovat myös helposti oppineet tunnistamaan, mitä jätteitä biojäteastiaan saa laittaa. Itsellä tuppaa laiskuus iskemään bioastian tyhjennyksen kanssa ja mieheni onkin useampaan otteeseen kuin minä, ollut sitä kompostoriin kiikuttamassa. Kompostin alaosaan, josta sitä tyhjennetään, on alkanut kertymään jo multaa mukavasti. Kompostorin ohjeessa sanottiin, että multa alkaa tekeytymään vasta, kun kompostoria on täytetty puoleen väliin saakka. Meillä kompostori on melkein puolessa välissä, mutta tuntuu, että massa on hyvin painunut ja sen vuoksi mullan muodostuminen on ollut nopeampaa. Ongelmia kompostorin käytön kanssa meillä ei ole toistaiseksi ollut. Talvella ongelmaksi voi muodostua, se että kompostorin lämpötila tippuu liikaa ja kompostori jäätyy. Meillä onneksi on jo suunnitelma talvea varten valmiina ja aiomme aina välillä lisätä hieman kanankakkaa kompostoriin, että se paremmin pysyisi lämpimänä. Aiomme myös nyt ennen pakkasia laittaa kompostoriin haravointijätettä, että saisimme sinne massaa lisää ennen talvea. 

Biojätettä perheessämme kertyy kaksi biojäteastiallista viikossa eli noin 4kg / vko. Kuukaudessa se tekee n. 16kg biojätettä. Olenkin nyt vasta kompostoinnin myötä ymmärtänyt miten paljon neljän hengen kotitaloudessa biojätettä kertyy ja näin ollen kuinka paljon sitä yhteiskunnassa päätyy edelleen sekajätteeseen. Toivottavasti tämän hankkeen kautta ihmisiä saataisiin aktivoitumaan hankkimaan komposteja omakotitalouksiin sekä myös talonyhtiöihinsä. Kompostointi, kun on helppo tapa palauttaa biojätteiden sisältämät ravinteet kiertoon omaan puutarhaan. 

 

Muiden hankkeessa mukana olevien perheiden kokemuksia kompostoinnista pääset seuraamaan:

Facebook: @mansikkary #kotikomposti 

YouTube: Pohjois-Savo HighwaySavo

Instagram: Villa_Lemmetynniemi